Uudet tuulet

Päätin tässä tätä viikkoa eläessä, että panostan nyt taas itseeni. Otan itseäni niskasta kiinni ja vien tämän tytön lenkkipoluille, salille ja urheilemaan sekä katson mitä suuhuni pistän. Tämän viikon olen vain ollut ja surrut ja huomenna matkustamme mökille, jossa menoa riittää.

Aion taas ottaa liikkumisen kaksi kertaa päivässä ohjelmaan. Tässä kaikessa takana on oma hyvinvointi, jonka olen huomannut kasvavan liikunnasta ja myös lapsen saannin mahdollisuus kasvaa siinä samalla. Myös työtä haeskelen entistä ahkerammin.

Syksyä kohti siis. Nyt on minulla ollut kauheat allergiaoireet, jotka osaltaan estäneet liikunnan kun olen niin väsynyt. Voihan olla että myös tämä allergia vaikutti pikkuisen alkion kasvamatta jäämiseen. En tiedä ja en jaksa jossitella. Elämä on aivan liian lyhyt siihen.

Olen miettinyt sitä kuinka kauan nämä hoidot ovat meillä kestäneet. Tuntuu tosi pitkältä ajalta. Huh. Tuo meidän pienikin on jo iso ihan oma yksilö. Aika menee niin nopeaan. Toisaalta taas toinen raskaus antaa odottaa itseään yllättävän pitkään. Jo kymmenes yritys sitten syksyllä ja jo kaksi ja puoli vuotta hoidoissa on-off tulee oltua.

Olen myös miettinyt vaihtoehtoa että jos en tule ollenkaan raskaaksi. Mitä sitten. Olen totutellut ajatukseen perheestämme tällaisena pikkuperheenä. Ei sekään pahaksi ole. Mutta toisaalta en vielä antaisi periksi. Näen yhden pienen tai vähän isomman pään vielä lisänä tässä perheessä meitä ilahduttamassa iloineen ja surineen. Täällä meidän perheessä olisi paikka vapaana.

Oikeastaan haluaisin syksyn hoitojen olevan ohi niin päästäisiin lopulliseen tulokseen asiassa. Onko lapsia sitten yksi tai kaksi, on iso asia, muttei niin iso, että antaisin sen nielaista koko ensimmäisen lapsen lapsuuden. Koko ajan minulla on mielessä ollut toinen lapsi. Ja kun hoidot olisi saatu loppuun niin ei enää vaihtoehtoja tällä saralla olisi. Me emme ainakaan vielä jatka yksityisellä emmekä muuten hoitoja.

Siis vaihtoehdoksi jää jotain muuta. Jotain jolla saamme pikkuperheemme isommaksi. Mitä se on ja milloin se on, en tiedä. Aika näyttää ja haavat parantuvat. Mutta odotetaan vielä syksyn hoito niin nähdään mitä se tuo tullessaan. Pikku yllätyksenkö? Toivottavasti sen. Olisihan se ihana yllätys, todella yllätys. En osaa enää suhtautua siihen muuna kuin yllätyksenä.

Se tuli ja meni

Niinhän siinä kävi. Liian aikaisin iloitsin. Nyyh.

Siis lyhyesti, taas alkupisteessä.

Olen varustettu raskausoireilla, mutta en muuta.

Testit olivat plussaa mutta hetken vain. Nyt jo tyylipuhdas nega. Mutta mieskin ne viivat silloin totesi. En ole ihan hullu.

Ultrassa näkyi tyhjä kohtu jossa kaikki sinällään kunnossa, mutta ei raskaana.

Lääkäri totesi raskauden olleen joko kemiallinen raskaus tai hyvin varhainen keskenmeno, joka tullut vuotona pois.

Jääme  siis odottamaan sitä IVF-hoitoa.

En osaa muuta sanoa. Jotenkin osasin odottaa tätä. Viikon on jo ollut olo että kaikki ei ihan täsmää.

Huolta ja tyhmyyttä

Ulkona koko viikon on aurinko hellinyt meitä ja nautittu on joka solulla. Sisällä mielessä ajatukset mylläävät ja huoli kaihertaa ja vie osaltaan voimia.

Olen aina välillä tehnyt testejä. Minusta vain on tuntunut hyvältä nähdä ja saada varmistusta myös tällä lailla. Vaikka oireet ovat kasvaneet ja jotkin hieman laantuneet, mutta jotain on koko ajan.

Testit eivät ole lähellekkään aina olleet plussaa tai viivaa. Kerran tai kaksi vain mieheni näki testissä punaisen viivan.

Tänä yönä tein viimeisen testin ennen ensi viikonultraa. Se oli puhdas nega.

Nyt olen miettinyt asiaa pääni puhki ja selaillut nettiä. Ei se auta, ei kummatkaan. En saa selvyyttä asiaan.

Oireita on vaihtelevasti. Painontunne mahassa on ja pysyy. Se häviää kun liikkuu, mutta muuten se ilmestyy. Nälkää ja närästystä on ja väsy olen myös, mutta se ehkä menee allergian piikkiin. Tiedä häntä, moneen vuoteen en ole ollut näin väsynyt.

Ei auta muuta kuin toivoa, että kaikki olisi hyvin. Ultraa odotamme mieheni kanssa kuin kuuta nousevaa. Toivoa on vielä, mutta enää se on hyvin hyvin pieni.

Tässäkö se sitten oli. Iloitsinko turhasta, aivan liian aikaisin vai onko siellä silti joku mukana. Pöh ja höh.

Sateenkaari

Eilen olin tulossa kotiin vaidattamasta auton renkaita niin näin sen. Kaunis. Ihana. Sateenkaari aivan oikeaan aikaan ja paikkaan. Meinasi itku tulla. Ajoin auton tallin ovelle ja meinasin ottaa ilmiöstä kuvan. Sateenkaari oli kadonnut yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Siinä tätä sateenkaarihetkeä ennen ajoin sateeseen mutta sateen läpi paistoi aurinko. Kaunista ja avarruttavaa.

Tälläiset hetket pitää säilöä syvälle sisälle. Niistä voi irrota paljon. Mietin heti että tässä on nyt isot asiat mukana pelissä ja kiitin Jumalaa. Ihanaa.

Eilen aamulla soitin klinikalle. Siellä kuunneltiin juttuni ja onniteltiin. Kysyttiin oireita ja kun kerroin niin sanottiin että raskaudelta kuullostaa. Vuodoista ei tarvitse tällaisina olla huolissaan, kunhan eivät suureni tai tule kipeiksi. Ultran sain heiltä. Sitä odotellessa on hyvä vaipua rauhoittavan pääsiäisen viettoon huomisen työpäivän jälkeen. 

Eikä tänään ole tullut vuotoa. Tai no, valkovuotoa, mutta sitä en laske. Jes!

Oireet vaihtelee koko ajan. Aina kun niitä miettii, että mihin katosivat niin sitten taas joku alkaa häiritä enemmän. Tässä kohta jo mielikin alkaa tulla mukaan, olenko ihan oikeasti raskaana, häh??

Yllätys

Suuren suuri ihana yllätys sattui viikolla tähänkin kohdalle.

Kuin puun takaa se tuli. Näin.

Ensin vuodot eivät lakanneet. Ajattelin että jotain täytyy tehdä, mutta mitä. Päivittäin oli ja on ruskeasta punaiseen vaihtelevaa vuotoa vaihteleva määrä. Yleensä jotain pöksyihin saakka, mutta hyvin vähän. Joskus taas enemmän.

Kierron, jos kohdallani sellaisesta voi puhua kun ei ole koskaan ollut, loppukin jo häämötti.

Tiistaina tein ekan testin vain rajatakseni raskauden vaihtoehdon pois päästäni kummittelemasta. Sieltä tulikin aivan aavistuksenomainen haamu. En ole koskaan ennen testannut haamua. Mitä, eihän mulla ikinä. Ja nyt ei lääkkeitä, ei yritystä, ei lääkäreitä, ei mitään.

Odotellaan. Jos se oli pelkkää kuvitelmaa. Jotain tätä rataa laukkasivat ajatukset.

Torstaina heräsin ja menin vessaan lapsen kanssa, kun hän tuli minut herättämään. Siellä tein uudestaan testin.  Haalea viiva tuli näkyviin. Ihan hailakka, mutta viiva se oli. Tytärkin katsoi, ei ymmärtänyt onneksi vielä. Hän tuumasi, että on siinä kaksi viivaa, toinen vahva ja toinen vaalea. Hänkin siis näki.

Päivä tuolloin torstaina oli mitä aurinkoisin. Jotenkin otollinen hyville uutisille mielestäni.

Oloni on koko ajan väsyneempi ja väsyneempi. Kaikki hajut ja maut ovat saaneet uuden sfäärin. Nuhaa on. Vatsakipuja silloin tällöin, usein. Tissit ovat ajoittain arat ja turvonneet.Yökötystä esiintyy varsinkin aamuyön tunteina tai kun ei ole tuntiin syönyt. Vuotoa tulee hiukan joka päivä tähän mennessä. Se huolettaa mutta toisaalta siihen on jo niin tottunut.

Voisiko olla, olisinko raskaana? Tämä on yllätys, hyvä sellainen.

Ja tänään tein kolmannan testin. Sen mukaan olen raskaana. Aivan. Jotenkin samalla hyvin epätodellista ja aivan uskomatonta. Minä, minä jonka ei pitänyt koskaan ovuloida. Ensi viikolla soitto klinikalle.

Kunpa tämä kestäisi. Mahassa on alhaalla melkein koko ajan painontunne, kunpa se kasvaisi ja kehittyisi siellä. Ole kaikki hyvin pienellä!

En ole kertonut kuin siskolleni ja haluan tämän toistaiseksi olevan vain harvojen läheisteni tiedossa. Mutta ihanaa! En kuitenkaan raaskinut olla kirjoittamatta tänne, jos ette te lukijat kuitenkaan asiaa muualla lavertele. Tuskin.

Jo nyt olen pitemmällä kuin koskaan ennen, luomusti alkanut raskaus. Wuhuu!!