Ei toivoa.

Arvot olivat laskeet viielä viime tiistain verikokeissa. Ultrassa löytyi tänään klinikkakäynnillä yhä se yksi folli, joka ei ollut kasvanut yhtään. Huoh. Lääkäri ja myös minä olimme ihmeissämme tästä. Mutta koska ne verikokeen arvot eivät olleet nousseet päätti hän laittaa pisteen tälle hoidolle.

Ikävältä tuntui, mutta täältä sitä noustaan.

Ehkä parempi näin, kuin taas pettymys sitten piinailun ja testin jälkeen.

Tällaiset uutiset vain tulevat vähän odottamatta, mutta niinhän kaikki elämässä tärkeä tapahtuu ainakin melkein.

Nyt surettaa, kovasti. Mutta antaa surettaa ja sitten taas välikierron jälkeen uutta yritystä kehiin.

Välikierto, joka sekin käynnistetään primoluteilla, on sekin erilainen. Siinä tehdään munanjohdinten aukiolotutkimus. Lääkäri kysyi siitä jollain tapaamisellamme. Yleensä sellainen on tehty jo kokeiden yhteydessä, mutta ei tapauksessani. Nyt tehdään ja suljetaan sillä pois ainakin se. Ihmettelevät varrmaan samaa kuin minäkin; miksi raskautuminen ei ota onnistuakseen.

Siis hei hei kevätvauva. En edes kuvittele vielä seuraavan vauvanteon päivämäärää saati milloin se syntyisi. Elän ensin tämän lokakuun ja katsotaan sitten mitä tuleman pitää.

Näin. 

Vihdoin

Tänään tapahtui ihme. Tai no, oli se ihme koko ajan jo tapahtumassa mutta hyvin hitaasti ja rauhallisesti. Hih. Mentiin taas eteenpäin. Siis munasarjani reagoivat kasvaneeseen lääkkeen määrään lääkärin ja tietenkin minun toivomallani tavalla. Siellä on nyt yksi johtofolli kasvamassa ja kaikki muut vain olla möllöttävät.

Ihmettelen sitä miten koko elämä tuntuu pyörivän tuossa pienessä asiassa. Ei nyt tietenkään kaikki elämäni osaset, elän tavallista elämää ,mutta on se suuri osa minua, meidän tulevaisuuttamme. Toivottavasti, jos kaikki sujuu.

Tuntuu niin hyvältä. Koko tämä pitkääkin pidempi hoito on ollut raskas, todella. Mutta kun tänään taas tuli tuollaisia uutisia niin mikäs sen innostavampaa. Loppuviikosta ultra vielä ja tsekataan tilanne. Kunpa vain se yksi olisi suurentunut. Voi kunpa.

Sitten pääsisimme inssiin ja odottelemaan taasen. :) Nyt ei lannista. Tuntuu vaan niin hienolta ja oikealta.

Olen paljon miettinyt allergiaani ja noita hoitoja. Oliko koko kevään ja kesän epäonnistumiset hoidoissa pantava niiden piikkiin? Että elimistöni ei olisi pystynyt kuormittamaan itseään liikaa. Voi olla. Minulla kun oli tänä kesänä huhtikuusta elokuun loppuun jos jonkinlaisia oireita ja niihin syyksi epäilen kaikkiin allergiaa.  Nyt ei enää ole vähään aikaan mitään allesrgisoivia juttuja tiedossa, joten nyt olisi sopiva hetki kehoni panna alkuun uusi elämä.

Tyttö nukkuu. Hän puhuu jo paljon. Lauseitakin ja yhdyssanoja on alkanut tulla. Hauskaa seurattavaa riittää eikä kotona vain istuksita vaan koko ajan on joku asia hommattavana.

Nopeaan vain.

Taas kirjoittelen täältä pienen tuhisijan vierestä. Huom, kunhan hän nyt vain alkaisi tuhista. Hyvältä kyllä näyttää tai sitten ei.

Mutta uutisia hoidoista. Pikkuiset follikkelini olivat kaikki vieläkin sellaisia alla 10 millin kokoisia vauvoja. Höh ja pöh. Mutta viime kerralla verikoe oli ollut nousussa joten pitkän harkinnan ja konsultaation jälkeen jatkettiin samalla tavalla. Ja vielä lääkäri sanoi että soittaa jos annosta pitää nostaa siis että veriarvoissani ei ole tapahtunut mitään.

Soittoa ei kuulunut, hyvä. Se tarkoittaa että jotain edistystä tapahtuu sillä tasolla, että sen huomaa verestä mutta ei vielä munasarjoissa. Jee! Nyt toivoni perjantaihin ja ultraan. Hiljaa hyvää tulee! :)

Niitä näitä

Tällä menneellä viikolla on ollut vaikka mitä tapahtumaa ja menoa ja meininkiä. Se on hyvä se. Ja jos ei muuta niin tyttömme kanssa pihalla olen ollut kun aurinko on paistanut ja pieni tykkää kauheasti uitella vesilätäköitä ja uida melkein itsekin niissä.

Olen löytänyt uudestaan innon käydä salilla ja nautin siitä. Se on ihanaa kun hiki virtaa ja saa hetken aivan itselle. Toinen löytö on zumban vatsa cd, hyvin tehokasta ja saa hien pintaan taas aivan huomaamatta. Myös pitkät lenkit perheen kanssa on aloitettu kun nyt tietkään eivät ole liukkaat. Kohta taasen pääsee kesälenkeille metsään hiekkateille. Ihanaa!

Keskiviikkona oli klinikkakäynti. Samoilla Menpur-annoksilla mennään. Ultassa ei näkynyt vielä isoja eikä pieniäkään johtavia munarakkuloita, mutta kohdun seinämä oli kasvanut. Labrat otettiin vasta käynnin jälkeen, koska sitä ennen olin kyllä odotellut vuoroani 45 minuuttia mutta ei ehtinyt vuoronumero minuun. Sanoivat että soittavat jos labroissa jotain hullusti, ei ollut kun soittoa ei tullut.

Kyselin myös jatkosta tämän hoidon jälkeen. Sanoivat, että aina hoidon jälkeen he pysähtyvät, katsovat mennyttä ja pohtivat. Mutta lääkäritäti sanoi, että jos en tule raskaaksi ja hoito menee nyt samalla lailla kuin edelliset niin vielä pysytään OI-hoidoissa. Tämä on hyvä asia minunkin mielestäni. Mutta katsotaan tämä hoito nyt ensin.

Oireista. Ei niin mitään. Välillä ihan harvoin joitain tuntemuksia alavatsassa ja sitten on mielialanvaihtelut ja finnit. Ihan erilaisia oireita mitä viime kierroissa. Kummaa. Mutta en valita, sillä nämä "oireet" ovat paljon kivempia ja helpommin hallittavissa kuin kivut ja kolotukset päässä ja mahassa.

Näin. Näillä mennään ja kesä tulee vauhdilla, tänään jo oli kevättakki päällä, kun otettiin omaa aikaa mieheni kanssa kaupungilla leffan merkeissä.

Soittoa ja odotusta

Tänään aamuyöllä terin testin, negatiivinen oli se. Vähän kuten arvasinkin. Menkat loistavat myös poissaolollaan. Hmm. Hämmentävää. En vielä aamulla tiennyt mitä oikein tehdä. En tiennyt soittaako klinikalle vaiko ei. Jätin siis soittamatta ja päätin odotella vielä hetken.

Menimme temppukouluun pikkuisen kanssa. Sieltä tultuani kävin vessassa tarkistamassa oliko menkat alkaneet. Temppuilemassa kun oli sellaisia tunteita. Nyt enää ei.

Soitin kuitenkin. Kerroin koko asiani. Soittavat uudestaan ajan kanssa. Odotin ja olin joutilaana, kun lapsi nukkui. Hoitaja soitti, eri hoitaja. Kysyi samat asiat ja oli yhtä ymmyrkäisenä kuin minäkin. Mietimme vaihtoehtoja: joko odottaa viikonloppu ja soittaa maanantaina tai sitten kysyä lääkäriltä jo nyt. Hoitaja ja minä olimme yhtä mieltä että jälkimmäinen on parempi vaihtoehto. Näin taas odottamaan uutta soittoa. Huoh. On se odottavan aika pitkä.

Hoitaja soitti. Lääkäri ei osannut sanoa mikä on. Haluaa katsoa ultralla ennenkuin tehdään mitään. Näin. Sain siis ajan klinikalle loppuviikolle. Siihen asti odotellaan ja uusintasoittoa klinikalle jos menkat alkavat nyt viikonloppuna, jota itse en usko.

Siis aika turha oli tämä soittorumba.Tai no. Aika klinikalle, jossa selviää sitten enemmän. No, onhan sekin jo jotain. Mutta koko ensi viikko melkein kärsittävä. Arvasin tämän jo jotenkin, etteivät näkemättä osaa sanoa yhtään mitään. Oireita on ollut puoleen jos toiseen koko tämän ajan ja eikös nuo menkkakivutkin voi viitata joskus raskauteen. Lisänä painontunnetta alavatsalla. Ota ja tiedä. Kunhan vain ei olisi mitään kovin pahaa tiedossa. Huh ja puh sanon minä.

Toisaalta tuntuu hyvältä ajatella, että olen osaavissa käsissä ja että saan apua ajatuksiini pelkällä puhelimen soitolla. Mutta inhoittavaa kun ei todellakaan tiedä mitä tuleman pitää. Kunpa, voi kunpa, siellä olisi hyviä uutisia huonojen sijasta. Kaikesta kyllä selvitään, mutta että kroppani ei olisi täysin pettänyt minua.

Kyynel

Tein aamulla tai tuossa aamuyöstä testin. Huoh. Negatiivista vieläkin näytti. Testin jälkeen alkoivat sitten menkatkin. Olisivat voineet ilmoittaa aikaisemmin tulostaan niin en ehkä testiä olisi tehnyt. No, se on vain rahaa. Ja onhan ainakin nyt varmaa, ettei siellä ole mitään matkassa mukana.

Olen surullinen. Tietysti. Emme saa tästä kierrosta lasta. Olisimme kovasti halunneet. Minä ehkä miestäni enemmän.

Tällaista se elämä on. Joskus toiste sitten on meidän lapsemme aika tulla maailmaan. Näin ajattelen.

Muutama kyynel vierähti poskelleni. Kaikki haaveet toisesta, perheemme lisäyksestä, on taas kerran heitettävä romukoppaan, jotta ne voi taas kaivaa ylös sieltä kun olemme tässä pisteessä uudestaan.

Hei hei, lokakuun vauva.

En tiedä mitä seuraavaksi. Maanantaina hoitaja soittaa, ehkä silloin selviää mitä ja milloin.

Olen valmis seuraavaan OI-hoitoon, kyllä. Olen valmis yrittämään. En vain tiedä antavatko lääkärit enää yrittää tällä vai laittavatko he meidät kohti suurempaa haastetta. Kyllä sekin käy, mutta siihen taas kerran on jono ja se kestää. Mutta kestäköön, täällähän odotellaan kun on odottelemaan alettu.

Joten jossain vaiheessa se on taas hei klinikka ja ihanat parkkausmahdollisuudet. Täältä tullaan ja mikään ei enää pysty minua kaatamaan, vai pystyykö?

Lääkärissä sanottua ja oireita

Minua jäi mietityttämään eilinen lääkärin kommentti. Hän sanoi, ettei kannata tehdä raskaustestiä ennen tuota soittopäivää, sillä siihen voi irrotuspiikistä tulla haamuplussa. No, minulla hoitaja soittelee siis 11.2. ja en tiedä miten onnistun olemaan taas niin kauan testaamatta. Hmm. Eivätkä taaskaan määränneet verikokeita vaan vain pelkkä raskaustesti. Verikokeet ovat ensi maanantaina, mutta tästä katsotaan vain keltarauhashormoonin eritys, että onko sitä tarpeeksi kehossani. Uskon, että lääkärit tietävät mitä tekevät, mutta tuo aika on niin pitkä. Toisaalta koko ajanhan sinne päin mennään ja hetki hetkeltä ollaan lähempänä. Ja onhan välissä sitten sekin mahdollisuus että menkat alkaa. Joo. En ajattele sitä.

Oireita on. Jatkuva pääkipu on vaivannut minua. Luulin että se katosi Menopurin loputtua, mutta eilen illalla ja tänä aamuna se tuli taas. Sellaista pientä, mutta inhoittavaa. Sitten väsymys jatkuu. Lisänä on tunne alavatsalla. Samanlaista tunnetta ei minusta viimeksi ollut. Sitten nännini ovat olleet kauhean arat. Ei nyt mitään yltiöpäistä arkuutta, mutta niin että sen huomaa. Tästä olen aivan varma, ettei ollut viime yrityksessä. Peukut siis vielä kovempaa nyt pystyyn niin konkreettisesti ja rukouksen muodossa ja ei kun odottelemaan.

Hullu päivä

Tämä päivä on ollut yhtä menoa ja hulinaa, mutta toisaalta ei voi valittaa. Kivaa on ollut ja hetkittäin olen jopa ajatuksianikin ehtinyt selvitellä. Ja tietysti itseäni kuullostella siinä kaiken tohinan keskellä.

Päivä alkoi tavallisesta aamurutiineilla ja ei niin rutiineilla. Sitten lähdettiin koko perhe kuljettamaan simppoja tuonne klinikalle, koska minulla vain on ajokortti ja meiltä saattaa bussilla aamuruuhkassa kestää matkanteko yllättävän kauan. Sieltä tulimme kotiin ja pienen kanssa söimme ja lähdimme muskariin.

Muskarissa oli kivaa ja jopa toinen tuli vähäksi aikaa syliinkin. Sitten kotiin ja toinen nukkumaan. Mies oli lähtenyt jo iltavuoroon tässä välissä. Vaihdoin vaatteita, meikkasin hiukan ja odottelin minun pikkusiskoani saapuvaksi hoitamaan pientä.

Sitten kuulumiset sikolle ja autoon taas. Nyt ei millään löytynyt parkkipaikkaa ja sitä etsin ja etsin. Onneksi olin silti ajoissa. Klinikalla jännitys nousi. Se oli ollut huipussaan koko päivän. Mitä mahtaa näkyä ja mitä mahtaa olla tulossa? Aamulla minulla oli hirveän huono fiilis kaikesta, mutta eihän sitä ikinä voi tietää.

Lääkäri oli vieläkin sama ja se kiva lääkäri. Ensin ultrakone kenkkuili ja siinä sitä sitten odoteltiin. Samalla tein muutaman kysymyksen, johin jo osaltaan tiesin vastaukset. Sitten pöydälle ja ultra laulamaan. Lääkäri sanoi, että munarakkuloissa ei enää näy sitä johtofolliikkelia ja lisäksi kohtuni limakalvo on paksuntunut ja erittyvä lima vaihtanut vähän muotoaan. Tämä tarkoittaa sitä että ovulaatio on tapahtunut jo. Sinne sitten lääkäri laittoi sperman sekaan ja antoi Lutinus-lääkkeet aloitettavaksi ylihuomenna. Näillä siis mennään.

Kovin toivon, että jotain hienoa tapahtuu!!

Ajelin kotiin. Iltasella lähdimme uimaan ydessä pikkuisen ja siskoni. Oli todella kiva katsella kun toinen nautti suunnattomasti. Polskuttelusta on näemmä tullut pienen uusi harrastus. Joskus mennään isänkin kanssa. Uimahallissa tuntui kummalta tuolla alavatsassa. Sellainen hetken kipu joka hävisi yhtä nopeasti kuin alkoi. Sitten uimassa en saattanut istua vaan alkoi alavatsaan sattua. Nyttemmin jo vaiva hävinnyt, mitä nyt joskus hiukan tuntuu.

Vieläkin ajoittain nukuttaa ihan hirveästi sekä on välillä pää kipeä.

Näillä mennään nyt, toivottavasti tästä tulee jotain ja saamme nyt vauvan alulle. Tämä on hartain toiveeni jota pyydän.

loppu tälle erää häämöttää..

Kuten otsikkokin jo sanoo niin pistelyiden loppupäivä julistettiin tänään klinikkakäynnillä. Jee. Eli toisinsanoen ultrassa näkyi seuraavaa: munasarjoissani kasvaa nyt 12 mm oleva follikkeli, josta toivotaan sitä johtotähteä. Ja sen paikan se varmaan ottaakin. Toivotaan niin.

Eli nyt vielä loppuviikko Menopurin pistelyä ja sitten lauantaina irrotuspiikki nahkaan ja siinä olisi tämän hoidon pistelyt. Huimaa on ja olen iloinen. Maanantaina sitten on inseminaatio mutta lääkäri sanoi, että peitot saavat heilua kotona viikonlopun aikana, kun miehellä ei mitään ongelmaa. Tuntuu hyvältä kaikki tämä tieto.

Taas saan ainakin kahdeksi viikoksi Lutinukset pitämään kohdun limakalvoa yllä. Se tulee olemaan taas inhoittavaa pelata niiden kanssa, mutta toisaalta pieni hinta jos niillä saa toiselle paremmat oltavat kohtuun.

Tällä kertaa meille sattui todella kiva lääkäri. Hän on paljon puheliaampi kuin aikaisemmat ja jotenkin paljon vastaanottavaisempi. Ei sillä etteivätkö edelliset lääkärit olisi osanneet hommiaan, mutta tältä uskaltaa kysellä ja on jotenkin olo etten ole vain yksi potilas muiden joukossa. Siitä plussat.

Vieläkin jatkuvia oireita ovat jomotus munasrjojen kohdalla hetkittäin, aina välillä yllättävät pääkivut samoin kuin paha olo. Näistä lääkärille mainitsin ja sanoi että aika paljon erilaisia oireita. Minusta ihan hyvä, että on. Ne muistuttavat siitä, että siellä jotain tapahtuu. Eli minusta parempi kipu kuin ei kipua ollenkaan.

Siis näillä mennään. Olen tosi iloinen näistä tiedosta jo nyt! Ehkä tällä kertaa, kuka tietää?

Uusi vuosi tuo mukanaan taas...

Niin sitä mitä uusi vuosi tuo tullessaan ei tiedä ennen kuin katsoo ja elää sen mukana. Minulla vuosi vaihtui nukkuen ja mies herätti yöllä suukolle ja tuli itsekin nukkumaan. Pikkuinen nukkui sikeästi uuden vuoden yli myös. Silloin en vielä ajatellut, odotin. Nyt ajatuksia ensimmäisestä hoidosta ja kaikesta muusta. Menkkojen olisi pitänyt alkaa joko viime vuoden vika tai tämän vuoden eka. Mutta ei ne sitten alkaneetkaan.

Arvaahan sitä minkälaisen ajatusrumban se saa pienessä päässä pyörimään. Huh ja puh. Jospa vaikka olisinkin ollut raskaana. Testiä en sentään kaivanut vielä kaapista enkä siten oikein uskonut tähän mahdollisuuteen, mutta oli sitä näemmä "kiva" pyöritellä päässä. Ihmisen mieli on niin kummallinen. Vaikka kuinka yrittää tolkuttaa itselleen miten asian laita on niin silti tulee haavekuvat mieleen ja niitä alkaa yön pimeinä tunteina mielessä kasvattelemaan.

No, kuukautiset ilmoittivat eilenaamulla tulostaan, joten uusi kierto alkoi ja sitä myötä uusi yritys raskautua. Eilinen päivä menikin sitten soitellessa klinikalle ja odottaessa klinikalta soittoa. Se on muuten haastavaa olla lapsen kanssa kahdestaan kotona ja yrittää siinä sitten olla jonossa puhelimessa tai odottaa soittoa useita tunteja. Siinä menee jotenkin koko aika odottamiseen ja pikkuisen kanssa sitten aina toivoo ettei mitään itkuraivokohtauksia ilmene juuri puhelun aikana tai ei oleesimerkiksi vaihtamassa vaippaa. Kun soittivat takaisinpäin niin pikkuinen heräsi päiväuniltaan vaikka selvästi olisi vielä nukkunut enemmän, sitten oltiin niin syliä koko loppu päivä ja kärtty yllätti vähän väliä. Mutta tämä nyt välttämätöntä, että saadaan uusi yritys alulle ja toivottavasti pikkuiselle toinen pikkuinen kaveriksi.

Nyt siis toinen yritys alussa. Ihanaa on, että saan aloittaa loppuviikosta pistelyt ja suuremmalla annoksella mennään. Sen ansiosta pistelyt voivat ehkä jäädä vähemmälle oli lääkäri sanonut. Eikä tarvitse mennä ennen hoitoa tarkastuskäynnille vaan vasta ensi viikolla sitten käyn ensimmäisen kerran ultrassa. Joten eilinen päivä siltikin jäi plussan puolelle ja nyt on taas hyvä olo kun päästy askeleen lähemmäs tavoitettamme. Tänään sitten omistaudun tyttelin kanssa leikkimään ja olemaan kunnolla. :)

Hampaat

Jotenkin tuli nyt hampaat mieleeni. Tänään aamulla kävin hammaslääkärissä, jossa paikattiin yksi hammas ja tehtiin hammaskiven poisto. Nämä hammaslääkärikäynnit alkoivat jo joulukuun alussa julkisella puolella. Siellä huomattiin kaksi reikää röntgenkuvilla. Kuvat otettiin, kun en ollut sanonut mitään että olisin raskaana. Testin olin tehnyt ennen lääkäriä ja negaa se silloin näytti. Määräsivät minut maksusitoumuksella yksityiselle, koska kuulemma julkisella voi joutua odottamaan.

Viime tiistaina sitten sain tiedot hampaistani ja lähdin varailemaan aikaa. Sain yhden lääkärin, joka oli samoissa hinnoissa kuin julkisen puolen käynnit. Mutta aika oli tuonne tammikuun alkuun. En halunnut jäädä sitä odottamaan joten soitin seuraavaan lääkäriin. Sain ajan viime viikolle, jolloin aloitettiin juurihoito ja tällä viikolla on sitten kaksi kertaa, tännä ja torstaina.

Halusin hammaslääkärin alta pois. Jostain muistelen, että hampaat voivat liittyä keskenmenoon. Tiedä sitten onko tämä totta vai vain kuvitelmaani. Ainakaan raskauden aikana ei saisi tehdä röntgenkuvausta. No, minulle on nyt tehty kaksi. Nyt tuntuu ihan hyvältä, ettei se raskaus alkanut heti. Olisin joutunut kärsimään tuon hampaan kanssa hyvin hyvin pitkään. Nyt on sitten ainakin hampaat kunnossa seuraavaa raskautumisyritystä ajatellen. Jotain hyvää tässä leuan puuduttamisessa on. Ja se, että saan hampaani kuntoon vaikkeivät ne niin huonot olleetkaan.

Nyt painun minäkin peiton alle ja seuraan pikkuisen mallia. Hyviä päiväunia siis! Itselläni on jo pitkään ollut tapana levähtää ja ottaa iisisti, kun toinen nukkuu. Ei siivousta tai muuta hössötystä vaan omaa aikaa hiljaisesti sohvalla. :)