Sateenkaari

Taas iltapäivällä töissä näin sateenkaaren taivaalla. Se oli heikko, mutta ihan havaittavissa. Pidän sitä taas merkkinä jostain ihanaakin ihanammasta, jostakin meidän omasta. Ehkä luotan liikaa, mutta se olen minä. Saan luottaa ja toivoa. Uskon Jumalan kuulevan kaiken, varsinkin tuon sateenkaaren ja sen aikana mietityt rukoukset.

Tätä ennen oli klinikkakäynti. Siellä manasrjoissani ei ollut tapahtunut mitään uutta.

Iltapäivällä lääkäri soitti ja sanoi että verikokeen arvot olivat nyt jo laskussa. Siis täten sain pistää Gonal-f:ää enemmän. Toivottavasti se auttaa ja kaikki kääntyy parhain päin.

Toivoa on ja siinä on hyvä elää.

Nopeaan vain.

Taas kirjoittelen täältä pienen tuhisijan vierestä. Huom, kunhan hän nyt vain alkaisi tuhista. Hyvältä kyllä näyttää tai sitten ei.

Mutta uutisia hoidoista. Pikkuiset follikkelini olivat kaikki vieläkin sellaisia alla 10 millin kokoisia vauvoja. Höh ja pöh. Mutta viime kerralla verikoe oli ollut nousussa joten pitkän harkinnan ja konsultaation jälkeen jatkettiin samalla tavalla. Ja vielä lääkäri sanoi että soittaa jos annosta pitää nostaa siis että veriarvoissani ei ole tapahtunut mitään.

Soittoa ei kuulunut, hyvä. Se tarkoittaa että jotain edistystä tapahtuu sillä tasolla, että sen huomaa verestä mutta ei vielä munasarjoissa. Jee! Nyt toivoni perjantaihin ja ultraan. Hiljaa hyvää tulee! :)

Hmm...

Miten aina kun olen varautunut sateeseen niin ei sada ja kun taasen en ole niin kappas sataakin. Sellaista se elämä on. :) Kun olin koton pienen kanssa niin aina riitti kun katsoi aamulla ulos ikkunasta ja toisen kerran aina ennen uloslähtöä. Nyt sekin on hienompaa tiedettä. Onneksi toki on keksitty aina jokasäällä pidettävät vaatteet.

Ja sitäpaitsi pidän sateesta. Veden virtauksen äänistä. Märistä lehdistä. Kaikesta.

Syksy on tulossa kovaa vauhtia. Ihanaa. Saa pujahtaa taasen vähän paksumpiin vaatteisiin ja olla eritavalla kuin kesällä. Minun omalla tavallani. Pidän syksystä ihan hirmusti. Syksyn väreistä, hajuista ja kaikesta siinä.

Tytärkin on oppinut tärkeimmän eli että on syksy. Ilmaisu "syssy" tulee hyvin painokkaasti monta kertaa päivässä. Ihana toinen on ja juttua riittää koko ajan. Ei vielä lauseita, mutta jo sanoja ja pareja ja alitusista pulputusta josta saa selvän. Ihana juttu!

Olen tässä vahtimassa että toinen nukahtaa. Se käy nykyisin aika nopeaan ja toivon mukaan jääkin sellaiseksi. Seuraavaksi siis piikien vuoro. Kirjoittelen jahka kerkeän taasen huomisen klinikkakäynnin tietoja. Pidetään peukut pystyssä huomenna ja ainakin minä toivon jotain hyvää munasarjoissani tapahtuneen.

hoidoista

Viikko meni hujauksessa. Siihen sisältyi kaksi klinikkakäyntiä ja paljon muuta epätavallista menoa ja oloa. Mutta kiva viikko silti se oli. :)

Tuolla lapsettomuushoitorintamalla on hiljaista. Follikkelini evät pistelyistä huolimatta ota kasvaakseen vaan siellä taas on monta pientä rakkulaa eikä sitä yhtä isoa. Niin siis oli jo keskiviikkona kun ensimmäisen vierailuni klinikalle tein. Tai silloin oli yksi isompi ja monen monta pientä perässätulijaa. Nyt perjantaina muut olivat vain kuroneet sen yhden kiinni ja kaikki olivat noin 10 millisiä pikkuisia vielä.

Siis seurantaa jatketaan ja katsellaan. Lääkemääriä ei kohotettu. Sanoin lääkärille, että tämä on kohdallani tavallisempaa kuin viime kierron yksi aikainen tulokas. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan.

Olen toiveikas vielä toistaiseksi tästä hoidosta. Työn ja hoitojen yhteenliittäminen on tähän asti käynyt vaivatta ja muutenkin on olo että nyt. Puhuin lääkärin kanssa myös mahdollisesta jatkosta ja lääkäri oli sitä mieltä että oi-hoidoilla vielä mennään. Hauska oli tämä kuulla.

Keskiviikkona kun ajelin hoitoihin näin sateenkaaren. Se loi minuun uskoa yllin kyllin. Nyt tuulta päin.

Hyviä puolia

En ole itsekään ehtinyt juurikaan pohtimaan näitä lapsettomuushoitoja. Siis oonsillä tasolla, että tiiän missä mennään ja että kaikki tulee hoidettua. Mutta se liika vatvominen pääkopassa on jäänyt. On se työ ja tasoa vaativampi elämän tahti, tai erilainen, aika monessa kohtaa todettu hyväksi, mutta tässä erityisesti.

En ole ehtinyt kuulostelemaan tuntojani joka pistämisen jälkeen ja aina päivisin. Se on rauhoittanut mieltäni javahvistanut tunnettani että pystymme tähän erilaiseen tilanteeseen. Kaikki menee hyvin. Kunpa menisi loppuun asti. Haluaisimme kovasti toisen vauvan, esikoiselle kaverin ja pienentuhisijan täydentämään perheemme kokonaiseksi. Pois vain sieltä ajatuksista ja teon asteelta oikeaksi vauvaksi.

Vaikka kyllä näinkin on hyvä. Mutta se tunne on, että joku puuttuu ja se joku täydentäisi perheemme.

Henkisesti olen enemmän kuin valmis. Nyt olisi aika kaikelle, ihanalle tapahtumalle.

En ole juurikaan huomannut pistelyistä oireita. Joskus jotain ohimenevää ja pientä, mutta kaikki unohtuu nopeaan ja kipua ei ole enää. Ihanaa, että olen päässyt kaiken ohi. Menen vain eteenpäin ja odotan. Hyvät uutiset ovat tervetulleita, jospa ne nyt osuvat kohdallemme.

Katsotaan mitä huominen ultraus tuo tullessaan. Lääkkeinä olen pistellyt Menopuria ja Gonal-f:ää.

Nyt on hyvä olo.

Lauantai

Taastänään oli lauantai. Sen kaikki tietävät. Se alkoi meillä ikävissä merkeissä, joista kumminkin selvittiin. Pienimmäinen oli erityisen aktiivinen heti aamusta ja niinhän siinä sitten kävi, että toisella oli pää auki jo ennen kahdeksaa. Mieheni oli onneksi vielä kotona vaikka juuri töihin lähdössä. Siinä sitten ihmeteltiin ja tulimme siihen tulokseen ettei paljon vuoda. Sidoin toiselle sideharson pään ympärille ja oli hellyttävää katsella potilasta. Meidän potilas kylläkin aiheutti minulle ja kodillemme päänvaivaa kolttosilla ja levittelemällä ennätysmäärän lelujaan pitkin poikin.

Päätin siinä lähteä ulkoilemaan ja ottamaan osaa läheiseen tapahtumaan, kun oli niin hieno ilmakin. Siellä oli mm. kirppis josta tein muutaman löydön pienelleni. Siitä tuli pitkä lenkkin, mutta hyvin meni kaikki ja olimme iloisi että lähdimme. Sitten olimme vielä omalla pihalla. Iltapäivän vietimme omassa taloyhtiössämme pidetyissä vaatekutsuilla josta tilasin vaatteita niin minulle kuin pienelle. Pienikin tykkäsi taasen maiseman vaidoksesta ja uusista leluista.

Siitä sitten kotiin ja mieskin oli tullut. Sitten siivottiin sotku kotona ja lähdettiin pihalle. Pihalta tultiin jo kuuden aikaan sisään kun pieni sanoi että on väsy. No tulos oli että itse meni sänkyyn puoli seitsemän ja nukkuu jo. Eli aivan kummallinen vapaailta tiedossa, vähän pidempi sellainen.

Mutta ihana on toisen kanssa puuhata ja huomata miten kovasti toinen jo tietää, tulkitsee ja havannoi asioita. Ihana ihminen meillä vieressämme kasvamassa. Ilo on häntä seurata! Hän jo tietää että on syksy ja etsii syksyn merkkejä kaikkialta. Ja uskoi äitiä kun sanoin että pitää rattaista kiinni käveltäessä, kun ei enää jaksa rattaissa millään istua.

Pistelyt alkaneet ja kuin huomaamatta aika kuluu ja ensi viikko jo häämöttää.

Hupsis

No niin. Taas on mun päässäni vaikka mitä aatoksia. Tässä sitten lähiasiaa kuukautisista, hyppää yli jos ei kiinnosta.

Mulla yleensä menkat on suht runsaat ja tuollainen ob:n normaali tamponi tulee tokana ja kolmantena päivänä aivan veriseksi alle neljän tunnin. Nyt on toisin. Eli vuotoa on, muttei paljoa. Lisänä vanhaa verta, jota tavallisesti vain vuodon lopulla, ja sitten valkovuotoa, jota ei yleensä ikinä.

En tiiä mistä kyse.

Aattelin huomenissa tai ylihuomenna tuhlata vielä kaapissa makaavan raskaustestin. Ennen lääkkeiden aloittamista torstaina. Entäs jos kuitenkin.

Ei. Tää on taas turhaa, mutta en voi sille mitään. Tällainen mä oon. Elättelen toiveita pienimmästäkin.

Katsotaan.

Viimeistään ensi viikolla selviää paljon joten ehkäpä ajatukseni suuntautuvat sinne.

Mutta jos.

Hepskukkuu

Odottelin menkkoja alkavaksi vasta huomenna, koska Primolutit ovat aina odotuttaneet sen päivän. No menkathan alkoivatkin tänään, aivan puun takaa. Tai no, turuahan se mulla aina ekana on, mutta laskettavaa kuitenkin, koska jo paperiin jää. Ihanaa. Olisi se pitänyt jo arvata, koska ilen ja koko loppuviikon oli olo niin jotenkin pinkeä ja miehelleni siitä jo sanoinkin.

Eilen mieheni oli jäjestänyt hienon yllätyksen. Se alkoi jo mieheni syntymäpäivänä ruusuilla. Lähetti toi ruusupuskan ovelle ja tietysti luulin niiden olevan miehelleni. Siinä sitten ruusuja avatessa huomio osui korttiin, jossa luki nimeni. Mitä, nythä on mieheni synttäri, ei. No, avasin kortin ja lukiessani tajusin. Mieheni oli varannut meille leffan ja pöydän turkkilaisesta ravintolasta ja lisäksi lapsenhoito oli järjestetty. Ihanaa. Tänä siis eilen. Leffa oli hyvä ja rsvintola ja ruoka vieläkin parempi. Tunnelma ravintolassa oli juuri se mitä romanttiselta ruokailulta tarvitaan. Ihanaa oli. Mies ja minä kaksin. Hempeitä sanoja, katseita ja yhdessäoloa. Tavallista samaan aikaan mutta toisaalta nykyään niin harvinaista herkkua.

Ihana silti oli tulla kotiin ja huomata että minua ja meitä tarvittiin sielläkin. Pikkuisella ja siskollani oli mennyt oikein hyvin, mutta äidin tai isän syliä ei voita mikään.

Pikkuisesta on kehittymässä varsinainen käskijä nyt kun käytössä on jo aika laaja sanavarasto. Ei tule lauseita vielä mutta haluu ja saa ovat nyt kovia sanoja. Aina on jotain mitä häneltä täytyy kieltää, mutta sitten tilalle jotain muuta ja  iso pusu päälle. Aina tai milloinkaan tilanteet eivät mene saman kaavan mukaan, mutta äitinä sitä osaa kehitellä esim. hampaanpesusta leikin, jossa hiusklipsit ovat kaloja ja niitä ei pääse ruokkimaan ennen kuin hampaat on pesty. Ihana tuo pikkuinen on ja hänestä kehittyy koko ajan yhä isompi ja osaavampi ihminen, joka vaatii rajoja ja järjen käyttöä paljon vanhemmiltaan.

Viime viikolla toinen oli rintarepussanu, kun menimme iltapissille mopsimme kanssa. Taivaalla lensi kolme kuumailmapalloa. Toinen oli aivan ihastuksissaan.Hän oli nähnyt kyseisiä lentovälineitä vain kirjoissa. Hän alkoi tavalliseen tapaan kyselemään osoittaen palloa ja toistelemaan nimiä, Liia, äiti, isi, pappa, mummu ja Hanna. Ei meistä kukaan ole ollut pallossa matkalla minä selitin. Hän päätti yrittää vielä itseä. Sanoin ettei hänkään ole ollut kuumailmapallossa. Samanlaista keskustelua käymme lentokoneista. Aina. Hän vain jatkoi ja tuli sitten tämä haluu sana ja taivaalle näyttö. Sanoin siihen että joskus isona saa. Se keskustelu eteni siihen pisteeseen, että tiedän mitä hänelle ostaa lahjaksi kun hän on iso. :) Toinen keskustelumme rintarepussa on hytty eli hyttynen. Hän sanoo hytty ja minä sanon sitä mitä erilaisimmilla äänillä. Hauskaa pienestä ja isostakin. Aika veikeä veijari meillä tuossa kasvamassa.

Ja vielä tällainen ihana kaunis ilma on hellinyt meitä koko viikonlopun. Ei oikein tunnu syksyltä, mutta olen varma että se viileys ja kirpeät aamut astuvat piakkoin kehiin. Merkkejä on jo ollut.

Tunteita

Kuten otsikkokin jo sanoo, tunteista. Minulla tuntuu nykyisin olevan hiukan vähemmän aikaa kotona ja olen aika varma ettei se tästä tule nyt ainakaan vuoteen lisääntymään. Mitä sitte vuoden jälkeenn, en tiedä, aika näyttää. Tunteitani olen sen sijaan ehtinyt käydä hyvinkin läpi, koska aikaa on aina työmatkoilla.

Kirjoittelu tänne on jääny mutta varmmasti ajan myötä tulee taas lisääntymään ja sitten taas hidastumaan, mutta en lopeta. Tämä blogi on jo nyt ollut minulle henkireikä ainakin näiden hoitojen osalta. Tuntuu että jonnekkin on itseään purettava ja tämä tuntuu ainakin vielä toistaiseksi oikealta paikalta. Täältä netistä olen löytänyt monia blogeja, joita seuraan, muttavalitettavasti en aina (läheskään aina) ehdi kommentoimaan.

Uutta hoitoa kohti mennään lujaa vauhtia. Nyt tunteeni tulevaa kohtaan ovat taas nollalinjalla. Tosin välillä menevät nollan yli ja välillä ali. Haluaisin pysyä autuaan tietämättömänä hoidosta ja kaikesta siitä eli nollassa sen suhteen. Mutta kohdallani se on sula mahdottomuus. Esimerkiksi eilen rupesin miettimään että ihanaa saada kevätlapsi ja plääh, olen taas syvällä tässä.

Onneksi työ ja tämä nyt erilainen elämä saa haaveet ja pelot ajoittain unohtumaan, mutta kummasti ne pistävät päänsä esiin pensaan takaa. Elämä on.