torstai 27. helmikuuta 2014

Uusi hoitomuoto tuulesta

Joo. Niin se on. Tämä oi-hoito muuttuikin tuulesta temmaten miksipäs muuksi kuin IVF-hoidoksi.

Samalla jee ja hui, mutta kuitenkin hyvä asia on.

Eli tänään olin lääkärissä, jossa sitten katsottiin asian laita kun pistelyitä takana jo noin viikko. No, lääkäri sanoi jo verikoearvon olleen koholla viimeksi maanantaina. Niin koholla että jos vain yksi follikkeli olisi kasvamassa niin pitäisi melkein olla jo irronnut.

No kävin hämmentyneenä ultraan. Ensiksi limakalvo oli jo kasvanut 12 milliin eli ei hätää sillä puolella. Sieltähän sitten löytyi ainakin kahdeksan jo follikkeleiksi laskettavaa yksilöä, neljä kummallakin puolella. Hui sentään. Ei tämä alavatsakipu nyt sitten ollutkaan ihan tuulesta temmattu. Eli lääkärikin meni hiukan hämilleen ja alkoi miettimään.

Lopputulos oli että punktio on maanantaina. Tätähän osasimme kaikki jo odottaa, koska nyt ollaan pistelty isommat lääkeeannokset. Jotenkin olen luottavaisin mielin. Sain pistettäväksi myös jarrutuspiikin jolla varmistetaan ettei ovulaatio tapahdu liian äkkiä. Se piti hakea heti päivällä ja pistää päivällä ja jatkaa sitä vielä kaksi päivää.

Muistettavia asioita on paljon ja jännittää vietävästi. Kuitenkin päällimmäinen tunne on onni. Nyt jotain ehkä tapahtuu. Vaikka toisaalta miljoona ja yksi asiaa voi vielä mennä pieleen niin katsotaan tällä uudella menetelmällä nyt ainakin tämä kerta. Onneksi kaikki hoitosuostumuksen ja säilytyssopimukset on jo maanantaina tehty, joten niiden osalta valmista on.

Toivottavasti nyt. Mieskin laittoi lomaksi päivän, kun heillä ei saa palkallista sairaslomaa, kysyin miksi. Hän vastasi että toivovansa ettei näitä jouduta tekemään tätä enempää. Ihana mies. Minä toivon myös.

Nyt peukut pystyyn ja rukoukset taivaan Isälle. Molempia tarvitaan juuri nyt. Olisikos nyt meidän toisen pienen vuoro viimein aloittaa matka maailmaan?

tiistai 25. helmikuuta 2014

Tuulahdus

Tänään olin ajamassa fyssarille ennen töitä radiota kuunnellen, kuten tavallisesti minulla on radio päällä kun ajelen. Olen huomennut että useimmat tutut laulut tuovat aina jonkun tilanteen jollain tapaa mieleeni, vaikkeivät olisi soineet paikalla tai saavat minut herkäksi, koskettavilla sanoillaan.

Radiosta soi aamulla Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen kappale:


Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä 
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan


Herkistyin heti kun biisi alkoi soida. Tämän kappaleen vähän muunneltuna pikkusiskoni valitsi pienimmäisen kastekorttiin ja antoi sen myös cd:llä lahjaksi. Tätä ennen olin kuullut kappaleen vain toisenlaisissa yhteyksissä ja tajusin että kaikki siitä on totta. Kylläkin ennen tätä se soi myös pienimmäisen serkun kasteessa ja silloin vain kuuntelin sitä ja ajattelin sen sopivuutta tähän. Aikaisemmin se on ollut hyvin vahvasti biisi, joka on tullut vastaan lapsettomuusblogeissa.

Sain jo silloin oman lapsen kohdalla ajatukset tästä biisistä muuttumaan. Se on täynnä onnea.

Nyt aamulla minä herkistyin täysin. Muistin silloin taas että kaikella on aikansa ja paikkansa. Jokaisella tapahtumalla. Niin meidän pienimmäisen elämälleä ja hoidoilla ja kaikella. Asioita ei aina muista tarkastella pitkällä aikavälillä, pitäisi useammin.

Elämämme pienen kanssa on sujunut hyvin ja biisi toi mieleeni taas sen ensimmäisen kesän ja ajan jota ei unohda koskaan. Se toi myös kaipauksen suuremmaksi, halun saada toinen lapsi ensimmäisen rinnalle. Kanssakulkijaksi matkaa jakamaan ja taittamaan. Tämä toinen lapsi täydentäisi perheemme. Se olisi yhtä odotettu kuin ensimmäinenkin, mutta antanut odottaa itseään kauan.

Nyt tuntuu toisaalta, että kauan, kauemmin kuin ensimmäinen. Mutta toisaalta taas olen saanut ensimmäisen kanssa harjoitella ja todeta kaiken onnistuvan ja kohdannut ylä ja alamäkiä. Mutta kaiken tämän haluaisin kokea uudestaan ja pienokaisen, taaperon valloittamassa siinä rinnalla.

Tiedän että sen aika tulee. Tulisi pian sillä taapero kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Toisaalta jaksan jatkaa hoitoja, kun on se tunne että joskus ne tuovat vielä toisen kullan luoksemme. Milloin? Se on sitten toinen kysymys, mutta edetään vain päivä kerrallaan katse kuitenkin tulevaisuudessa.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ei taaskaan.

Emme saaneet vieläkään kauan toivomaamme uutista. Eli raskaustestit alkuviikosta jäivät negatiivisiksi ja menkat alkoivat eilen aamulla. Pettynyt olen. Vieläkin samoja oireita kyllä joskin vähemmän. Voivat olla mistä vaan.

Ja eikun taas alkuun. Ei auta muu. Omalla tavallaan surut surtu jo silloin siinä vaiheessa kun ei löytynyt mitään kohdustani, mutta aina pienen pieni toivo on.

Ehkä seuraavalla kertaa sitten. Jälleen unelmia. Toteutuvaisivatko ne jo kohdallamme.

Huomenna soittelen klinikalle. Mitä seuraavaksi.

Toivottavastisitten tiistaina päästään hiihtolomaa pienimmäisen kanssa viettämään miehen jäädessä töihin. Piti lähteä jo tänään mutta eilen häistä palattuamme pienin korkeassa kuumeessa, joka alempi jo tänään ilman lääkkeitä. Katsotaan. Huomisen ainakin olemme vielä kotosalla. Ihan hyvä näin.

Surullinen olo on ollut, mutta samalla jo katse tulevassa hoitorupeamassa kovasti. Jos tällä kertaa suuremmalla annoksella onnistaisi, vaikka sitten mentäisiin jo punkteerauksen ja istutuksen kautta. Ne eivät vielä ainakaan pelota, jos ne vievät meitä lähemmäs onnistumista.

Hyvää hiihtolomaa. Yritys meillä on kova lähteä vielä maalle jossa isovanhemmat odottavat meitä. :)


torstai 6. helmikuuta 2014

Oireita

Juupa juu. Mun ei pitänyt tänne mitään ennakkoon kirjoitella, mutta kirjoittelenpa oireistani kuitenkin. Että paremmin pysyvät mielessä ja muistissa. Voihan olla jos tämä olisi se oikea kierto tai sitten taasen noista hormooneista johtuvaa vain. Mene ja tiedä sitten.

Mulla oli lauantaina ihan äkkiarvaamatta aivan löysä vatsa. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä oli pitkään tosi paha olla ja sieltä parin tunnin odotuksen jälkeen se oksennus tuli. Tällaista ei ennen ole ollut, mutta ekasta lapsesta muistan kuinka oireet alkoivat jo aikaisin.

Lisänä on jatkuva unen tarve ja tuntuisi ihanalta vaan illalla kääriytyä sänkyyn ja antaa kaiken muun olla. Plussana on se, että oksennus ei uusi, mutta maku on tullut useaan otteeseen ja paha olo yllättää vaikka yritän syödä oikein. Lisänä aina välillä tulevat ah niin ihanat röyhtäykset. Vielä kun tähän yhtälöön lisää aina päivittäin ilmaantuvan pääkivun, joka ei hoidu tavallisella lääkkeillä ja jatkuvat alavatsan jomotukset niin joo.

En oikein uskoisi, että mulla on näin paljon taas kolotuksia mutta näin on. Näköjään välillä pääsen tosi vähällä ja välistä en näiden oireiden osalta. Tai sitten siellä on joku on tarrautunut tiukasti kiinni ja kasvaa hyvää vauhtia.

Vielä katsottava miltä tulevaisuus näyttää tämän hoidon osalta. Samalla pelottaa ja samalla huojentunut olo. Jos ei nyt tärppää niin päästään eteenpäin, mutta siinäkin sitten taas uusia mutkia matkassa. Odotellaan.

Toivon kovasti että testiin tulisi nyt erilainen tulos ja menkat olisivat historiaa kohdallani. Pidetään peukkuja, toivotaan ja kaikkea muuta mahdollista. Huh ja puh, on tää aina niin jännää, vaikka aina sitä kuvittelee ettei oo.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kummallsta

Olen ymmälläni. Minulla alkoi pieni tiputteluvuoto torstaina ja se loppui eilen. Vuoto oli niukkaa ja ei tullut kuin vähän alushousuihin ja muuten pysyi pyyhkimisen yhteydessä olevana. Vuoto oli aivan kirkasta ja eilen illalla loppuessaan sitten ruskeampaa. Huh ja puh. Nyt on tämän päivän ollut poissa.

Soittelin eilen klinikalle, että mitä tehdä tilanteessa. Käskivät seurailla ja aloittamaan lutinukset niin kuin oli sanottu. Kuulemma keltarauhashormonit eivät alkaneita kuukautisia lopeta. Sanoivat myös että inssin läheisyydestä johtuen voisi olla ovulaatiovuotoa. Kumma. Epäilen tätä koska ovulaationi oli kuulemma jo ollut silloin kun tiistaina simpat perään laitettiin.

Kysyivät myös onko menkkatuntemuksia tai kipeää alapäästä. Ei mitään. Aivan mysteeri.

Toinen vaihtoehto tuli mieleeni, kiinnittymisvuoto. No, siitäkäänei tiedä. Onko ovulaatiosta kulunut tarpeeksi aikaa että tällainen voisi käydä.

Kummallista kuitenkin on. Ensimmäisestäkin lapsesta muistan että oli vuotoja, mutta vasta myöhemmin. No, nyt piinaillaan.

Ja onneksi vuoto lakkasi, sillä eiväthän kuukautiset voi alkaa niin pian ovulaation ja inssin jälkeen. En ole ainakaan tästä tietoinen.

Ehkäpä kaikista parhaassa tilanteessa siellä on joku mukana. Aika hatara on usko tähän, mutta onhan sekin joku mahdollisuus.