Elämää ei sen vähempää

Missä mennään nyt lokakuun lopulla.

Tässä kuussa koko perhe on ollut flunssan kourissa. Minä jo toista viikkoa, ei ole hauskaa kun lapsi on jo melkein terve ja itse haluaisi vaan levätä, mut ei voi. No, toivottavasti tämä menee nyt nopeasti pois. Kyllä jo tuntuu paremmalta, mutta en vielä lähtisi salille huhkimaan. Plääh, tylsää. Kohallani tuntuu, että flunssa on jokasyksyinen kaveri, jota ei ikinä muista etukäteen. Tämä flunssakierre on aiheuttanut yhdessä lapsen hampaittentulon kanssa meillä pienoista harrastuksista poisjäämistä ja sisällä oloilua. Kyllä perjantaina piti päästä aikaisin ulos katselemaan ensilunta ja valkeutta. Sen jälkeen oli taas hyvä mieli. Joka päivältä olen etsinyt jotain hauskaa ja kivaa, jotta ei täysin tylsää ole. Pieniä asioita olen etsinyt ja usein ne liittyvät esikoisen elämään ja uuen ihmettelyyn.

Yksi asia on Terolut-kuuri. Kuuri kestää 10 päivää, jonka jälkeen aina minulla on kolmen päivän sisällä alkanut kuukautiset. Siis joka päivä olen saanut ottaa yhden pillerin ottaa ja joka päivä on hoitojen aloitus ollut päivän lähempänä. Nyt on menossa odotus ja odotus, eli kuukautisia ja ensimmäistä kiertopäivää odotellessa. Sitten pitäisi soitella klinikalle ja aloittaa hiodot. Jes, jo tässä vaiheessa olen. Olen kovin asennoitunut seuraavaan hoitorupeamaan ja siihen jos jo ekalla kerralla tärppäisi, katsotaan. Ensin vielä vaikka mitä marraskuun aikana tiedossa. Eli hoitoa luvassa ellei joku nyt mene täysin pieleen. Hyvällä mielellä odotan hoitoja, kun kaikki esikoisen hoidot on järjestetty noin ylipäätään hoitojen ajaksi ja kaikki on parhain päin. Tietenkin takana piilee pelko taas epäonnistumisesta ja hoitokierteestä, mutta pitää elää vain tässä ja nyt ja tätä hetkeä niin selviää.

Nyt ulos, tai kohta, tuonne ihanaan aurinkoiseen ja pikkupakkassäähän. :) Se on loppuflunssallekin hyväksi.

Syksy

Tykkään syksystä. On jotenkin ihanaa katsella, kuinka luonto valmistautuu talveen. Ensin puitten lehdet muuttuvat värikkäiksi ja ihaniksi katsella ja sitten yksi kaksi tuulten mukana tipahtavat pois. Koko muu luonto seuraa mukana. Kauneinta ovat ne kuulaat aamut, joissa on jo häivähdys pakkasen kirpakkuutta ja aivan sinisenä oleva taivas. Se on syksyssä ihaninta. Ennen ensimmäisen vauvan tuloa teimme mieheni ja koirani kanssa pitkiä aamulenkkejä ja oli ihana rauhoittua ennen tulevaa päivää. Toisin on nyt, mutta nautin silti kotona luonnon katselemisesta ja näkemisestä.

Ja se, että saa pukea enemmän ja on pimeää on minusta myös mukavaa kun oikein katsoo. Syksyn viileys on tervetullutta kesän kuumuuden jälkeen. Syksyn pimeyteen voi sytytellä kynttilöitä ja se verhoaa kaiken talven odotukseen. Oi, pitääkin tänään laittaa parvekkeen lyhty pitkästä aikaa palamaan ja nauttia ehkä sisälläkin kynttilöistä. Niitä vain ei juuri enää näy, kun kaikki on nostettu piiloon tuon viikarin tieltä.

Lapseni kanssa sitten päivällä yritämme olla ulkona niin paljon kuin mahdollista. Aina ei onnistu mutta yleensä kaksi kertaa päivässä. Silloin saa ihan eri tavalla nähtyä puitten lehdet ja kaiken muun syksyn tulon. Nyt esimerkiksi ylitsemme lentää hirveästi hanhiparvia, joita ihastelemme. Ne ovat jo alkaneet vähetä ja vähetä, mutta kyllä niitä on ollutkin. Toinen asia on pihamme puut. Huomasin miten esimerkiksi lepät muuttuvat jokainen omaa tahtiaan ensin keltaisiksi ja sitten tiputtavat pian lehtensä. Kun taas vieressä vaahtera elää omaa elämäänsä ja muuttuu sekin keltaiseksi, mutta lehdet pysyvät paljon piempään.

Tällaisia pieniä ihmeellisyyksiä huomaan päivittäin ja niitä lapseni kanssa ihastelemme.

Yksi mistä muistan itsekin pitäneeni pienenä on vesileikit. Pihallamme on vesirännit, joista yksi on aivan hurjan hauska. Reilun vuoden ikäinen lapsen voisi viettää aikaa vaikka kuinka kauan katselemalla kun lehti lipuu alas tulvivaa ränniä tai sitä kuinka kalliolta vesi valuu noroina alas ja häviää maan sisään.

Pienet on pienten ilot, mutta on aivan ihanaa kun saa niitä seurata ja osallistua niihin. :)

odotusta

Elämä on yhdellä kertaa katsottuna täynnä odotusta. Hoidot alkavat sitten joskus. Niin kaukana mutta sittenkin ihan kulman takana. Mutta pitää muistaa, ettei vain tulevassa saa elää vaan tässä ja nyt. Siitä pitää meidän pienimmäinen huolen, ei äidin huomiota välillä riitä muuhun. En ole jotenkin ehtinyt tännekään kirjoitella. Ja olen itse kehittänyt rytmin viikkoon tekemisen merkeissä joten ihan hauskaa on ollut. Huomaa kun toinen kasvaa silmissä ja sitä on ihana olla aina todistamassa. Jotenkin hullua ajatella, että sen päiväkotiin laittaisin, mutta kyllähän sekin vaihe tulee.

Uusia harrastuksia pienen kanssa on tullut aloitettua muutama. Jostain artikkelista luin, että kotihoidossa olevat lapset saavatkin harrastaa. Mielestäni harrastukset ja toiminta on ainakin meidän kohdalla ok. Minun jälkikasvuni ei pitäisi koko päivän hengauksesta kotosalla. Se on niin tylsää ja sitten sillä alkaa leikit tulla hurjiksi. Eli vähintään ulos on päästävä. Meillä on temppis ja muskari ja sitten seurakunnan perhekerhot. Kaikki aina varauksella, että pienen mukaan mennään ja eletään. Mutta on se vaan kiva seurata pienen aivoituksia ja sitä touhun määrää ja energiaa. Siinä äiti on välillä kyllä helisemässä ja päiväunia tarvitaan isot ja pienet meillä. :)

Mitä siellä kulman takana odottaa... saas nähdä. Toivottavasti paljon hyvää.