Täällä pitkän hiljaisuuden jälkeen

Oikeasti alle vuosi siitä on kun päätin pitää taukoa kirjoittamisessa. Halusin rauhaa ja hiljaisuutta, mutta en jättää blogiani vielä. Ajattelin, että se on hyvä tuolla taustalla jos joskus haluan siihen palata.

Mutta pitkä matka on tuona vuonna kuljettu. Välillä kyynelin varustettuna ja välillä odotuksin puhallettuna.

Kaksi IVF-hoitoa tehtiin tuona aikana. Ekassa saatiin yksi hyvä munasolu vaikka kerättiin 21. Se istutettiin kohtuun ja odotus alkoi mutta turhaan. Tämän vuoden alussa oli vielä yksi hoito ja viime vuonna jo sumuteltiin. Se olisi viimeisemme, näin lääkärit antoivat ymmärtää.

Siitä sitten tulikin hienoja uutisia. Olen RASKAANA! Meille tulee nyt ihan oikeasti vauva. :) Vieläkään en tiedä kunnolla mitä ajatella, mieleni täyttää vain suuri kiitollisuus ja toivo. Se on sittenkin totta, kaikki aika ja yritys eivät olleet turhaa.

Alkuraskauden ultrassa on käyty ja syke nähty. Huimaa. Neuvolakin oli jo. Nyt odotellaan ja katsotaan mitä seuraavassa ultrassa näkyy. Pahaa oloa, väsymystä ja närästystä on niin että kyllä siellä jotain tapahtuu ja eilen yöllä oli mahani tullut paljon ulospäin. Hih, ihanaa vaikka nuo oireet pitäisi olla pahasta.

Kuvakirjat

Olen viime päivinä koonnut kuvakirjaa tyttäremme kahdesta viime vuodesta. Meillä on kaksi kuvakirjaa hänen ensimmäisestä vuodestaan ja varsinkin hän itse lukee niitä varsin usein. Mekin mielellämme siinä sivussa muistelemme pikku vauvaamme.

Toisen kuvakirjan olin jo joskus kauan sitten aloittanut, mutta aika ei vaan riitä kaikkeen ja se jäi kesken. Nyt aikaa tuntuu riittävän juuri tähän. Se on hyväksi niin valokuvakansioille, joita on yksi täällä koneella, toisella koneella ja vielä tuo kännykkä.

Voi, tulee hyvälle mielelle olo kun tuota ihanaa aikaa seuraa valokuvista. Niin paljon on ehtinyt tapahtua. Niin paljon pieneni jo osaa ja niin hyvältä jälkeenpäin tuntuu se, että olin kotona hänen kanssaan, menossa kylläkin koko ajan nuo kaksi ekaa vuotta. Ja niin hyvältä tuntuu myös, että näkee kuvista kehityksen ja että niitä on paljon, mutta ei liikaa. :)

Jäi myös haikeus. Enkö enää koskaan saa seurata toista tällaista matkaa? Sitä ei kukaan voi luvata, mutta toivoisin että saan ja että meidän toinen iso tyttömme saisi itselleen leikkikaverin. Muistan viime viikonlopulta päivä hänen synttäriensä jälkeen kysymyksen pihalla aamun ollessa vasta yhdeksän aamulla: Miksei täällä ole ketään? Mennään hakemaan joku ulos pihalle leikkimään?

Uudet tuulet

Päätin tässä tätä viikkoa eläessä, että panostan nyt taas itseeni. Otan itseäni niskasta kiinni ja vien tämän tytön lenkkipoluille, salille ja urheilemaan sekä katson mitä suuhuni pistän. Tämän viikon olen vain ollut ja surrut ja huomenna matkustamme mökille, jossa menoa riittää.

Aion taas ottaa liikkumisen kaksi kertaa päivässä ohjelmaan. Tässä kaikessa takana on oma hyvinvointi, jonka olen huomannut kasvavan liikunnasta ja myös lapsen saannin mahdollisuus kasvaa siinä samalla. Myös työtä haeskelen entistä ahkerammin.

Syksyä kohti siis. Nyt on minulla ollut kauheat allergiaoireet, jotka osaltaan estäneet liikunnan kun olen niin väsynyt. Voihan olla että myös tämä allergia vaikutti pikkuisen alkion kasvamatta jäämiseen. En tiedä ja en jaksa jossitella. Elämä on aivan liian lyhyt siihen.

Olen miettinyt sitä kuinka kauan nämä hoidot ovat meillä kestäneet. Tuntuu tosi pitkältä ajalta. Huh. Tuo meidän pienikin on jo iso ihan oma yksilö. Aika menee niin nopeaan. Toisaalta taas toinen raskaus antaa odottaa itseään yllättävän pitkään. Jo kymmenes yritys sitten syksyllä ja jo kaksi ja puoli vuotta hoidoissa on-off tulee oltua.

Olen myös miettinyt vaihtoehtoa että jos en tule ollenkaan raskaaksi. Mitä sitten. Olen totutellut ajatukseen perheestämme tällaisena pikkuperheenä. Ei sekään pahaksi ole. Mutta toisaalta en vielä antaisi periksi. Näen yhden pienen tai vähän isomman pään vielä lisänä tässä perheessä meitä ilahduttamassa iloineen ja surineen. Täällä meidän perheessä olisi paikka vapaana.

Oikeastaan haluaisin syksyn hoitojen olevan ohi niin päästäisiin lopulliseen tulokseen asiassa. Onko lapsia sitten yksi tai kaksi, on iso asia, muttei niin iso, että antaisin sen nielaista koko ensimmäisen lapsen lapsuuden. Koko ajan minulla on mielessä ollut toinen lapsi. Ja kun hoidot olisi saatu loppuun niin ei enää vaihtoehtoja tällä saralla olisi. Me emme ainakaan vielä jatka yksityisellä emmekä muuten hoitoja.

Siis vaihtoehdoksi jää jotain muuta. Jotain jolla saamme pikkuperheemme isommaksi. Mitä se on ja milloin se on, en tiedä. Aika näyttää ja haavat parantuvat. Mutta odotetaan vielä syksyn hoito niin nähdään mitä se tuo tullessaan. Pikku yllätyksenkö? Toivottavasti sen. Olisihan se ihana yllätys, todella yllätys. En osaa enää suhtautua siihen muuna kuin yllätyksenä.

Se tuli ja meni

Niinhän siinä kävi. Liian aikaisin iloitsin. Nyyh.

Siis lyhyesti, taas alkupisteessä.

Olen varustettu raskausoireilla, mutta en muuta.

Testit olivat plussaa mutta hetken vain. Nyt jo tyylipuhdas nega. Mutta mieskin ne viivat silloin totesi. En ole ihan hullu.

Ultrassa näkyi tyhjä kohtu jossa kaikki sinällään kunnossa, mutta ei raskaana.

Lääkäri totesi raskauden olleen joko kemiallinen raskaus tai hyvin varhainen keskenmeno, joka tullut vuotona pois.

Jääme  siis odottamaan sitä IVF-hoitoa.

En osaa muuta sanoa. Jotenkin osasin odottaa tätä. Viikon on jo ollut olo että kaikki ei ihan täsmää.

Huolta ja tyhmyyttä

Ulkona koko viikon on aurinko hellinyt meitä ja nautittu on joka solulla. Sisällä mielessä ajatukset mylläävät ja huoli kaihertaa ja vie osaltaan voimia.

Olen aina välillä tehnyt testejä. Minusta vain on tuntunut hyvältä nähdä ja saada varmistusta myös tällä lailla. Vaikka oireet ovat kasvaneet ja jotkin hieman laantuneet, mutta jotain on koko ajan.

Testit eivät ole lähellekkään aina olleet plussaa tai viivaa. Kerran tai kaksi vain mieheni näki testissä punaisen viivan.

Tänä yönä tein viimeisen testin ennen ensi viikonultraa. Se oli puhdas nega.

Nyt olen miettinyt asiaa pääni puhki ja selaillut nettiä. Ei se auta, ei kummatkaan. En saa selvyyttä asiaan.

Oireita on vaihtelevasti. Painontunne mahassa on ja pysyy. Se häviää kun liikkuu, mutta muuten se ilmestyy. Nälkää ja närästystä on ja väsy olen myös, mutta se ehkä menee allergian piikkiin. Tiedä häntä, moneen vuoteen en ole ollut näin väsynyt.

Ei auta muuta kuin toivoa, että kaikki olisi hyvin. Ultraa odotamme mieheni kanssa kuin kuuta nousevaa. Toivoa on vielä, mutta enää se on hyvin hyvin pieni.

Tässäkö se sitten oli. Iloitsinko turhasta, aivan liian aikaisin vai onko siellä silti joku mukana. Pöh ja höh.

Sateenkaari

Eilen olin tulossa kotiin vaidattamasta auton renkaita niin näin sen. Kaunis. Ihana. Sateenkaari aivan oikeaan aikaan ja paikkaan. Meinasi itku tulla. Ajoin auton tallin ovelle ja meinasin ottaa ilmiöstä kuvan. Sateenkaari oli kadonnut yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Siinä tätä sateenkaarihetkeä ennen ajoin sateeseen mutta sateen läpi paistoi aurinko. Kaunista ja avarruttavaa.

Tälläiset hetket pitää säilöä syvälle sisälle. Niistä voi irrota paljon. Mietin heti että tässä on nyt isot asiat mukana pelissä ja kiitin Jumalaa. Ihanaa.

Eilen aamulla soitin klinikalle. Siellä kuunneltiin juttuni ja onniteltiin. Kysyttiin oireita ja kun kerroin niin sanottiin että raskaudelta kuullostaa. Vuodoista ei tarvitse tällaisina olla huolissaan, kunhan eivät suureni tai tule kipeiksi. Ultran sain heiltä. Sitä odotellessa on hyvä vaipua rauhoittavan pääsiäisen viettoon huomisen työpäivän jälkeen. 

Eikä tänään ole tullut vuotoa. Tai no, valkovuotoa, mutta sitä en laske. Jes!

Oireet vaihtelee koko ajan. Aina kun niitä miettii, että mihin katosivat niin sitten taas joku alkaa häiritä enemmän. Tässä kohta jo mielikin alkaa tulla mukaan, olenko ihan oikeasti raskaana, häh??

Yllätys

Suuren suuri ihana yllätys sattui viikolla tähänkin kohdalle.

Kuin puun takaa se tuli. Näin.

Ensin vuodot eivät lakanneet. Ajattelin että jotain täytyy tehdä, mutta mitä. Päivittäin oli ja on ruskeasta punaiseen vaihtelevaa vuotoa vaihteleva määrä. Yleensä jotain pöksyihin saakka, mutta hyvin vähän. Joskus taas enemmän.

Kierron, jos kohdallani sellaisesta voi puhua kun ei ole koskaan ollut, loppukin jo häämötti.

Tiistaina tein ekan testin vain rajatakseni raskauden vaihtoehdon pois päästäni kummittelemasta. Sieltä tulikin aivan aavistuksenomainen haamu. En ole koskaan ennen testannut haamua. Mitä, eihän mulla ikinä. Ja nyt ei lääkkeitä, ei yritystä, ei lääkäreitä, ei mitään.

Odotellaan. Jos se oli pelkkää kuvitelmaa. Jotain tätä rataa laukkasivat ajatukset.

Torstaina heräsin ja menin vessaan lapsen kanssa, kun hän tuli minut herättämään. Siellä tein uudestaan testin.  Haalea viiva tuli näkyviin. Ihan hailakka, mutta viiva se oli. Tytärkin katsoi, ei ymmärtänyt onneksi vielä. Hän tuumasi, että on siinä kaksi viivaa, toinen vahva ja toinen vaalea. Hänkin siis näki.

Päivä tuolloin torstaina oli mitä aurinkoisin. Jotenkin otollinen hyville uutisille mielestäni.

Oloni on koko ajan väsyneempi ja väsyneempi. Kaikki hajut ja maut ovat saaneet uuden sfäärin. Nuhaa on. Vatsakipuja silloin tällöin, usein. Tissit ovat ajoittain arat ja turvonneet.Yökötystä esiintyy varsinkin aamuyön tunteina tai kun ei ole tuntiin syönyt. Vuotoa tulee hiukan joka päivä tähän mennessä. Se huolettaa mutta toisaalta siihen on jo niin tottunut.

Voisiko olla, olisinko raskaana? Tämä on yllätys, hyvä sellainen.

Ja tänään tein kolmannan testin. Sen mukaan olen raskaana. Aivan. Jotenkin samalla hyvin epätodellista ja aivan uskomatonta. Minä, minä jonka ei pitänyt koskaan ovuloida. Ensi viikolla soitto klinikalle.

Kunpa tämä kestäisi. Mahassa on alhaalla melkein koko ajan painontunne, kunpa se kasvaisi ja kehittyisi siellä. Ole kaikki hyvin pienellä!

En ole kertonut kuin siskolleni ja haluan tämän toistaiseksi olevan vain harvojen läheisteni tiedossa. Mutta ihanaa! En kuitenkaan raaskinut olla kirjoittamatta tänne, jos ette te lukijat kuitenkaan asiaa muualla lavertele. Tuskin.

Jo nyt olen pitemmällä kuin koskaan ennen, luomusti alkanut raskaus. Wuhuu!!

Haaveita

Pelottaa tuleva. Samalla hyvillä mielin olen. En enää vain jaksa hoitoja ja sitä että koko elämä pyörii vain tämän ympärillä. Toki aina ekana tulevat lapsi ja muut ihmiset, mutta on ne hoidot aina olleet mielessä.

Nyt on aika hellittää.

Klinikalta lääkäri soitti viime viikolla. Hän kertoi että meidät siirretään IVF-jonoon. Eli 6 kuukautta on meillä aikaa tehdä mitä halutaan ja saadaan lepoa hoidoista. Oli samalla järkytys ja helpotus. Sitten kuulin sen, se on sitten näillä näkymin viimeinen hoitomme.

Puhelu tuli töihin jossa oli hullunmylly päällä juuri silloin. Pelastauduin vessaan. En alkanut kyselemään muuta kuin menkoista ja että kuinka usein otan pillereitä jos ne eivät tule (niin kuin eivät ole ikinä itsestään alkaneet).

Kysymyksiä jäi paljon ilmaan. Se amh-arvo, mitä se oli, onko minulla munasoluja enää jäljellä? Miksi enää vain yksi hoito? (tätä kysyin, mutta sain vastaukseksi, että kaikki hoidot mukautetaan hoidettvan mukan) Miten hoito toteutetaan? Ainakin tällaisia nousee päähäni plus varmaan tuon kuuden kuukauden aikana vaikka mitä muuta.

Nyt odotellaan kunnolla kanssa.

Ihan hyvä.

Ehdin todella laihtua. Ehdin todella nauttia seuraavasta kesästä. Ehdin hakea uusia töitä. Kroppani ehtii palautua näistä hormonimyllerryksistä, jota nyt puolentoista vuoden aikana annettu.

Ennen kaikkea ehdin unohtaa.

Kaikista isoimpana saan olla pikkuisen kanssa ja nauttia vain siitä.

Täällä jo ollaan. En tippunut tällä kertaa edes korkealta. Mutta matka ylös on pitkä, toivottavasti ei hankala.

Myös muita vaihtoehtoja on tutkittav ja sille vaihtoehdolle sanottava joo, että jäämme yksilapsiseksi perheeksi. Yksi lapsi, joka tuo päiviini iloa ja valoa, joka on oma kultamme, kaikkemme.

Siihen olen tänä viikonlopun aikana yrittänyt pikkuhiljaa totuttautua. Elämä on tässä ja nyt. Siitä on nautittava ja se onkin aivn ihanaa!Olemme viikonlopun aikan koko perhe puuhailleet vaikka mitä ja on ollut hauskaa, tyttö on nauttinut silmin nähden. Mutta hän sanoo "Mulla ikävä päiväkotiin. Mulla ikävä mummia ja pappaa." Mutta tästä huolimatta ja ehkä tämän vuoksi hauska olla tytön ja muun perheen kanssa.

Eli haaveita on ja yksi on toinen lapsi, mutta myös monta muuta. Hei hei sain sanoa monelle asialle, mutta monta uutta iloista asiaa on tulossa, tiedän sen.

kopsahdus

Tänään juuri kun olin pienimmäisen jättänyt päiväkotiin puhelin soi. Ei hyvä ajattelin.

Ei siellä sitten lääkärillä hyviä uutisia ollutkaan. Mikään kolmesta munasaolusta ei ollut hedelmöittynyt, vaikka olivat olleet kaikki tarpeeksi isoja ja hyviä.

Ilmeisesti munasoluni vain ovat jollain kummallisella tapaa epäkiitollisia ottamaan vastaan siittiöitä tai edes kehittymään follikkeleissa.

Voi ei. Nyt pitää vaan levätä ettei tule hyperiä ja ajatella eteenpäin. Ilmeisesti hyperi voi tulla vielä viikon päästä puntiosta ja minua varoitettiin siitä huolella. Kivaa aikaa siis tänään yksin lapsen kanssa kotona, mutta aina ei voi voittaa.

Lääkäri kysyi haluaisinko jutella psykologin kanssa. En halunnut. En tiedä minkä takia aina tarjoavat minulle tätä vaihtoehtoa. Muutenkin oli hyvin kuunteleva ja osanottava. Kysyi myös haluammeko jatkaa hoitoja. Tietenkin, vastasin heti.

Nyt vain on vuodatettu kyyneleitä ja olen allapäin, mutta täältä tullaan. Matka on taas alussa.

Mitä kulman takana on. Sen saan tietää ensi viikolla kun lääkäri soittelee lisää tulevaisuudesta. Hänen pitää ensin puhua ylilääkärin kanssa asiasta ja he päättävät sitten.

Taas hiukan lisää odottelua ja veden juontia näin aluksi.

Punktiopäivä

Tänään päivä alkoi aikaisin. Rukous lähti, että kaikki sujuisi hyvin tänään erityisesti aamun osalta. Mitää kommervenkkeja ei tullut vaan kaikki sujui ilman mitään vaikeuksia. Eniten pelotti koko päivässä aikainen aamu pienimmällä, kun viikko sitten aamu ja lähtö oli hirveää huutoa. Tänään se sujui kuin leikki ja kaikki muukin sujui kuin tanssi ja huomasimme olevamme klinikalla tunnin liian ajoissa. Ihanaa, ettei mitään käynyt tässä vaiheessa.

Muutenkin punktio ja koko sairaalareissu jäi plussan puolelle paljon. Minulle jopa tarjottiin esilääkettä josta kieltäydyin. Itse punktiossa hiukan sattui kun munasarjoihin mentiin, mutta muuten oli aivan kivutonta. Olin jo tunnin päästä hereillä. Ensin oli alavatsa vähän kipeä ja kun tulin kotiin niin matkalla jomotteli. Muuten olen lepäillyt ja ollut vaan. Huomenna taas pikkuinen päiväkotiin ja ilta kahdestaan pienen kanssa, mutta eiköhän siitä selvitä. Vuotoa on tullut hiukan, mutta sanoivat sitä tulevan.

Ainoa miinus oli itse munasolut. Punktiossa folleja oli huikeat 20. Olin ällistynyt. Miten näin? Mutta sitten kun lääkäri tuli kertomaan itse munasolujen määrää niin niitä oli kolme. Kolme. On se enemmän kuin ei yhtään, miustutin sekä itseäni että lääkäriä. Nyt vain toivomaan, että edes nämä tai joku niistä hedelmöittyisi ja siitä vielä kehittyisi edelleen kohtuuni siirreettäväksi. Jos soittoa ei huomenna kuulu niin keksiviikkona siirto.

Nyt vaan taas tuhat rukousta kehittyvien alkioiden puolesta. Toivo ja halu alkion istutukseen on suuri. Taas siis odotellaan. Ensin hiljaista huomista puhelimen osalta. Ja ettei minuun alkaisikaan tämän enempää sattua. Hyvä päivä takana siis. Taksillakin tuli pitkästä aikaa ajeltua, koska muuten emme olisi saaneet siittiöitä tarpeeksi nopeaan klinikalle ja sitten musta tuntui että  bussi on kulkuneuvona huono poispäin mentäessä. Pieni rahanmeno kun ajattelee kokonaisuutta, mutta pienethän ne yhdessä tekevä ison.

Kunpa toinen pienemme olisi jo alkiotasolla siellä sairaalassa. Sitä toivon.

Uusi hoitomuoto tuulesta

Joo. Niin se on. Tämä oi-hoito muuttuikin tuulesta temmaten miksipäs muuksi kuin IVF-hoidoksi.

Samalla jee ja hui, mutta kuitenkin hyvä asia on.

Eli tänään olin lääkärissä, jossa sitten katsottiin asian laita kun pistelyitä takana jo noin viikko. No, lääkäri sanoi jo verikoearvon olleen koholla viimeksi maanantaina. Niin koholla että jos vain yksi follikkeli olisi kasvamassa niin pitäisi melkein olla jo irronnut.

No kävin hämmentyneenä ultraan. Ensiksi limakalvo oli jo kasvanut 12 milliin eli ei hätää sillä puolella. Sieltähän sitten löytyi ainakin kahdeksan jo follikkeleiksi laskettavaa yksilöä, neljä kummallakin puolella. Hui sentään. Ei tämä alavatsakipu nyt sitten ollutkaan ihan tuulesta temmattu. Eli lääkärikin meni hiukan hämilleen ja alkoi miettimään.

Lopputulos oli että punktio on maanantaina. Tätähän osasimme kaikki jo odottaa, koska nyt ollaan pistelty isommat lääkeeannokset. Jotenkin olen luottavaisin mielin. Sain pistettäväksi myös jarrutuspiikin jolla varmistetaan ettei ovulaatio tapahdu liian äkkiä. Se piti hakea heti päivällä ja pistää päivällä ja jatkaa sitä vielä kaksi päivää.

Muistettavia asioita on paljon ja jännittää vietävästi. Kuitenkin päällimmäinen tunne on onni. Nyt jotain ehkä tapahtuu. Vaikka toisaalta miljoona ja yksi asiaa voi vielä mennä pieleen niin katsotaan tällä uudella menetelmällä nyt ainakin tämä kerta. Onneksi kaikki hoitosuostumuksen ja säilytyssopimukset on jo maanantaina tehty, joten niiden osalta valmista on.

Toivottavasti nyt. Mieskin laittoi lomaksi päivän, kun heillä ei saa palkallista sairaslomaa, kysyin miksi. Hän vastasi että toivovansa ettei näitä jouduta tekemään tätä enempää. Ihana mies. Minä toivon myös.

Nyt peukut pystyyn ja rukoukset taivaan Isälle. Molempia tarvitaan juuri nyt. Olisikos nyt meidän toisen pienen vuoro viimein aloittaa matka maailmaan?

Ei taaskaan.

Emme saaneet vieläkään kauan toivomaamme uutista. Eli raskaustestit alkuviikosta jäivät negatiivisiksi ja menkat alkoivat eilen aamulla. Pettynyt olen. Vieläkin samoja oireita kyllä joskin vähemmän. Voivat olla mistä vaan.

Ja eikun taas alkuun. Ei auta muu. Omalla tavallaan surut surtu jo silloin siinä vaiheessa kun ei löytynyt mitään kohdustani, mutta aina pienen pieni toivo on.

Ehkä seuraavalla kertaa sitten. Jälleen unelmia. Toteutuvaisivatko ne jo kohdallamme.

Huomenna soittelen klinikalle. Mitä seuraavaksi.

Toivottavastisitten tiistaina päästään hiihtolomaa pienimmäisen kanssa viettämään miehen jäädessä töihin. Piti lähteä jo tänään mutta eilen häistä palattuamme pienin korkeassa kuumeessa, joka alempi jo tänään ilman lääkkeitä. Katsotaan. Huomisen ainakin olemme vielä kotosalla. Ihan hyvä näin.

Surullinen olo on ollut, mutta samalla jo katse tulevassa hoitorupeamassa kovasti. Jos tällä kertaa suuremmalla annoksella onnistaisi, vaikka sitten mentäisiin jo punkteerauksen ja istutuksen kautta. Ne eivät vielä ainakaan pelota, jos ne vievät meitä lähemmäs onnistumista.

Hyvää hiihtolomaa. Yritys meillä on kova lähteä vielä maalle jossa isovanhemmat odottavat meitä. :)

Oireita

Juupa juu. Mun ei pitänyt tänne mitään ennakkoon kirjoitella, mutta kirjoittelenpa oireistani kuitenkin. Että paremmin pysyvät mielessä ja muistissa. Voihan olla jos tämä olisi se oikea kierto tai sitten taasen noista hormooneista johtuvaa vain. Mene ja tiedä sitten.

Mulla oli lauantaina ihan äkkiarvaamatta aivan löysä vatsa. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä oli pitkään tosi paha olla ja sieltä parin tunnin odotuksen jälkeen se oksennus tuli. Tällaista ei ennen ole ollut, mutta ekasta lapsesta muistan kuinka oireet alkoivat jo aikaisin.

Lisänä on jatkuva unen tarve ja tuntuisi ihanalta vaan illalla kääriytyä sänkyyn ja antaa kaiken muun olla. Plussana on se, että oksennus ei uusi, mutta maku on tullut useaan otteeseen ja paha olo yllättää vaikka yritän syödä oikein. Lisänä aina välillä tulevat ah niin ihanat röyhtäykset. Vielä kun tähän yhtälöön lisää aina päivittäin ilmaantuvan pääkivun, joka ei hoidu tavallisella lääkkeillä ja jatkuvat alavatsan jomotukset niin joo.

En oikein uskoisi, että mulla on näin paljon taas kolotuksia mutta näin on. Näköjään välillä pääsen tosi vähällä ja välistä en näiden oireiden osalta. Tai sitten siellä on joku on tarrautunut tiukasti kiinni ja kasvaa hyvää vauhtia.

Vielä katsottava miltä tulevaisuus näyttää tämän hoidon osalta. Samalla pelottaa ja samalla huojentunut olo. Jos ei nyt tärppää niin päästään eteenpäin, mutta siinäkin sitten taas uusia mutkia matkassa. Odotellaan.

Toivon kovasti että testiin tulisi nyt erilainen tulos ja menkat olisivat historiaa kohdallani. Pidetään peukkuja, toivotaan ja kaikkea muuta mahdollista. Huh ja puh, on tää aina niin jännää, vaikka aina sitä kuvittelee ettei oo.

Kummallsta

Olen ymmälläni. Minulla alkoi pieni tiputteluvuoto torstaina ja se loppui eilen. Vuoto oli niukkaa ja ei tullut kuin vähän alushousuihin ja muuten pysyi pyyhkimisen yhteydessä olevana. Vuoto oli aivan kirkasta ja eilen illalla loppuessaan sitten ruskeampaa. Huh ja puh. Nyt on tämän päivän ollut poissa.

Soittelin eilen klinikalle, että mitä tehdä tilanteessa. Käskivät seurailla ja aloittamaan lutinukset niin kuin oli sanottu. Kuulemma keltarauhashormonit eivät alkaneita kuukautisia lopeta. Sanoivat myös että inssin läheisyydestä johtuen voisi olla ovulaatiovuotoa. Kumma. Epäilen tätä koska ovulaationi oli kuulemma jo ollut silloin kun tiistaina simpat perään laitettiin.

Kysyivät myös onko menkkatuntemuksia tai kipeää alapäästä. Ei mitään. Aivan mysteeri.

Toinen vaihtoehto tuli mieleeni, kiinnittymisvuoto. No, siitäkäänei tiedä. Onko ovulaatiosta kulunut tarpeeksi aikaa että tällainen voisi käydä.

Kummallista kuitenkin on. Ensimmäisestäkin lapsesta muistan että oli vuotoja, mutta vasta myöhemmin. No, nyt piinaillaan.

Ja onneksi vuoto lakkasi, sillä eiväthän kuukautiset voi alkaa niin pian ovulaation ja inssin jälkeen. En ole ainakaan tästä tietoinen.

Ehkäpä kaikista parhaassa tilanteessa siellä on joku mukana. Aika hatara on usko tähän, mutta onhan sekin joku mahdollisuus.

Eilinen ja tuleva

Eilen oli inssi. Inseminaation osalta kaikki oli hyvin. Siis siittiöt uiskentelevat nyt kohdussani.

Mutta mutta. Lääkäri puheli että estradioliarvot olivat jo viime torstain verikokeessa laskussa. Se tarkoittaa että ovulaatio olisi tapahtunut viimeistään jo viikonloppuna. Ultrassa ei näkynyt enää johtotähteä, joka silloin to ei ollut kovin suuri. Mutta siellä näkyi myös keltarauhyanen. Onko follikkeli kehittynyt tarpeeksi ja irronnut itsestään vai jotain muuta hämärää. En todellakaan tiedä.

Lääkäri kyllä määräsi Lutinikset ja oli rauhallinen. En tiedä. Huh ja puh. Ei taaskaan mennyt ihan niin kuin piti, mutta ilmeisesti vielä joku pienen pieni mahdollisuus on.

Lääkäri myös sanoi että jos menkat taas alkavat soitan klinikalle heti ja aloitetaan uusi hoito suuremmin Menopurannoksin. Siitä voi seurata se että joudutaan tekemään polikliininen punkteeraus eli mentäisiin vähän niin kuin IVF:n puolelle.

No, nyt odotellaan niitä mennkoja sitten taas melkein koko helmikuu.

Katsellaan. Ei mennyt niin kuin Strömsjössä, niin lääkäri sanoi. Ei edes aurinko eilen paistanut vaikka lupaus oli. Ja flunssa jatkuu.

Olen niin nyt jotenkin orientoitunut siihen että seuraava hoito tulee. Ihan erilaiset fiilikset kuin aikaisemmin.

Huomenna

En ole tarkoituksella tai tarkoituksettomasti tänne kirjoitellut mitään hoidoista. En jotenkin ole jaksanut alkaa ihan kaikkea avammaan ja miettimään. Joskus näin. Päässäni kyllä, mutta ei tänne.

Menkat tässä kierrossa alkoivat vuoden alussa joskus siinä koulujen kanssa yhtäaikaa. Siitä sitä sitten taas mentiin. Huomenna on ehkä inssi, jos ei ole kuin vain se yksi nousukas sieltä kehittynyt.

Eilen piti pistää ovitrelle mahaan. Unohdin, kun se piti tehdä myöhemmin. Olin nukuksissa. Herätys olisi pitänyt laittaa. Pistin ovitrellen sitten noin kuusi tuntia liian myöhään. Vaikuttaako johonkin, en tiedä. Voi minua, jos tämä pilaa tämän kiertomme. Kerron tapahtuneesta huomenna.

Mutta toisaalta on hyvä ja luottavainen fiilis. Vaikka nyt en odota kyllä enää paljoakaan.

Huh ja puh.

Huomenna pitäisi olla aurinkoinen pakkaspäivä. Olin kuvitellut sellaista jo viime vuonna hoitojemme onnistumiseen. Olenko liian taas positiivinen. Flunssaa riiittää. Pöh ja höh, siinä meni hienosti alkanut urheiluni. Mutta sairastetaan flunssa pois taas pitkästi ja sitten taas kuntoilemaan.

Nut ajatukset huomisessa. Onneksi töihin en mene, kun aika niin keskellä päivää. Katsellaan mitä tuleman pitää. Peukut pystyyn.

Ei meillä

Olin taas tyhmän toiveikas. Minä.

Loppuviikosta tein jo testin ja negaa näytti.

Mutta kun närästys ja muut eivät kadonneet niin toivo jatkui.

Ehkäpä liiankin kovana.

Tein aamulla uuden testin. Nega.

Itku pääsi, epäonnesta. Jatkuvasta.

Päivällä alkoi kuukautiset.

Houh. Taasen alussa. Milloin on meidän vuoromme.

Tämä kierto välikierto ja ensi kierto sitten taas uusi toivo.

Väliin mahtuu taas yhden lapsentoiveen hautaaminen ja joulut ja uudet vuodet.

Ja lupaus pysyä terveenä, syödä paremmin ja liikkua enemmän.

Surin tämän päivän ja nyt nokka katsoo jo uutta vuotta ja uusia haasteita.

Joulun aion viettää perheeni kanssa ja vain nauttia ja olla ja antaa taas ajan parantaa.

Voisiko olla?

Mietin samassa tilantessa olevia ihmisiä, teitä joiden kirjoituksia luen ja seuraan vaikken suurimmalle osalle kirjoitakkaan. Heistä suuri osa on jonkinlaisessa taitoskohdassa. Joillakin raskaus alkaa olla lopuillaan ja siirtyminen vauvaelämään edessä, joillain taas uudet kuviot muuton. Paljon on nyt blogeissa sellaisia joille haikara on suonut onnen plussatestin muodossa. Ihanaa on seurata ja lukea kaikkien ajatuksia ja elämää.

Samalla sitä miettii myös itseään ja meidän perhettä. Olisiko tämä Se Oikea hetki meilläkin, voisiko olla?

Kohta sen saa tietää. Enää reilu viikko. Samalla taas pelottaa ja samalla on taas jotenkin kasvattavaa huomata että voi eläytyä muihin ja unohtaa hetkeksi itsensä. Olen varma, että pienokaisemme kyllä tulee eikä jää vain haaveeksi.

Tänään tyttäreni kummitäti ilmoitti raskaudestaan. Emme olleet nähneet aikoihin ja hän onkin jo pitkällä. Samalla olin onnellinen heidän puolestaan ja iloinen. Ei heilläkään helpolla vauvaa tullut vaan sitä tehtiin melkein vuosi. Samalla ajatukseni lensivät meihin ja siihen että tätä toista lasta on tehty nyt jo ties kuinka kauan, siitä asti kun ensimmäisen laitoimme alulle. Pitkään ja hartaasti.

Jokainen taplaa tyylillään. Toivottavasti meille suodaan taas pian onni pieneen ihmiseen.

Olin nähnyt unta, että kaverini olisi raskaana. Senpä takia en ollut järjin ihmeissäni kun hän asian ilmoitti. Ja tiesinhän hyvin sen, että raskautta yrittävät. Mutta se, että unessa meidän lapsemme ikäero oli juuri se, mikä olisi jos olisin nyt raskaana. Sen muistan selvästi. En muuten näe nykyään enää juurikaan unia, mutta nyt viikon sisällä niitä on taas tullut. Kumma.

Tällaista tänään. Muuten meillä on tänään tuoksunut pipari ja raikunut nauru, kun pienimmäisen kanssa olemme leiponeet ja maistelleet taikinaa sekä koristeita. Ihanaa aikaa on tämä joulunaika, olen aina tykännyt ja kun nyt on pieni jakamassa iloa kanssani.

Joko nyt?

Tänään illalla väsymys yllätti kuin nurkan takaa. Puolen tunnin nokoset olivat todella tarpeen. Onneksi ihana mieheni hoiti tai hoitaa tytön unten maille. Kun heräsin äsken oli aivan hirveä kylmyyskohtaus päällä ja jo tuossa oli ihan vähän pahaa oloa. Hmm. Pistää todella miettimään. Toden teolla.

Tässä nytyöpukuun, villasukkiin ja shaaliin kääriytyneenä pohdin. Nämä oireet ovat loistaneet poissaolollaan koko viikon. Mutta en vielä osaa riemuita, sillä voivat olla täysin Lugejen oireita. Kunpa olisivat merkki siitä, että jotain vatsanipohjassa tapahtuu. Ole ole ole siellä jotain joka voimistuu päivä päivältä.

Tässä kierrossa minun piti olla tukimatta itseäni tarkemmin ja antaa olla. No, en ole tarkkaan katsonut oireitani tai ihmetellyt niiden puuttumista. Tämän päiväinen oli vain jotain erilaista jotain uutta mutta kuitenkin niin tuttua edellisestä raskaudesta.

Voi kunpa olisit siellä.

En itse osaa vielä sanoa mitään. En yritäkään. Elän ihanaa joulukuuta kaksi ja puolivuotiaan kanssa. Katsotaan mitä sen loppupää tuo tullessaan. Nyt on jo parempi olo. Ehkäpä tämä tästä iloksi vielä muuttuu.

Nyt

Eilen kuulin klinikalla ihania uutisia. Hypin pilvissä eikä minua jostain syystä alas saa, vaikka tiedän kaiken olevan vasta alussa. Mutta kuitenkin niin paljon pidemmällä kuin viime kierrossa, jospa nyt olisi meidän aika.

Eli eilen ultrassa oli yksi folli kirinyt ja oli jo sen 17 milliä muiden jäädessä samanlaisiksi kuin ne olivat. Aivan huippua. Tätä olin jo arvellut sattumisten perusteella. Tuntuu mutta ei liikaa.

Saatiin inssi täksi päiväksi. Eilen heti ultran jälkeen piti laittaa ovitrelle napaan. Jes. Eli aamulla auto starttasi klinikan kautta miehen töihin ja sieltä lapsen päiväkotiin. Sitten koitti aikani ja olin jännissäni mitä siellä ultrassa näkyisi. Siellä köllötteli nyt jo 20 millinen follikkeli jota odottamaan laitettiin mieheni siemenneste ja samalla tehtiin jotain jokasattui mutta oli ilmeisesti hyväksi siemennesteen loppusijoitusta ajatellen.

Nyt ne on siellä. Nyt ei muuta kuin taas rutkasti toivoa, rukouksia ja ihania ajatuksia peliin. Minä uskon juuri nyt olevan meidän pikkuisen aika astua tähän maailmaan. Voi, kunpa.

Ihanan aurinkoinen päivä oli tämäkin. Ja illalla olin pienen perheeni kanssa kärrylenkillä ja oli mukavaa.