torstai 12. kesäkuuta 2014

Kuvakirjat

Olen viime päivinä koonnut kuvakirjaa tyttäremme kahdesta viime vuodesta. Meillä on kaksi kuvakirjaa hänen ensimmäisestä vuodestaan ja varsinkin hän itse lukee niitä varsin usein. Mekin mielellämme siinä sivussa muistelemme pikku vauvaamme.

Toisen kuvakirjan olin jo joskus kauan sitten aloittanut, mutta aika ei vaan riitä kaikkeen ja se jäi kesken. Nyt aikaa tuntuu riittävän juuri tähän. Se on hyväksi niin valokuvakansioille, joita on yksi täällä koneella, toisella koneella ja vielä tuo kännykkä.

Voi, tulee hyvälle mielelle olo kun tuota ihanaa aikaa seuraa valokuvista. Niin paljon on ehtinyt tapahtua. Niin paljon pieneni jo osaa ja niin hyvältä jälkeenpäin tuntuu se, että olin kotona hänen kanssaan, menossa kylläkin koko ajan nuo kaksi ekaa vuotta. Ja niin hyvältä tuntuu myös, että näkee kuvista kehityksen ja että niitä on paljon, mutta ei liikaa. :)

Jäi myös haikeus. Enkö enää koskaan saa seurata toista tällaista matkaa? Sitä ei kukaan voi luvata, mutta toivoisin että saan ja että meidän toinen iso tyttömme saisi itselleen leikkikaverin. Muistan viime viikonlopulta päivä hänen synttäriensä jälkeen kysymyksen pihalla aamun ollessa vasta yhdeksän aamulla: Miksei täällä ole ketään? Mennään hakemaan joku ulos pihalle leikkimään?

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Hiljaisuus

Täällä on ollut hiljaista. En ole kokenut tätä oikeaksi kanavaksi vaan olen tehnyt muuta, no kirjoitellut esimerkiksi työhakemuksia. Lukenut kyllä toisten blogeja.

Ensin toukokuun alussa perhettämme vaivasi raju flunssa. Siitä toivuttuani olen panostanut liikuntaan. On ihanaa huomata taas edistyminen ihan todella ja oman itsen löytäminen.

Työasiat selvisi kuin itsestään parhain päin ja viime viikolla jäin hyvillä mielin lomille ja palaan elokuussa töitten ääreen. Nyt voi vain lomailla ja pitää hauskaa tyttären kanssa.

En tiedä kuinka useaan tänne kesällä tulee kirjoitettua, mutta hällä väliä. Nyt tuntemukseni vaihtelee hetkestä toiseen, mutta ei se toisen lapsen saaminen ole mihinkään päästäni hävinnyt, liventynyt hiukan ja paljon uusia näkökantoja olen ajatellut.

Kuulumisiani ehkä, en todella tiedä nyt mitä ja milloin tulee kirjoitettua. Voinko avautua ja onko tämä oikea paikka sitten sille. En tiedä. Katsotaan.

Kesä tulee ja se kuluu niin nopeaan, haluasn nauttia tyttäreni seurasta ja elää vain tässä ja nyt! Viime viikonloppuna oli tyttäreni kolmevuotissynttärit, se hätkähdytti. Iso tyttö on meillä jo.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Uudet tuulet

Päätin tässä tätä viikkoa eläessä, että panostan nyt taas itseeni. Otan itseäni niskasta kiinni ja vien tämän tytön lenkkipoluille, salille ja urheilemaan sekä katson mitä suuhuni pistän. Tämän viikon olen vain ollut ja surrut ja huomenna matkustamme mökille, jossa menoa riittää.

Aion taas ottaa liikkumisen kaksi kertaa päivässä ohjelmaan. Tässä kaikessa takana on oma hyvinvointi, jonka olen huomannut kasvavan liikunnasta ja myös lapsen saannin mahdollisuus kasvaa siinä samalla. Myös työtä haeskelen entistä ahkerammin.

Syksyä kohti siis. Nyt on minulla ollut kauheat allergiaoireet, jotka osaltaan estäneet liikunnan kun olen niin väsynyt. Voihan olla että myös tämä allergia vaikutti pikkuisen alkion kasvamatta jäämiseen. En tiedä ja en jaksa jossitella. Elämä on aivan liian lyhyt siihen.

Olen miettinyt sitä kuinka kauan nämä hoidot ovat meillä kestäneet. Tuntuu tosi pitkältä ajalta. Huh. Tuo meidän pienikin on jo iso ihan oma yksilö. Aika menee niin nopeaan. Toisaalta taas toinen raskaus antaa odottaa itseään yllättävän pitkään. Jo kymmenes yritys sitten syksyllä ja jo kaksi ja puoli vuotta hoidoissa on-off tulee oltua.

Olen myös miettinyt vaihtoehtoa että jos en tule ollenkaan raskaaksi. Mitä sitten. Olen totutellut ajatukseen perheestämme tällaisena pikkuperheenä. Ei sekään pahaksi ole. Mutta toisaalta en vielä antaisi periksi. Näen yhden pienen tai vähän isomman pään vielä lisänä tässä perheessä meitä ilahduttamassa iloineen ja surineen. Täällä meidän perheessä olisi paikka vapaana.

Oikeastaan haluaisin syksyn hoitojen olevan ohi niin päästäisiin lopulliseen tulokseen asiassa. Onko lapsia sitten yksi tai kaksi, on iso asia, muttei niin iso, että antaisin sen nielaista koko ensimmäisen lapsen lapsuuden. Koko ajan minulla on mielessä ollut toinen lapsi. Ja kun hoidot olisi saatu loppuun niin ei enää vaihtoehtoja tällä saralla olisi. Me emme ainakaan vielä jatka yksityisellä emmekä muuten hoitoja.

Siis vaihtoehdoksi jää jotain muuta. Jotain jolla saamme pikkuperheemme isommaksi. Mitä se on ja milloin se on, en tiedä. Aika näyttää ja haavat parantuvat. Mutta odotetaan vielä syksyn hoito niin nähdään mitä se tuo tullessaan. Pikku yllätyksenkö? Toivottavasti sen. Olisihan se ihana yllätys, todella yllätys. En osaa enää suhtautua siihen muuna kuin yllätyksenä.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Se tuli ja meni

Niinhän siinä kävi. Liian aikaisin iloitsin. Nyyh.

Siis lyhyesti, taas alkupisteessä.

Olen varustettu raskausoireilla, mutta en muuta.

Testit olivat plussaa mutta hetken vain. Nyt jo tyylipuhdas nega. Mutta mieskin ne viivat silloin totesi. En ole ihan hullu.

Ultrassa näkyi tyhjä kohtu jossa kaikki sinällään kunnossa, mutta ei raskaana.

Lääkäri totesi raskauden olleen joko kemiallinen raskaus tai hyvin varhainen keskenmeno, joka tullut vuotona pois.

Jääme  siis odottamaan sitä IVF-hoitoa.

En osaa muuta sanoa. Jotenkin osasin odottaa tätä. Viikon on jo ollut olo että kaikki ei ihan täsmää.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Huolta ja tyhmyyttä

Ulkona koko viikon on aurinko hellinyt meitä ja nautittu on joka solulla. Sisällä mielessä ajatukset mylläävät ja huoli kaihertaa ja vie osaltaan voimia.

Olen aina välillä tehnyt testejä. Minusta vain on tuntunut hyvältä nähdä ja saada varmistusta myös tällä lailla. Vaikka oireet ovat kasvaneet ja jotkin hieman laantuneet, mutta jotain on koko ajan.

Testit eivät ole lähellekkään aina olleet plussaa tai viivaa. Kerran tai kaksi vain mieheni näki testissä punaisen viivan.

Tänä yönä tein viimeisen testin ennen ensi viikonultraa. Se oli puhdas nega.

Nyt olen miettinyt asiaa pääni puhki ja selaillut nettiä. Ei se auta, ei kummatkaan. En saa selvyyttä asiaan.

Oireita on vaihtelevasti. Painontunne mahassa on ja pysyy. Se häviää kun liikkuu, mutta muuten se ilmestyy. Nälkää ja närästystä on ja väsy olen myös, mutta se ehkä menee allergian piikkiin. Tiedä häntä, moneen vuoteen en ole ollut näin väsynyt.

Ei auta muuta kuin toivoa, että kaikki olisi hyvin. Ultraa odotamme mieheni kanssa kuin kuuta nousevaa. Toivoa on vielä, mutta enää se on hyvin hyvin pieni.

Tässäkö se sitten oli. Iloitsinko turhasta, aivan liian aikaisin vai onko siellä silti joku mukana. Pöh ja höh.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Sateenkaari

Eilen olin tulossa kotiin vaidattamasta auton renkaita niin näin sen. Kaunis. Ihana. Sateenkaari aivan oikeaan aikaan ja paikkaan. Meinasi itku tulla. Ajoin auton tallin ovelle ja meinasin ottaa ilmiöstä kuvan. Sateenkaari oli kadonnut yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Siinä tätä sateenkaarihetkeä ennen ajoin sateeseen mutta sateen läpi paistoi aurinko. Kaunista ja avarruttavaa.

Tälläiset hetket pitää säilöä syvälle sisälle. Niistä voi irrota paljon. Mietin heti että tässä on nyt isot asiat mukana pelissä ja kiitin Jumalaa. Ihanaa.

Eilen aamulla soitin klinikalle. Siellä kuunneltiin juttuni ja onniteltiin. Kysyttiin oireita ja kun kerroin niin sanottiin että raskaudelta kuullostaa. Vuodoista ei tarvitse tällaisina olla huolissaan, kunhan eivät suureni tai tule kipeiksi. Ultran sain heiltä. Sitä odotellessa on hyvä vaipua rauhoittavan pääsiäisen viettoon huomisen työpäivän jälkeen. 

Eikä tänään ole tullut vuotoa. Tai no, valkovuotoa, mutta sitä en laske. Jes!

Oireet vaihtelee koko ajan. Aina kun niitä miettii, että mihin katosivat niin sitten taas joku alkaa häiritä enemmän. Tässä kohta jo mielikin alkaa tulla mukaan, olenko ihan oikeasti raskaana, häh??

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Yllätys

Suuren suuri ihana yllätys sattui viikolla tähänkin kohdalle.

Kuin puun takaa se tuli. Näin.

Ensin vuodot eivät lakanneet. Ajattelin että jotain täytyy tehdä, mutta mitä. Päivittäin oli ja on ruskeasta punaiseen vaihtelevaa vuotoa vaihteleva määrä. Yleensä jotain pöksyihin saakka, mutta hyvin vähän. Joskus taas enemmän.

Kierron, jos kohdallani sellaisesta voi puhua kun ei ole koskaan ollut, loppukin jo häämötti.

Tiistaina tein ekan testin vain rajatakseni raskauden vaihtoehdon pois päästäni kummittelemasta. Sieltä tulikin aivan aavistuksenomainen haamu. En ole koskaan ennen testannut haamua. Mitä, eihän mulla ikinä. Ja nyt ei lääkkeitä, ei yritystä, ei lääkäreitä, ei mitään.

Odotellaan. Jos se oli pelkkää kuvitelmaa. Jotain tätä rataa laukkasivat ajatukset.

Torstaina heräsin ja menin vessaan lapsen kanssa, kun hän tuli minut herättämään. Siellä tein uudestaan testin.  Haalea viiva tuli näkyviin. Ihan hailakka, mutta viiva se oli. Tytärkin katsoi, ei ymmärtänyt onneksi vielä. Hän tuumasi, että on siinä kaksi viivaa, toinen vahva ja toinen vaalea. Hänkin siis näki.

Päivä tuolloin torstaina oli mitä aurinkoisin. Jotenkin otollinen hyville uutisille mielestäni.

Oloni on koko ajan väsyneempi ja väsyneempi. Kaikki hajut ja maut ovat saaneet uuden sfäärin. Nuhaa on. Vatsakipuja silloin tällöin, usein. Tissit ovat ajoittain arat ja turvonneet.Yökötystä esiintyy varsinkin aamuyön tunteina tai kun ei ole tuntiin syönyt. Vuotoa tulee hiukan joka päivä tähän mennessä. Se huolettaa mutta toisaalta siihen on jo niin tottunut.

Voisiko olla, olisinko raskaana? Tämä on yllätys, hyvä sellainen.

Ja tänään tein kolmannan testin. Sen mukaan olen raskaana. Aivan. Jotenkin samalla hyvin epätodellista ja aivan uskomatonta. Minä, minä jonka ei pitänyt koskaan ovuloida. Ensi viikolla soitto klinikalle.

Kunpa tämä kestäisi. Mahassa on alhaalla melkein koko ajan painontunne, kunpa se kasvaisi ja kehittyisi siellä. Ole kaikki hyvin pienellä!

En ole kertonut kuin siskolleni ja haluan tämän toistaiseksi olevan vain harvojen läheisteni tiedossa. Mutta ihanaa! En kuitenkaan raaskinut olla kirjoittamatta tänne, jos ette te lukijat kuitenkaan asiaa muualla lavertele. Tuskin.

Jo nyt olen pitemmällä kuin koskaan ennen, luomusti alkanut raskaus. Wuhuu!!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Voittoja

Lapsi taas sairasti viikonlopun. Oli korkea kuume ja aivan poikki. Sitä tuntuu, että ajatukset ovat nyt suunnattuna lapseen ja hänen oloonsa. Muu maailma pyörii kyllä kulkuaan ympärillä. Nyt onneksi jo paljon parempi ja kuume poissa, mutta isovanhemmat tulevat vielä huomenna hoitamaan pientä.

Viikonloppu oli kiva ja jollain tapaa löysin monta hyvää syytä mistä iloita. Päälimmäisenä varmasti me, perhe. Oli hyvä ja ihana olo koko ajan ja tätä arvostan. Perheemme on ihana kaikkine jäsenineen. Siitä tulee hyvälle mielelle.

Tänään lähdin aamulenkille. Se oli pitkästä aikaa uutta ja vaihtelua iltalenkille, jota en tänään kerkiä tehdä. Jopa juoksin neljässä kohtaa ja tuli hyvä olo. Oli hyvä huomata että kuntoni on noussut ja jaksan ihmeitä. Juosta, minä. Hih! Ja ihana on ollut kävellä kun aurinko hellii ja luonto herää eloon.

Tässä olen miettinyt mitä ensi vuonna teen, tai siis syksyllä. Kovin olisi houkutellut vain jäädä kotiin kasvattamaan mahaa. Mutta tämä vaihtoehto on nyt poissa laskuista (ehkä). Jotain pitäisi keksiä sillä tämä työ loppuu kun koulut loppuvat. Olen lähettänyt taas monta hakemusta erilaisiin paikkoihin ilman vastausta. Kyllä se oikea löytyy, olen varma siitä.

Vuoto jatkuu vieläkin. Välillä on aivan mustaa ja joskus taas täysin punaista, ja aina vähän vaan. Vessapaperiin tulee aina jotain. Kumma. En siltikään jaksa stressata asiasta. Katselen ja toimin vasta ensi viikolla, jos asia jatkuu.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Jotain

Olin valmistautunut siihen et käytän tänä hoitojen väliaikana pari kertaa keltarauhaspillereitä, joilla saan menkat tulemaan. Tätä lääkäri kehotti ja itsekin aavistin.

Minulla kun ei ole koskaan alkanut menkat ihan itse. Tai kai kerran, silloin kun siön ehkäisypillereitä. Eli joskus vuosia sitten.

Mutta eilen. Vessapaperissa oli verta. Ei tummaa, mutta verta. Sitä tuli illalla jopa siteeseen asti. Sama jatkui tänään. Ja eilen oli vasta 16. kierronpäivä.

En tiedä mitä oikein tehdä. Kun ei oikein menkkavuotoja ainakaan vielä ole, koska niin vähäistä. Kuitenkin niin suurta että joka vessassa käynti vuodon huomaa.

Ovatko nyt omat menkkani vai jotain muita vuotoja, mutta mitä? En ole jaksanut hirveästi hätiköidä. En ole soittanut minnekkään enkä tehnyt raskaustestiä. En todellakaan tiedä.

En vain jaksaisi nyt jos jotain kauheaa on tapahtunut. Jaksan jos oma kiertoni on saatu käyntiin. Mieli on ihmeellinen ja onpa tässä kuviteltu raskaudenkin hiipuvaa mahdollisuutta.

Kummaa vain on. Se ainakin on totta.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Pieni sairastaa

Yrjö on tullut luoksemme. Ensimmäisenä on vuorossa pienimmäinen. Toivottavasti hän tokenee. Oli aivan surkea päiväkodissa kun sieltä hänet aamulla hain. Kerkesi olemaan vain vajaan tunnin. Kauhea tauti tuo oksennustauti. Minä olin onneksi vielä kotosalla, joten pääsin pian lähtemään häntä noutamaan. Siinä sittensoittoja omalle työpaikalle ja isovanhemmille.

Päivä on kulunut toista hoitaessa ja oksennuksia eri paikoista siivotessa. Tyttö ei aina ehdi vadille. Nyt illalla hän meni jo viiden aikaan nukkumaan ja yhdet oksennukset olen sen jälkeen siivonnut ja sitten olikin hänellä nälkä. Kaikki pysynyt sisällä toistaiseksi.

Toivottavasti parantuisi nopeaan eikä aikuisiin tarttuisi.

Tänään tuli loppulausunto klinikalta. Juuri kun olin ehtinyt mielessäni käsitellä asian ja olin sujut. Nyt taas harmittaa. Siinä lausunnossa annettiin meille enää yksi mahdollisuus. Ei ollut mitään minulle tärkeitä kysymyksiä. No, ehkä ne ehtii toiste.

Saimme jo viime viikolla ajan elokuulle. Välissä kesä kivaa puuhaa tytön kanssa. Odotan jo innolla.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Haaveita

Pelottaa tuleva. Samalla hyvillä mielin olen. En enää vain jaksa hoitoja ja sitä että koko elämä pyörii vain tämän ympärillä. Toki aina ekana tulevat lapsi ja muut ihmiset, mutta on ne hoidot aina olleet mielessä.

Nyt on aika hellittää.

Klinikalta lääkäri soitti viime viikolla. Hän kertoi että meidät siirretään IVF-jonoon. Eli 6 kuukautta on meillä aikaa tehdä mitä halutaan ja saadaan lepoa hoidoista. Oli samalla järkytys ja helpotus. Sitten kuulin sen, se on sitten näillä näkymin viimeinen hoitomme.

Puhelu tuli töihin jossa oli hullunmylly päällä juuri silloin. Pelastauduin vessaan. En alkanut kyselemään muuta kuin menkoista ja että kuinka usein otan pillereitä jos ne eivät tule (niin kuin eivät ole ikinä itsestään alkaneet).

Kysymyksiä jäi paljon ilmaan. Se amh-arvo, mitä se oli, onko minulla munasoluja enää jäljellä? Miksi enää vain yksi hoito? (tätä kysyin, mutta sain vastaukseksi, että kaikki hoidot mukautetaan hoidettvan mukan) Miten hoito toteutetaan? Ainakin tällaisia nousee päähäni plus varmaan tuon kuuden kuukauden aikana vaikka mitä muuta.

Nyt odotellaan kunnolla kanssa.

Ihan hyvä.

Ehdin todella laihtua. Ehdin todella nauttia seuraavasta kesästä. Ehdin hakea uusia töitä. Kroppani ehtii palautua näistä hormonimyllerryksistä, jota nyt puolentoista vuoden aikana annettu.

Ennen kaikkea ehdin unohtaa.

Kaikista isoimpana saan olla pikkuisen kanssa ja nauttia vain siitä.

Täällä jo ollaan. En tippunut tällä kertaa edes korkealta. Mutta matka ylös on pitkä, toivottavasti ei hankala.

Myös muita vaihtoehtoja on tutkittav ja sille vaihtoehdolle sanottava joo, että jäämme yksilapsiseksi perheeksi. Yksi lapsi, joka tuo päiviini iloa ja valoa, joka on oma kultamme, kaikkemme.

Siihen olen tänä viikonlopun aikana yrittänyt pikkuhiljaa totuttautua. Elämä on tässä ja nyt. Siitä on nautittava ja se onkin aivn ihanaa!Olemme viikonlopun aikan koko perhe puuhailleet vaikka mitä ja on ollut hauskaa, tyttö on nauttinut silmin nähden. Mutta hän sanoo "Mulla ikävä päiväkotiin. Mulla ikävä mummia ja pappaa." Mutta tästä huolimatta ja ehkä tämän vuoksi hauska olla tytön ja muun perheen kanssa.

Eli haaveita on ja yksi on toinen lapsi, mutta myös monta muuta. Hei hei sain sanoa monelle asialle, mutta monta uutta iloista asiaa on tulossa, tiedän sen.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

kopsahdus

Tänään juuri kun olin pienimmäisen jättänyt päiväkotiin puhelin soi. Ei hyvä ajattelin.

Ei siellä sitten lääkärillä hyviä uutisia ollutkaan. Mikään kolmesta munasaolusta ei ollut hedelmöittynyt, vaikka olivat olleet kaikki tarpeeksi isoja ja hyviä.

Ilmeisesti munasoluni vain ovat jollain kummallisella tapaa epäkiitollisia ottamaan vastaan siittiöitä tai edes kehittymään follikkeleissa.

Voi ei. Nyt pitää vaan levätä ettei tule hyperiä ja ajatella eteenpäin. Ilmeisesti hyperi voi tulla vielä viikon päästä puntiosta ja minua varoitettiin siitä huolella. Kivaa aikaa siis tänään yksin lapsen kanssa kotona, mutta aina ei voi voittaa.

Lääkäri kysyi haluaisinko jutella psykologin kanssa. En halunnut. En tiedä minkä takia aina tarjoavat minulle tätä vaihtoehtoa. Muutenkin oli hyvin kuunteleva ja osanottava. Kysyi myös haluammeko jatkaa hoitoja. Tietenkin, vastasin heti.

Nyt vain on vuodatettu kyyneleitä ja olen allapäin, mutta täältä tullaan. Matka on taas alussa.

Mitä kulman takana on. Sen saan tietää ensi viikolla kun lääkäri soittelee lisää tulevaisuudesta. Hänen pitää ensin puhua ylilääkärin kanssa asiasta ja he päättävät sitten.

Taas hiukan lisää odottelua ja veden juontia näin aluksi.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Punktiopäivä

Tänään päivä alkoi aikaisin. Rukous lähti, että kaikki sujuisi hyvin tänään erityisesti aamun osalta. Mitää kommervenkkeja ei tullut vaan kaikki sujui ilman mitään vaikeuksia. Eniten pelotti koko päivässä aikainen aamu pienimmällä, kun viikko sitten aamu ja lähtö oli hirveää huutoa. Tänään se sujui kuin leikki ja kaikki muukin sujui kuin tanssi ja huomasimme olevamme klinikalla tunnin liian ajoissa. Ihanaa, ettei mitään käynyt tässä vaiheessa.

Muutenkin punktio ja koko sairaalareissu jäi plussan puolelle paljon. Minulle jopa tarjottiin esilääkettä josta kieltäydyin. Itse punktiossa hiukan sattui kun munasarjoihin mentiin, mutta muuten oli aivan kivutonta. Olin jo tunnin päästä hereillä. Ensin oli alavatsa vähän kipeä ja kun tulin kotiin niin matkalla jomotteli. Muuten olen lepäillyt ja ollut vaan. Huomenna taas pikkuinen päiväkotiin ja ilta kahdestaan pienen kanssa, mutta eiköhän siitä selvitä. Vuotoa on tullut hiukan, mutta sanoivat sitä tulevan.

Ainoa miinus oli itse munasolut. Punktiossa folleja oli huikeat 20. Olin ällistynyt. Miten näin? Mutta sitten kun lääkäri tuli kertomaan itse munasolujen määrää niin niitä oli kolme. Kolme. On se enemmän kuin ei yhtään, miustutin sekä itseäni että lääkäriä. Nyt vain toivomaan, että edes nämä tai joku niistä hedelmöittyisi ja siitä vielä kehittyisi edelleen kohtuuni siirreettäväksi. Jos soittoa ei huomenna kuulu niin keksiviikkona siirto.

Nyt vaan taas tuhat rukousta kehittyvien alkioiden puolesta. Toivo ja halu alkion istutukseen on suuri. Taas siis odotellaan. Ensin hiljaista huomista puhelimen osalta. Ja ettei minuun alkaisikaan tämän enempää sattua. Hyvä päivä takana siis. Taksillakin tuli pitkästä aikaa ajeltua, koska muuten emme olisi saaneet siittiöitä tarpeeksi nopeaan klinikalle ja sitten musta tuntui että  bussi on kulkuneuvona huono poispäin mentäessä. Pieni rahanmeno kun ajattelee kokonaisuutta, mutta pienethän ne yhdessä tekevä ison.

Kunpa toinen pienemme olisi jo alkiotasolla siellä sairaalassa. Sitä toivon.

torstai 27. helmikuuta 2014

Uusi hoitomuoto tuulesta

Joo. Niin se on. Tämä oi-hoito muuttuikin tuulesta temmaten miksipäs muuksi kuin IVF-hoidoksi.

Samalla jee ja hui, mutta kuitenkin hyvä asia on.

Eli tänään olin lääkärissä, jossa sitten katsottiin asian laita kun pistelyitä takana jo noin viikko. No, lääkäri sanoi jo verikoearvon olleen koholla viimeksi maanantaina. Niin koholla että jos vain yksi follikkeli olisi kasvamassa niin pitäisi melkein olla jo irronnut.

No kävin hämmentyneenä ultraan. Ensiksi limakalvo oli jo kasvanut 12 milliin eli ei hätää sillä puolella. Sieltähän sitten löytyi ainakin kahdeksan jo follikkeleiksi laskettavaa yksilöä, neljä kummallakin puolella. Hui sentään. Ei tämä alavatsakipu nyt sitten ollutkaan ihan tuulesta temmattu. Eli lääkärikin meni hiukan hämilleen ja alkoi miettimään.

Lopputulos oli että punktio on maanantaina. Tätähän osasimme kaikki jo odottaa, koska nyt ollaan pistelty isommat lääkeeannokset. Jotenkin olen luottavaisin mielin. Sain pistettäväksi myös jarrutuspiikin jolla varmistetaan ettei ovulaatio tapahdu liian äkkiä. Se piti hakea heti päivällä ja pistää päivällä ja jatkaa sitä vielä kaksi päivää.

Muistettavia asioita on paljon ja jännittää vietävästi. Kuitenkin päällimmäinen tunne on onni. Nyt jotain ehkä tapahtuu. Vaikka toisaalta miljoona ja yksi asiaa voi vielä mennä pieleen niin katsotaan tällä uudella menetelmällä nyt ainakin tämä kerta. Onneksi kaikki hoitosuostumuksen ja säilytyssopimukset on jo maanantaina tehty, joten niiden osalta valmista on.

Toivottavasti nyt. Mieskin laittoi lomaksi päivän, kun heillä ei saa palkallista sairaslomaa, kysyin miksi. Hän vastasi että toivovansa ettei näitä jouduta tekemään tätä enempää. Ihana mies. Minä toivon myös.

Nyt peukut pystyyn ja rukoukset taivaan Isälle. Molempia tarvitaan juuri nyt. Olisikos nyt meidän toisen pienen vuoro viimein aloittaa matka maailmaan?

tiistai 25. helmikuuta 2014

Tuulahdus

Tänään olin ajamassa fyssarille ennen töitä radiota kuunnellen, kuten tavallisesti minulla on radio päällä kun ajelen. Olen huomennut että useimmat tutut laulut tuovat aina jonkun tilanteen jollain tapaa mieleeni, vaikkeivät olisi soineet paikalla tai saavat minut herkäksi, koskettavilla sanoillaan.

Radiosta soi aamulla Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen kappale:


Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä 
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan


Herkistyin heti kun biisi alkoi soida. Tämän kappaleen vähän muunneltuna pikkusiskoni valitsi pienimmäisen kastekorttiin ja antoi sen myös cd:llä lahjaksi. Tätä ennen olin kuullut kappaleen vain toisenlaisissa yhteyksissä ja tajusin että kaikki siitä on totta. Kylläkin ennen tätä se soi myös pienimmäisen serkun kasteessa ja silloin vain kuuntelin sitä ja ajattelin sen sopivuutta tähän. Aikaisemmin se on ollut hyvin vahvasti biisi, joka on tullut vastaan lapsettomuusblogeissa.

Sain jo silloin oman lapsen kohdalla ajatukset tästä biisistä muuttumaan. Se on täynnä onnea.

Nyt aamulla minä herkistyin täysin. Muistin silloin taas että kaikella on aikansa ja paikkansa. Jokaisella tapahtumalla. Niin meidän pienimmäisen elämälleä ja hoidoilla ja kaikella. Asioita ei aina muista tarkastella pitkällä aikavälillä, pitäisi useammin.

Elämämme pienen kanssa on sujunut hyvin ja biisi toi mieleeni taas sen ensimmäisen kesän ja ajan jota ei unohda koskaan. Se toi myös kaipauksen suuremmaksi, halun saada toinen lapsi ensimmäisen rinnalle. Kanssakulkijaksi matkaa jakamaan ja taittamaan. Tämä toinen lapsi täydentäisi perheemme. Se olisi yhtä odotettu kuin ensimmäinenkin, mutta antanut odottaa itseään kauan.

Nyt tuntuu toisaalta, että kauan, kauemmin kuin ensimmäinen. Mutta toisaalta taas olen saanut ensimmäisen kanssa harjoitella ja todeta kaiken onnistuvan ja kohdannut ylä ja alamäkiä. Mutta kaiken tämän haluaisin kokea uudestaan ja pienokaisen, taaperon valloittamassa siinä rinnalla.

Tiedän että sen aika tulee. Tulisi pian sillä taapero kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Toisaalta jaksan jatkaa hoitoja, kun on se tunne että joskus ne tuovat vielä toisen kullan luoksemme. Milloin? Se on sitten toinen kysymys, mutta edetään vain päivä kerrallaan katse kuitenkin tulevaisuudessa.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ei taaskaan.

Emme saaneet vieläkään kauan toivomaamme uutista. Eli raskaustestit alkuviikosta jäivät negatiivisiksi ja menkat alkoivat eilen aamulla. Pettynyt olen. Vieläkin samoja oireita kyllä joskin vähemmän. Voivat olla mistä vaan.

Ja eikun taas alkuun. Ei auta muu. Omalla tavallaan surut surtu jo silloin siinä vaiheessa kun ei löytynyt mitään kohdustani, mutta aina pienen pieni toivo on.

Ehkä seuraavalla kertaa sitten. Jälleen unelmia. Toteutuvaisivatko ne jo kohdallamme.

Huomenna soittelen klinikalle. Mitä seuraavaksi.

Toivottavastisitten tiistaina päästään hiihtolomaa pienimmäisen kanssa viettämään miehen jäädessä töihin. Piti lähteä jo tänään mutta eilen häistä palattuamme pienin korkeassa kuumeessa, joka alempi jo tänään ilman lääkkeitä. Katsotaan. Huomisen ainakin olemme vielä kotosalla. Ihan hyvä näin.

Surullinen olo on ollut, mutta samalla jo katse tulevassa hoitorupeamassa kovasti. Jos tällä kertaa suuremmalla annoksella onnistaisi, vaikka sitten mentäisiin jo punkteerauksen ja istutuksen kautta. Ne eivät vielä ainakaan pelota, jos ne vievät meitä lähemmäs onnistumista.

Hyvää hiihtolomaa. Yritys meillä on kova lähteä vielä maalle jossa isovanhemmat odottavat meitä. :)


torstai 6. helmikuuta 2014

Oireita

Juupa juu. Mun ei pitänyt tänne mitään ennakkoon kirjoitella, mutta kirjoittelenpa oireistani kuitenkin. Että paremmin pysyvät mielessä ja muistissa. Voihan olla jos tämä olisi se oikea kierto tai sitten taasen noista hormooneista johtuvaa vain. Mene ja tiedä sitten.

Mulla oli lauantaina ihan äkkiarvaamatta aivan löysä vatsa. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä oli pitkään tosi paha olla ja sieltä parin tunnin odotuksen jälkeen se oksennus tuli. Tällaista ei ennen ole ollut, mutta ekasta lapsesta muistan kuinka oireet alkoivat jo aikaisin.

Lisänä on jatkuva unen tarve ja tuntuisi ihanalta vaan illalla kääriytyä sänkyyn ja antaa kaiken muun olla. Plussana on se, että oksennus ei uusi, mutta maku on tullut useaan otteeseen ja paha olo yllättää vaikka yritän syödä oikein. Lisänä aina välillä tulevat ah niin ihanat röyhtäykset. Vielä kun tähän yhtälöön lisää aina päivittäin ilmaantuvan pääkivun, joka ei hoidu tavallisella lääkkeillä ja jatkuvat alavatsan jomotukset niin joo.

En oikein uskoisi, että mulla on näin paljon taas kolotuksia mutta näin on. Näköjään välillä pääsen tosi vähällä ja välistä en näiden oireiden osalta. Tai sitten siellä on joku on tarrautunut tiukasti kiinni ja kasvaa hyvää vauhtia.

Vielä katsottava miltä tulevaisuus näyttää tämän hoidon osalta. Samalla pelottaa ja samalla huojentunut olo. Jos ei nyt tärppää niin päästään eteenpäin, mutta siinäkin sitten taas uusia mutkia matkassa. Odotellaan.

Toivon kovasti että testiin tulisi nyt erilainen tulos ja menkat olisivat historiaa kohdallani. Pidetään peukkuja, toivotaan ja kaikkea muuta mahdollista. Huh ja puh, on tää aina niin jännää, vaikka aina sitä kuvittelee ettei oo.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kummallsta

Olen ymmälläni. Minulla alkoi pieni tiputteluvuoto torstaina ja se loppui eilen. Vuoto oli niukkaa ja ei tullut kuin vähän alushousuihin ja muuten pysyi pyyhkimisen yhteydessä olevana. Vuoto oli aivan kirkasta ja eilen illalla loppuessaan sitten ruskeampaa. Huh ja puh. Nyt on tämän päivän ollut poissa.

Soittelin eilen klinikalle, että mitä tehdä tilanteessa. Käskivät seurailla ja aloittamaan lutinukset niin kuin oli sanottu. Kuulemma keltarauhashormonit eivät alkaneita kuukautisia lopeta. Sanoivat myös että inssin läheisyydestä johtuen voisi olla ovulaatiovuotoa. Kumma. Epäilen tätä koska ovulaationi oli kuulemma jo ollut silloin kun tiistaina simpat perään laitettiin.

Kysyivät myös onko menkkatuntemuksia tai kipeää alapäästä. Ei mitään. Aivan mysteeri.

Toinen vaihtoehto tuli mieleeni, kiinnittymisvuoto. No, siitäkäänei tiedä. Onko ovulaatiosta kulunut tarpeeksi aikaa että tällainen voisi käydä.

Kummallista kuitenkin on. Ensimmäisestäkin lapsesta muistan että oli vuotoja, mutta vasta myöhemmin. No, nyt piinaillaan.

Ja onneksi vuoto lakkasi, sillä eiväthän kuukautiset voi alkaa niin pian ovulaation ja inssin jälkeen. En ole ainakaan tästä tietoinen.

Ehkäpä kaikista parhaassa tilanteessa siellä on joku mukana. Aika hatara on usko tähän, mutta onhan sekin joku mahdollisuus.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Eilinen ja tuleva

Eilen oli inssi. Inseminaation osalta kaikki oli hyvin. Siis siittiöt uiskentelevat nyt kohdussani.

Mutta mutta. Lääkäri puheli että estradioliarvot olivat jo viime torstain verikokeessa laskussa. Se tarkoittaa että ovulaatio olisi tapahtunut viimeistään jo viikonloppuna. Ultrassa ei näkynyt enää johtotähteä, joka silloin to ei ollut kovin suuri. Mutta siellä näkyi myös keltarauhyanen. Onko follikkeli kehittynyt tarpeeksi ja irronnut itsestään vai jotain muuta hämärää. En todellakaan tiedä.

Lääkäri kyllä määräsi Lutinikset ja oli rauhallinen. En tiedä. Huh ja puh. Ei taaskaan mennyt ihan niin kuin piti, mutta ilmeisesti vielä joku pienen pieni mahdollisuus on.

Lääkäri myös sanoi että jos menkat taas alkavat soitan klinikalle heti ja aloitetaan uusi hoito suuremmin Menopurannoksin. Siitä voi seurata se että joudutaan tekemään polikliininen punkteeraus eli mentäisiin vähän niin kuin IVF:n puolelle.

No, nyt odotellaan niitä mennkoja sitten taas melkein koko helmikuu.

Katsellaan. Ei mennyt niin kuin Strömsjössä, niin lääkäri sanoi. Ei edes aurinko eilen paistanut vaikka lupaus oli. Ja flunssa jatkuu.

Olen niin nyt jotenkin orientoitunut siihen että seuraava hoito tulee. Ihan erilaiset fiilikset kuin aikaisemmin.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Huomenna

En ole tarkoituksella tai tarkoituksettomasti tänne kirjoitellut mitään hoidoista. En jotenkin ole jaksanut alkaa ihan kaikkea avammaan ja miettimään. Joskus näin. Päässäni kyllä, mutta ei tänne.

Menkat tässä kierrossa alkoivat vuoden alussa joskus siinä koulujen kanssa yhtäaikaa. Siitä sitä sitten taas mentiin. Huomenna on ehkä inssi, jos ei ole kuin vain se yksi nousukas sieltä kehittynyt.

Eilen piti pistää ovitrelle mahaan. Unohdin, kun se piti tehdä myöhemmin. Olin nukuksissa. Herätys olisi pitänyt laittaa. Pistin ovitrellen sitten noin kuusi tuntia liian myöhään. Vaikuttaako johonkin, en tiedä. Voi minua, jos tämä pilaa tämän kiertomme. Kerron tapahtuneesta huomenna.

Mutta toisaalta on hyvä ja luottavainen fiilis. Vaikka nyt en odota kyllä enää paljoakaan.

Huh ja puh.

Huomenna pitäisi olla aurinkoinen pakkaspäivä. Olin kuvitellut sellaista jo viime vuonna hoitojemme onnistumiseen. Olenko liian taas positiivinen. Flunssaa riiittää. Pöh ja höh, siinä meni hienosti alkanut urheiluni. Mutta sairastetaan flunssa pois taas pitkästi ja sitten taas kuntoilemaan.

Nut ajatukset huomisessa. Onneksi töihin en mene, kun aika niin keskellä päivää. Katsellaan mitä tuleman pitää. Peukut pystyyn.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Koirani

Koirani, mopsi sellainen. Se ansaitsee aivan oman merkinnän. Jo elämää nähnyt ja kokenut otus. Niin rakas omalla tavallaan. Ainutlaatuinen yksilö.

Mopsi oli vierellämme jo kolme asuntoa sitten. Niistä ajoista on kohta jo kahdeksan vuotta. Nopeasti se aika hujahtaa. Pentuna se oli vilkas ja leikkisä, useita vuosia. Oli sillä silloinkin hyvät hetkensä, jolloin saattoi vaan olla sohvalla ja rötköttää. Mutta puhtia piisasi ja vauhtia riitti.

Pikkuhiljaa se on vanhentunut. Samalla tullut rakkaammaksi toinen. Nytkin tuossa sohvalla makoilee. Ei enää pakkasista tykkää ja vain pakosta tekeekin ihan pienistä pienimmän lenkin tuolla ulkona. Sama kesäkuumalla. Sen lempisää on siisnä plus kymmenen ja ei sada. Se on kyllä mustakin hyvä sää.

Nykyisin siis nyt talvella ei toisesta ole pitkälle lenkille lähtijäksi. Minä kyllä menen ja tuntuu oudolta lenkkeillä ilman koiraa. Mutta ehkäpä vielä hyvällä säällä lenkkeilemme yhdessäkin. :) Ainakin toivon näin.

Meillä koira sai alusta asti tulla haistelemaan lasta. Lapsen ja koiran yhdessäelo on sujunut hyvin. Aku lähinnä lähtee pois jos tulee tiukat ja tukalat oltavat. Kertaakaan ei ole edes murissut pienimmälle.

Olet koiran rakas lisä tähän perheeseen. Sinusta välitän juuri sellaisena kuin oot.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Liikuntaa ja lomaa

Uusi vuosi ja uudet kujeet ainakin liikunnan saralla. 

Marraskuussa sairastin ja siitä jäi päälle huonosti syöminen ja liikkumattomuus. Jälkimmäinen oli siksi että tunsin itseni pitkään taudin loppumisen jälkeen kipeäksi. Ensimmäinen taas on omaa saamattomuuttani plus joulu ja uusi vuosi perään.

Nyt olen jo kolme päivää, kun kotona olemme olleet, olemme kiinnittäneet huomiota syömiseen ja minä olen liikkunut taas kunnolla. Se on tehnyt hyvää ja otan siitä kaiken irti.

Olen zumbaillut kotona, kun mieheni antoi zumbavideon joululahjaksi. Sitten olen pitkästä aikaa käynyt jo kaksi kertaa salilla ja joka päivä vähintään puolen tunnin reippaan kävelyn ulkona. On hyvin mukava olo. Tätä lisää.

Olen myös lomalla levännyt. Pikkuinen on alkanut nukkumaan jopa yli seitsemään asti, kun kukaan ei ole lähtemässä mihinkään. Tämä takaa myös vanhemmille hyvät ja pitkät yöunet. Ihanaa herätä siihen kun pikkuinen kapuaa viereen.

On tuluut tämä loma tarpeen kaikessa suhteessa. Ihana taas myös palata arkeen ja nähdä työpaikka. Molempi parempi!