maanantai 31. maaliskuuta 2014

Voittoja

Lapsi taas sairasti viikonlopun. Oli korkea kuume ja aivan poikki. Sitä tuntuu, että ajatukset ovat nyt suunnattuna lapseen ja hänen oloonsa. Muu maailma pyörii kyllä kulkuaan ympärillä. Nyt onneksi jo paljon parempi ja kuume poissa, mutta isovanhemmat tulevat vielä huomenna hoitamaan pientä.

Viikonloppu oli kiva ja jollain tapaa löysin monta hyvää syytä mistä iloita. Päälimmäisenä varmasti me, perhe. Oli hyvä ja ihana olo koko ajan ja tätä arvostan. Perheemme on ihana kaikkine jäsenineen. Siitä tulee hyvälle mielelle.

Tänään lähdin aamulenkille. Se oli pitkästä aikaa uutta ja vaihtelua iltalenkille, jota en tänään kerkiä tehdä. Jopa juoksin neljässä kohtaa ja tuli hyvä olo. Oli hyvä huomata että kuntoni on noussut ja jaksan ihmeitä. Juosta, minä. Hih! Ja ihana on ollut kävellä kun aurinko hellii ja luonto herää eloon.

Tässä olen miettinyt mitä ensi vuonna teen, tai siis syksyllä. Kovin olisi houkutellut vain jäädä kotiin kasvattamaan mahaa. Mutta tämä vaihtoehto on nyt poissa laskuista (ehkä). Jotain pitäisi keksiä sillä tämä työ loppuu kun koulut loppuvat. Olen lähettänyt taas monta hakemusta erilaisiin paikkoihin ilman vastausta. Kyllä se oikea löytyy, olen varma siitä.

Vuoto jatkuu vieläkin. Välillä on aivan mustaa ja joskus taas täysin punaista, ja aina vähän vaan. Vessapaperiin tulee aina jotain. Kumma. En siltikään jaksa stressata asiasta. Katselen ja toimin vasta ensi viikolla, jos asia jatkuu.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Jotain

Olin valmistautunut siihen et käytän tänä hoitojen väliaikana pari kertaa keltarauhaspillereitä, joilla saan menkat tulemaan. Tätä lääkäri kehotti ja itsekin aavistin.

Minulla kun ei ole koskaan alkanut menkat ihan itse. Tai kai kerran, silloin kun siön ehkäisypillereitä. Eli joskus vuosia sitten.

Mutta eilen. Vessapaperissa oli verta. Ei tummaa, mutta verta. Sitä tuli illalla jopa siteeseen asti. Sama jatkui tänään. Ja eilen oli vasta 16. kierronpäivä.

En tiedä mitä oikein tehdä. Kun ei oikein menkkavuotoja ainakaan vielä ole, koska niin vähäistä. Kuitenkin niin suurta että joka vessassa käynti vuodon huomaa.

Ovatko nyt omat menkkani vai jotain muita vuotoja, mutta mitä? En ole jaksanut hirveästi hätiköidä. En ole soittanut minnekkään enkä tehnyt raskaustestiä. En todellakaan tiedä.

En vain jaksaisi nyt jos jotain kauheaa on tapahtunut. Jaksan jos oma kiertoni on saatu käyntiin. Mieli on ihmeellinen ja onpa tässä kuviteltu raskaudenkin hiipuvaa mahdollisuutta.

Kummaa vain on. Se ainakin on totta.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Pieni sairastaa

Yrjö on tullut luoksemme. Ensimmäisenä on vuorossa pienimmäinen. Toivottavasti hän tokenee. Oli aivan surkea päiväkodissa kun sieltä hänet aamulla hain. Kerkesi olemaan vain vajaan tunnin. Kauhea tauti tuo oksennustauti. Minä olin onneksi vielä kotosalla, joten pääsin pian lähtemään häntä noutamaan. Siinä sittensoittoja omalle työpaikalle ja isovanhemmille.

Päivä on kulunut toista hoitaessa ja oksennuksia eri paikoista siivotessa. Tyttö ei aina ehdi vadille. Nyt illalla hän meni jo viiden aikaan nukkumaan ja yhdet oksennukset olen sen jälkeen siivonnut ja sitten olikin hänellä nälkä. Kaikki pysynyt sisällä toistaiseksi.

Toivottavasti parantuisi nopeaan eikä aikuisiin tarttuisi.

Tänään tuli loppulausunto klinikalta. Juuri kun olin ehtinyt mielessäni käsitellä asian ja olin sujut. Nyt taas harmittaa. Siinä lausunnossa annettiin meille enää yksi mahdollisuus. Ei ollut mitään minulle tärkeitä kysymyksiä. No, ehkä ne ehtii toiste.

Saimme jo viime viikolla ajan elokuulle. Välissä kesä kivaa puuhaa tytön kanssa. Odotan jo innolla.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Haaveita

Pelottaa tuleva. Samalla hyvillä mielin olen. En enää vain jaksa hoitoja ja sitä että koko elämä pyörii vain tämän ympärillä. Toki aina ekana tulevat lapsi ja muut ihmiset, mutta on ne hoidot aina olleet mielessä.

Nyt on aika hellittää.

Klinikalta lääkäri soitti viime viikolla. Hän kertoi että meidät siirretään IVF-jonoon. Eli 6 kuukautta on meillä aikaa tehdä mitä halutaan ja saadaan lepoa hoidoista. Oli samalla järkytys ja helpotus. Sitten kuulin sen, se on sitten näillä näkymin viimeinen hoitomme.

Puhelu tuli töihin jossa oli hullunmylly päällä juuri silloin. Pelastauduin vessaan. En alkanut kyselemään muuta kuin menkoista ja että kuinka usein otan pillereitä jos ne eivät tule (niin kuin eivät ole ikinä itsestään alkaneet).

Kysymyksiä jäi paljon ilmaan. Se amh-arvo, mitä se oli, onko minulla munasoluja enää jäljellä? Miksi enää vain yksi hoito? (tätä kysyin, mutta sain vastaukseksi, että kaikki hoidot mukautetaan hoidettvan mukan) Miten hoito toteutetaan? Ainakin tällaisia nousee päähäni plus varmaan tuon kuuden kuukauden aikana vaikka mitä muuta.

Nyt odotellaan kunnolla kanssa.

Ihan hyvä.

Ehdin todella laihtua. Ehdin todella nauttia seuraavasta kesästä. Ehdin hakea uusia töitä. Kroppani ehtii palautua näistä hormonimyllerryksistä, jota nyt puolentoista vuoden aikana annettu.

Ennen kaikkea ehdin unohtaa.

Kaikista isoimpana saan olla pikkuisen kanssa ja nauttia vain siitä.

Täällä jo ollaan. En tippunut tällä kertaa edes korkealta. Mutta matka ylös on pitkä, toivottavasti ei hankala.

Myös muita vaihtoehtoja on tutkittav ja sille vaihtoehdolle sanottava joo, että jäämme yksilapsiseksi perheeksi. Yksi lapsi, joka tuo päiviini iloa ja valoa, joka on oma kultamme, kaikkemme.

Siihen olen tänä viikonlopun aikana yrittänyt pikkuhiljaa totuttautua. Elämä on tässä ja nyt. Siitä on nautittava ja se onkin aivn ihanaa!Olemme viikonlopun aikan koko perhe puuhailleet vaikka mitä ja on ollut hauskaa, tyttö on nauttinut silmin nähden. Mutta hän sanoo "Mulla ikävä päiväkotiin. Mulla ikävä mummia ja pappaa." Mutta tästä huolimatta ja ehkä tämän vuoksi hauska olla tytön ja muun perheen kanssa.

Eli haaveita on ja yksi on toinen lapsi, mutta myös monta muuta. Hei hei sain sanoa monelle asialle, mutta monta uutta iloista asiaa on tulossa, tiedän sen.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

kopsahdus

Tänään juuri kun olin pienimmäisen jättänyt päiväkotiin puhelin soi. Ei hyvä ajattelin.

Ei siellä sitten lääkärillä hyviä uutisia ollutkaan. Mikään kolmesta munasaolusta ei ollut hedelmöittynyt, vaikka olivat olleet kaikki tarpeeksi isoja ja hyviä.

Ilmeisesti munasoluni vain ovat jollain kummallisella tapaa epäkiitollisia ottamaan vastaan siittiöitä tai edes kehittymään follikkeleissa.

Voi ei. Nyt pitää vaan levätä ettei tule hyperiä ja ajatella eteenpäin. Ilmeisesti hyperi voi tulla vielä viikon päästä puntiosta ja minua varoitettiin siitä huolella. Kivaa aikaa siis tänään yksin lapsen kanssa kotona, mutta aina ei voi voittaa.

Lääkäri kysyi haluaisinko jutella psykologin kanssa. En halunnut. En tiedä minkä takia aina tarjoavat minulle tätä vaihtoehtoa. Muutenkin oli hyvin kuunteleva ja osanottava. Kysyi myös haluammeko jatkaa hoitoja. Tietenkin, vastasin heti.

Nyt vain on vuodatettu kyyneleitä ja olen allapäin, mutta täältä tullaan. Matka on taas alussa.

Mitä kulman takana on. Sen saan tietää ensi viikolla kun lääkäri soittelee lisää tulevaisuudesta. Hänen pitää ensin puhua ylilääkärin kanssa asiasta ja he päättävät sitten.

Taas hiukan lisää odottelua ja veden juontia näin aluksi.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Punktiopäivä

Tänään päivä alkoi aikaisin. Rukous lähti, että kaikki sujuisi hyvin tänään erityisesti aamun osalta. Mitää kommervenkkeja ei tullut vaan kaikki sujui ilman mitään vaikeuksia. Eniten pelotti koko päivässä aikainen aamu pienimmällä, kun viikko sitten aamu ja lähtö oli hirveää huutoa. Tänään se sujui kuin leikki ja kaikki muukin sujui kuin tanssi ja huomasimme olevamme klinikalla tunnin liian ajoissa. Ihanaa, ettei mitään käynyt tässä vaiheessa.

Muutenkin punktio ja koko sairaalareissu jäi plussan puolelle paljon. Minulle jopa tarjottiin esilääkettä josta kieltäydyin. Itse punktiossa hiukan sattui kun munasarjoihin mentiin, mutta muuten oli aivan kivutonta. Olin jo tunnin päästä hereillä. Ensin oli alavatsa vähän kipeä ja kun tulin kotiin niin matkalla jomotteli. Muuten olen lepäillyt ja ollut vaan. Huomenna taas pikkuinen päiväkotiin ja ilta kahdestaan pienen kanssa, mutta eiköhän siitä selvitä. Vuotoa on tullut hiukan, mutta sanoivat sitä tulevan.

Ainoa miinus oli itse munasolut. Punktiossa folleja oli huikeat 20. Olin ällistynyt. Miten näin? Mutta sitten kun lääkäri tuli kertomaan itse munasolujen määrää niin niitä oli kolme. Kolme. On se enemmän kuin ei yhtään, miustutin sekä itseäni että lääkäriä. Nyt vain toivomaan, että edes nämä tai joku niistä hedelmöittyisi ja siitä vielä kehittyisi edelleen kohtuuni siirreettäväksi. Jos soittoa ei huomenna kuulu niin keksiviikkona siirto.

Nyt vaan taas tuhat rukousta kehittyvien alkioiden puolesta. Toivo ja halu alkion istutukseen on suuri. Taas siis odotellaan. Ensin hiljaista huomista puhelimen osalta. Ja ettei minuun alkaisikaan tämän enempää sattua. Hyvä päivä takana siis. Taksillakin tuli pitkästä aikaa ajeltua, koska muuten emme olisi saaneet siittiöitä tarpeeksi nopeaan klinikalle ja sitten musta tuntui että  bussi on kulkuneuvona huono poispäin mentäessä. Pieni rahanmeno kun ajattelee kokonaisuutta, mutta pienethän ne yhdessä tekevä ison.

Kunpa toinen pienemme olisi jo alkiotasolla siellä sairaalassa. Sitä toivon.