torstai 31. tammikuuta 2013

Piinapäivät

Yllätys yllätys. En ole laskenut piinapäiviä tässä kierrossa. En alkuun tiennyt mistä päivästä olisin aloittanut ja sitten se jäi. Sen sijaan olen puhelimeeni tallentanut, että kuinka monta yötä vielä on tuohon testipäivään. Se on toisaalta sama kiun piinapäivät, mutta jotenkin niin eri. Minusta kun nämä välipäivät kuuluu mukaan tähän pakettiin eikä niistä ole syytä valittaa.

On myös toisaalta kiva ajatella, että jos siellä joku olisi ja kuunnella kehoaan välillä oikein kunnolla. Tai sen minkä toisen pikkuisen hoitamiselta ehtii. Nämä ajatuksiani nyt tällä hetkellä, joku toinen päivä voi olla toisin. Toisaalta ihanaa kun koko ajan tuo testipäivä lähenee ja saa jonkinlaisen varmuuden, että mahassa joku asuu eikä vain tuntemuksia muuten vain. Niitäkin kun on ja kroppa voi olla niin sekaisin välillä.

Eli vielä 11 yötä nukuttavana ja sitten saa testailla. :) Meillä jo pienenä laskettiin kaikki tälläin öillä. Jotenkin helpompaa tehdä sillain nyt tänkin asian kanssa.

Eilen tuli pikkuhousiuhin vähän rusehtavaa vuotoa. Se tuli ja meni. Mutta taas pelästytti. En tiedä mistä tämä vuoto oli peräisin, mutta veikkaisin tietysti tuota kohtuani. Onneksi muutamat tipat jäivät muutamiksi eikä nyt enään ole ollut. Minulla siis viime raskaudessakin oli vuotoja ihan kunnolla siinä ennen ja erityisesti jälkeen tuon klinikalta soiton. Sillain en oo huolissaan jos vaan pysyy maltillisena eikä ala isosti vuotaa. Nyt jännitys ensi viikon viikonlopussa (vasta kylläkin) ja alkaako menkat silloin vai ei. Jännää aikaa siis eletään täällä.

Nyt pikkuisen kanssa tekemään jotain, ehkä ulos asti. Toinen vain kasvaa silmissä ja oppii uusia taitoja. Nykyisin saa olla varovainen mitä puhuu sillä tuntuu että toinen kuulee kaiken. Esimerkiksi eilen soitin miehelleni ja sanoin että menemme tuohon rappuun sitä odottamaan. Siinä vaiheessa jo lapsemma olikin jo avannut ulkooven ja oli rapussa. Omatoimisuutta siis riittää! Ulko-oven ketjukin pitää nykyisin laittaa päälle ettei toinen pääse itse vartioimatta ulos, kun on niin vikkelä. Ihana pakkaus kerta kaikkiaan!


tiistai 29. tammikuuta 2013

Toipumassa

Huh ja puh. Nyt tämä flunssa on jo voiton puolella. En vielä ole terve, mutta paljon parempi kuin eilen. Tässä flunssassa yllätti sen pikaisuus ja sitten se väsymyksen määrä. Eilen onneksi äitini tuli hätiin katsomaan pikkuista illaksi miehen ollessa iltavuorossa. Kiitos kaunis meni taas kerran vanhemmista, jotka ovat lähellä. Tänään jaksoin jo hoitaa toista rasavilliä yksin ja oltiinhan me ulkonakin ja kaupassa. Näin meni siis tämä päivä.

Tuossa päivällä katselin netin ihmeelistä maailmaa. Sieltä löysin ihmeekseni postauksia, että myös flunssa voi olla oira raskaudesta. Että kun miehen siittiö tulee elimistöömme niin naisen elimistön täytyy laskea puolustusmekanismeja että ottaisi vauvanalun vastaan. Tällöin voi olla että flunssa jos toinenkin pääsee yllättämään. Hyvin ymmärrettävää. Tiedä sitten että onko totta ja että onko flunssani tätä vai pelkkä flunssa.

Tänään alavatsalla ollut outo tunne aina välillä. Vaikea sitä on edes kuvata sanoiksi. Väsy ollut suuri.

Hyvää yötä, tämä kääntää katseen kohti televisioruutua.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Jälleen täällä.

Olin viikonlopun kouluttautumassa symposiumissa. Oli todella kivaa ja hyödyllistä ja vaihtelua tähän tavalliseen arkeen. Mukaani lähti alkava flunssanpoikanen, joka ei talttunut vaan olin koko ajan kurkkukipiä ja väsynyt. Tosin väsy saattoi myös johtua raskaudesta, jota siis en ole vielä päässyt testailemaan. Muita raskauteen liittyviä oloja olisi mahakivut tietyissä asennoissa nukkuessa ja ainainen nälkä. Sen lopullisen testin saan tehdä vasta kahden viikon päästä. Ai niin, illalla ja muulloinkin en enää pystynyt istumaan suorassa vaan piti rötköttää sillain tyhmästi kun muuten oisi maha ollut kipiä. Mitäköhän muut siitäkin ajatteli? No se on heidän asiansa.

Mutta kaiken ohessa syötiin ja rupateltiin ja oli kivaa. Enkä ehtinyt kotia kaipaamaan yhtään. Pari tekstaria ehdin lähettää ja sinnä kaikki. Lauantaiaamuna mieheni käsi mni sijoiltaan. Siinä sitten soittamaan ambulanssia ja hoitamaan aamua tavallisesta poikkeavalla tavalla, mutta onneksi käsi saatiin takaisin paikoilleen ja minä saatoin lähteä matkaan. Kaikkea epämukavaa sitä sattuu ja tapahtuu.

Tänään menen verikokeisiin, joista mittaavat tuota keltarauhashormonia. Ilmeisesti viimeksi se oli hyvä, mutta raskaus ei alkanut. Lutinus jatkuu yhä edelleen.

Niin haluaisimme nyt juuri tämän lapsen, kunpa olisit siellä ja kaikki hyvin. Testipäivää odotellessa. Eihän siihen olekkaan kuin 14 yötä enään. :)

torstai 24. tammikuuta 2013

Mahassa tuntunutta

Eilen kun menin suihkuun illalla niin jo kävellessä ja sitten suihkussa alavatsassani tuntui jotain. Se oli kuin jollain terävällä olisi pistetty ja sitten ei mitään. Tätä toistui kolmesti. Kun menin nuk kumaan noin tunnin kuluttua sattui taas. Hyvin vähän aikaaa kestävää kipua oli nämä, mutta hyvin terävä ja paikallinen. Kummallinen. Outo, kun jälkeenpäin miettii.

Sängyssä jo eilen huomasin, että jotkut asennot jomottavat vatsaan aika lailla. Muun muassa lempiasemtoni kyljellään toinen jalka koukussa. Tämän asian olen huomannut kyllä jo edellisissä kierroissa. Ilmeisesti kohtu vaan niin jo täynnä tavaraa, että painaa kun jää litistyksiin minun ja sängyn väliin. Muutenkin nyt tässä kierrossa nyt irrotuspiikin jälkeen olen huomannut istuskelevani iltaa kohti enemmän kun alavatsa alkaa tuntua.

Paha olo tulee ja menee, enimmäkseen pysyy poissa. Väsymystä on jonkun verran. Pääkipu on vieläkin ainainen seuralainen. Pienenä se tuolla ilmoittaa olostaan. Mutta en valita. Olen hyvilläni kun jomotuksia on. Olisivatpa ne merkki jostain pienen pienestä ihmisen alusta mahassani! Kunpa!

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Onnellisuus

Keskustelimme tässä jokupäivä mieheni kanssa lenkillä ollessamme, niin kuin hyvin usein teemme. Tietysti koira hihnassa ja tyttö rattaissa mukana. Mitä haluan elämältä, oli aihe. Ei sen suurempi eikä pienempi.

Mieheni vastasi, että läheisten onnellisuutta. Se on hyvin sanottu ja erittäin ihana vastaus. Sitä minä aloin heti avaamaan lisäkysymyksillä. Kyllä mukaan mahtui kaikki vauvahaaveet ja muu mahdollinen. Mutta tärkeintä, että kaikki olisivat aina onnellisia.

Niin. Sitä mietin ja minäkin toivon. Minulla toiveeseen sisältyy perhe, terveys ja se, että aina pysyttäisiin yhdessä yli pahimpienkin karikoiden. Niin varmaan miehenikin on samoilla linjoilla. Tuo onnellisuus kun pitää sisällään niin paljon ja niin erilaisia asioita.

Mikä minut tekee nyt onnelliseksi? Mietin tätä lenkin jälkeen. Pienet asiat. Toisen hymy. Pikkuisen naurunpyrähdykset. Tänään rattaissa hän nauroi niin että kutsuisin sitä ihan hekotukseksi. Illalla pikkuinen heitti ensimmäisen kuperkeikkansa osaamatta sitä toistaa. Pienet hetket, joita läheskään kaikkia ei saisi nähdä jos kävisin töissä. Se on suurempi asia, josta olen onnellinen. Että saan etsiä oman alani töitä rauhassa eikä ole mitään kiirettä vielä pois kotoa.

Nämä toisen lapsen hankkimisoperaatio ja siinä olo saa minut onnelliseksi, vaikka ajoittain siihen liittyy suruakin. Suru minusta kuuluu myös onneen, koska ilman sitä ei välttämättä osaisi olla onnellinen. Meneepäs nyt filosofiseksi, mutta välillä näin. 

Tuo onnellisuus pitää sisällään niin paljon asioita. Ja se, että onko itse onnellinen vai valitseeko sellaisen vaihtoehdon jossa joku muu on onnellinen. Tätä pohdin välillä. Esimerkiksi perheessä ainakin meillä lapsen ja koiran onnellisuus ajavat vanhempien edelle, mutta taas lapsen onnesta tulee vanhempikin onnelliseksi. Miten sitten tilanteessa kun tietää lapsen tykkäävän esimerkiksi isovanhemmilla käymisestä, mutta sitten lähtö onkin hulinaa ja ei haluttaisi leikkejä lopettaa kotona seuraa parku. Mikä siinä sitten on onnea. Minulla tällaisissa tilanteissa avuksi tulee myös tilannetaju ja pitkä pinna. Niillä pärjää pitkälle ja kun selittää toiselle niin ehkä jotakin menee jo perille.

Mutta nyt taasen painun iltahommiin, kun pikkuinen ilmeisesti jo nukahti.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Lääkärissä sanottua ja oireita

Minua jäi mietityttämään eilinen lääkärin kommentti. Hän sanoi, ettei kannata tehdä raskaustestiä ennen tuota soittopäivää, sillä siihen voi irrotuspiikistä tulla haamuplussa. No, minulla hoitaja soittelee siis 11.2. ja en tiedä miten onnistun olemaan taas niin kauan testaamatta. Hmm. Eivätkä taaskaan määränneet verikokeita vaan vain pelkkä raskaustesti. Verikokeet ovat ensi maanantaina, mutta tästä katsotaan vain keltarauhashormoonin eritys, että onko sitä tarpeeksi kehossani. Uskon, että lääkärit tietävät mitä tekevät, mutta tuo aika on niin pitkä. Toisaalta koko ajanhan sinne päin mennään ja hetki hetkeltä ollaan lähempänä. Ja onhan välissä sitten sekin mahdollisuus että menkat alkaa. Joo. En ajattele sitä.

Oireita on. Jatkuva pääkipu on vaivannut minua. Luulin että se katosi Menopurin loputtua, mutta eilen illalla ja tänä aamuna se tuli taas. Sellaista pientä, mutta inhoittavaa. Sitten väsymys jatkuu. Lisänä on tunne alavatsalla. Samanlaista tunnetta ei minusta viimeksi ollut. Sitten nännini ovat olleet kauhean arat. Ei nyt mitään yltiöpäistä arkuutta, mutta niin että sen huomaa. Tästä olen aivan varma, ettei ollut viime yrityksessä. Peukut siis vielä kovempaa nyt pystyyn niin konkreettisesti ja rukouksen muodossa ja ei kun odottelemaan.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Hullu päivä

Tämä päivä on ollut yhtä menoa ja hulinaa, mutta toisaalta ei voi valittaa. Kivaa on ollut ja hetkittäin olen jopa ajatuksianikin ehtinyt selvitellä. Ja tietysti itseäni kuullostella siinä kaiken tohinan keskellä.

Päivä alkoi tavallisesta aamurutiineilla ja ei niin rutiineilla. Sitten lähdettiin koko perhe kuljettamaan simppoja tuonne klinikalle, koska minulla vain on ajokortti ja meiltä saattaa bussilla aamuruuhkassa kestää matkanteko yllättävän kauan. Sieltä tulimme kotiin ja pienen kanssa söimme ja lähdimme muskariin.

Muskarissa oli kivaa ja jopa toinen tuli vähäksi aikaa syliinkin. Sitten kotiin ja toinen nukkumaan. Mies oli lähtenyt jo iltavuoroon tässä välissä. Vaihdoin vaatteita, meikkasin hiukan ja odottelin minun pikkusiskoani saapuvaksi hoitamaan pientä.

Sitten kuulumiset sikolle ja autoon taas. Nyt ei millään löytynyt parkkipaikkaa ja sitä etsin ja etsin. Onneksi olin silti ajoissa. Klinikalla jännitys nousi. Se oli ollut huipussaan koko päivän. Mitä mahtaa näkyä ja mitä mahtaa olla tulossa? Aamulla minulla oli hirveän huono fiilis kaikesta, mutta eihän sitä ikinä voi tietää.

Lääkäri oli vieläkin sama ja se kiva lääkäri. Ensin ultrakone kenkkuili ja siinä sitä sitten odoteltiin. Samalla tein muutaman kysymyksen, johin jo osaltaan tiesin vastaukset. Sitten pöydälle ja ultra laulamaan. Lääkäri sanoi, että munarakkuloissa ei enää näy sitä johtofolliikkelia ja lisäksi kohtuni limakalvo on paksuntunut ja erittyvä lima vaihtanut vähän muotoaan. Tämä tarkoittaa sitä että ovulaatio on tapahtunut jo. Sinne sitten lääkäri laittoi sperman sekaan ja antoi Lutinus-lääkkeet aloitettavaksi ylihuomenna. Näillä siis mennään.

Kovin toivon, että jotain hienoa tapahtuu!!

Ajelin kotiin. Iltasella lähdimme uimaan ydessä pikkuisen ja siskoni. Oli todella kiva katsella kun toinen nautti suunnattomasti. Polskuttelusta on näemmä tullut pienen uusi harrastus. Joskus mennään isänkin kanssa. Uimahallissa tuntui kummalta tuolla alavatsassa. Sellainen hetken kipu joka hävisi yhtä nopeasti kuin alkoi. Sitten uimassa en saattanut istua vaan alkoi alavatsaan sattua. Nyttemmin jo vaiva hävinnyt, mitä nyt joskus hiukan tuntuu.

Vieläkin ajoittain nukuttaa ihan hirveästi sekä on välillä pää kipeä.

Näillä mennään nyt, toivottavasti tästä tulee jotain ja saamme nyt vauvan alulle. Tämä on hartain toiveeni jota pyydän.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Pakkaspäivän mietiskelyä

Nyt kun jo eilen ja tänään on pakkanen paukkunut niin ollaan oltu sisällä oikein urakalla tuon pikkuisen kanssa. Edes koiramme ei käy ulkona kuin kääntymässä ja sitten suoraan sisälle. Tänään sentään on mies seurana ja toisen hauskuttajana.

Känkkäränkkää on siis eilen ollut aivan hirveästi, mutta se kuuluu tuohon ikään ja sisällä se aina tiivistyy. Nyt kun pikkuinen yltää jo kahvoihin niin ne ovat vain hidaste. Toisaalta kiinni olevat ovet ovat merkki myös ettei sinne mennä ja yleensä saan hakea toisen pois kiltisti joskus taas huudon saattelemana. Myös ulko-ovi aukeaa jos ei ole lukossa ja käytävään olisi koko ajan niin kivs mennä leikkimään. Mutta kun pitää päänsä ja etsii toiselle jotain toista tekemistä niin yleensä ilme parantuu.

Eilen ainakin hauskaa oli tiskaaminen ja leipominen. Nämä ovat olleet hauskoja jo jonkun aikaa. Tiskaamaan pikkuinen osoittaa halusvansa hakemalla muumiessunsa lavuaarin alakaapista. Sitten riisutaan paita ja puetaan essu ja haetaan tuoli tiskialtaan vierelle. Sitten siinä löträtään vedellä, saippualla ja omilla muoviastioilla. Se on hirveän kivaa ja tätäkin voisi tehdä useita kertoja päivässä. :)

Nuo kiukunpuuskat menevät ja tulevat pikkuisella pitkin päivää. Yleensä ruuan tai nukkumaan menon läheisyydessä niitä esiintyy enemmän. Mutta myös ja onneksi kaikki kuikunpuuskat unohtuvat kun toinen nauraa, istuu syliin ja halaa. Tai tekee jotain muuta yksinään jota on kiva seurata. Tällaiset pakkaspäivät ovat nekin omalta osaltaan kivoja, mutta voi kun tulisi vähän siedettävämmät säät niin pääsisi ulkoilemaan koko perhe. Ehkä jo huomenna menemme.

Itselläni kolotukset Menopurista ovat melkein kokonaan loppuneet. Tänään vuorossa Ovitrelle-irroituspiikki ja maanantaina inseminaatio. Jänniä päiviä tässä siis eletään ja kaikkeemme tehdään jotta raskaus tästä nyt alkaisi. Olisi ihanaa jos saisin sen plussan testiin, mutta ei elätellä vielä haavekuvia liiaksi.

Hyvää viikonloppua! :)

tiistai 15. tammikuuta 2013

loppu tälle erää häämöttää..

Kuten otsikkokin jo sanoo niin pistelyiden loppupäivä julistettiin tänään klinikkakäynnillä. Jee. Eli toisinsanoen ultrassa näkyi seuraavaa: munasarjoissani kasvaa nyt 12 mm oleva follikkeli, josta toivotaan sitä johtotähteä. Ja sen paikan se varmaan ottaakin. Toivotaan niin.

Eli nyt vielä loppuviikko Menopurin pistelyä ja sitten lauantaina irrotuspiikki nahkaan ja siinä olisi tämän hoidon pistelyt. Huimaa on ja olen iloinen. Maanantaina sitten on inseminaatio mutta lääkäri sanoi, että peitot saavat heilua kotona viikonlopun aikana, kun miehellä ei mitään ongelmaa. Tuntuu hyvältä kaikki tämä tieto.

Taas saan ainakin kahdeksi viikoksi Lutinukset pitämään kohdun limakalvoa yllä. Se tulee olemaan taas inhoittavaa pelata niiden kanssa, mutta toisaalta pieni hinta jos niillä saa toiselle paremmat oltavat kohtuun.

Tällä kertaa meille sattui todella kiva lääkäri. Hän on paljon puheliaampi kuin aikaisemmat ja jotenkin paljon vastaanottavaisempi. Ei sillä etteivätkö edelliset lääkärit olisi osanneet hommiaan, mutta tältä uskaltaa kysellä ja on jotenkin olo etten ole vain yksi potilas muiden joukossa. Siitä plussat.

Vieläkin jatkuvia oireita ovat jomotus munasrjojen kohdalla hetkittäin, aina välillä yllättävät pääkivut samoin kuin paha olo. Näistä lääkärille mainitsin ja sanoi että aika paljon erilaisia oireita. Minusta ihan hyvä, että on. Ne muistuttavat siitä, että siellä jotain tapahtuu. Eli minusta parempi kipu kuin ei kipua ollenkaan.

Siis näillä mennään. Olen tosi iloinen näistä tiedosta jo nyt! Ehkä tällä kertaa, kuka tietää?

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Perjantaina koettua ja pohdiskelua

Olen miettinyt mitä tapahtui tuolla klinikalla odotushuoneessa perjantaina. Siellä oli ruuhkaa ja ajat heittivät häränpyllyä. Siksi saimme istua muiden kanssamatkustajien kanssa pitkän tovin. Sinne tuli myös pieni vauva vanhempineen odottamaan lääkäriä. Seurasin sivusta kaikkea sitä toimintaa ja mietin miksi kaikki ovat siellä. Myös minä olen istunut siinä samassa odotustilassa jo 18-vuotiaana kun menkkani eivät alkaneet. Syitä on siis monia, mutta uskoisin että useimmilla on lapsettomuushoidot menossa. Näin arvelen.

Itse en toisi lastani klinikalle vasta kuin jos olisi äärimmäinen pakko. Siellä kun on ihmisiä, joille pelkkä lapsen näkeminen saattaa olla tuskan paikka. Varsinkin siinä tilassa ei kovin usein näe lapsia. Ja se mitä koko lääkäri-ruljanssi pikkulapsesta tuntuu. Se jää aina vanhempien omaan harkintaan mitä tekevät. Minulle sanottiin kun aloitin hoidot, että ainakaan tutkimushuoneeseen ei ole hyvä tulla lapsen kanssa tai jos tulee niin on oltava toinen ihminen mukana.

Siinä sitten kaikki huudettiin vuorotellen sisään ja jäimme kolmistaan, minä, mieheni ja eräs nainen. Kohta kuitenkin hänen miehensä tuli ja he alkoivat puhua. En kuulluut enkä kuunnellut, mutta käsityksen sain että ekaan ultraan ovat menossa ja että ovat jo puolitoista vuotta olleet hoidoissa. Nainen kun puhui pienessä huoneessa aika lujaa. Siinä sitten heidät kutsuttiin sisään ja luulin että meidät kutsutaan sinä aikana. Tämä nuori nainen oli aivan intona ja jännittynyt ja odotti aikaa suuresti. Kumminkin juuri ennen kun meidät kutsuttiin toiseen huoneeseen, näin kun he tulivat pois huoneesta ja tämä nainen itki aivan hulluna. Tulin surulliseksi. Ilmeisesti kaikki ei ollutkaan niin hyvin kuin he luulivat olevan.

Itselleni en ikinä haluaisi samaa tilannetta. Jos tuollainen keskenmeno kävisi, en tietäisi mitä tehdä. Ensin sitä on iloinnut plussasta aivan kauheasti, mutta sitten tippuukin korkealta. Uskon, että nämä miinukset jotka tullut nyt testeihin valmistavat minua plussaan ja koko odotukseen. Mielummin otan miinuksen heti alkuvaiheessa kuin  plussan ja ultrassa sitten tiedon että sisälläni ei ole elämää. Voin vain uskoa, että tämä on kova isku kenelle tahansa. Toisaalta voisin vain kiittää, että edes hetken olen saanut kantaa pientä ihmisenalkua sisälläni. Silti se olisi kova pala. Voin vain osoittaa sympatiaa niitä kohtaan jotka tämän joutuvat kokemaan.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Tuleva tulevaksi

Eilen oli lääkäri. Täti oli tällä kertaa hyvin mukavan oloinen ja se oli hyvä juttu. Follikkelit olivat kasvaneet ja limakalvo myös. Mutta ei niin paljon että mitään ihmeellistä oltaisiin tehty. Siis lopputulemaksi jäi uusi aika ensi viikolle ja pistelyä jatketaan samoilla annoksilla. Katsotaan sitten ensi viikolla miltä munasarjoissa näyttää. Näin siis meillä eilen.

Oireet ovat joko pienentyneet/hävinnet kokonaan tai sitten niihin tottuu. Joko tai aika on madellut ollut nämä päivät. Taas vain elän ensi viikkoa varten mielessäni. Mielessäni olen myös välillä jo raskaana tai meillä on yksi ihminen lisää perheessämme.

Joskus myös elän tässä ja nyt. Aika usein, mutta se mieli seikkailee. Se on semmoinen. Tässä ja nyt elämässä kuulen lapseni riemunkiljahduksia pulkkamäessä, mieheni lukemista ja kahvilan odotusta klinikalla, koirani seuraamista kun se on kipeä, hyvän kirjan lukua muutaman sivun taas eteenpäin ja salilla hikoilemista ja hyvän olon tavoittelua ja iltasuukkoja kaikilta perheenjäseniltä. Tietysti myös blogien lukua ja koneella oloa sen kun kerkeän. Täytyy muistaa elää tässä ja nyt ja jättää tuleva tulevaksi. Sitä täytyy aina harjoitella. :)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Oma aika ja muuta

Mietin taas tällaista oman ajan käsitettä. Joskus ennen vauvaa sitä ajatteli ettei omaa aikaa tarvitse ja että sitähän saa yllin kyllin. Nykyisin, varsinkin tilanteessani kotiäitinä, omaa aikaa on mutta sitä on vain jos sen ottaa. Minulle kun on tärkeää se toisten kanssa vietetty aika. Mutta ihme ja kumma omaa aikaa tarvitsee ja jos sitä saa säännöllisesti voi perhekkin paremmin ja on hauskempaa heidän kanssaan.

Omaa aikaa ottaa jokainen ihminen sillä tavalla kuin haluaa. Minä käyn salilla hikoilemassa. Lapseni päiväunen aikaan luen tai olen vain tai nukun tai kirjoitan blogia tai... lista on pitkä. Käyn myös pitämässä joinakin sunnuntaina pyhistä tai olen avustajan tehtävissä. Joskus jos ei muuta menen koiran kanssa iltapissille yksin ja kuuntelen siellä luonnun ääniä. Mutta olen tullut siihen tulokseen että tarvitsen edes hiukan sitä omaa aikaa. Jos sitä ei löydy käyn kierroksilla ja sen saa mieheni kuulla kuntulee kotiin. Ei ole mitään huutamisen aihetta mutta kehitän sellaisen. Tämä pysyy poissa salilla. Siis oma aikani hoitaa myös parisuhdettamme ja sitä myötä lastamme.

Toisaalta lapsi ja toivottavasti lapset ja kodin pyörittäminen on meidän perheessä ykkönen. Yhteinen aika. Halaukset. Sanat. Hellyys. Niitä on arjessamme paljon ja toivon, että sen saa jälkikasvummekin kokea. Yhdessä tekeminen on jo pienenkin ja varsinkin pienen kanssa tärkeää ja se saa aikuisenkin paremmalle ellei aina hyvälle päälle. Kun olen pieneni seurassa, se aika on hirmu tärkeää ja korvaamatonta. Siksi osaksi olenkin jatkanut tätä hoitovapaata.

Menopur nyt jo aiheuttaa mulle päänsärkyä, joka ainakin tänään jatkunut koko päivän. Toinen jo huomattu oire ovat nuo kivut alavatsassa munasarjojen kohdalla. Inhoittavaahan nämä on, mutta tiiän kyllä et lääke toimii aikaista paremmin. Jes siis vain sanon kaikille oireille ja odotan loppuviikon ultraa aika innolla.

Nyt taas katsomaan pientä, kun se tuolta sängystänsä huutelee taas jotain. Kohta varmaan nukahtaa, veikkaisin. (Hetken päästä: toinen nukkuu jo.)

maanantai 7. tammikuuta 2013

Lääkkeistä

Ajattelin tässä kirjoituksessa miettiä noita lääkkeitten sivuvaikutuksia mulle. Tai pitäiskös sanoa vaan vaikutukset sillä näistä hormoneista ei ikinä mee sanomaan mikä on mitäkin. Ajattelin tätä, koska kohta en kumminkaan muista juttuja mitä on just nyt aiheutunut kyseisestä lääkkeestä. Niin hyvin se aika kultaa muistot, onneksi joskus.

Siis Terolutteja popsin tuossa joulun ja vuodenvaihteen tienoilla 10 päivää yksi tabletti päivässä. Niistä huomasin seuraavaa:
- välillä alavatsa kipeä
- mahakipu ja välillä löysä ja välillä kova vatsa (minulla laktoosista johtuvat vaivat)
- tunteet menee ylös alas, mutta jo osaan varautua
- pissahätä suuri aina välillä (huomasin kun yöllä piti nousta pissalle, ei tarvitse tavallisesti)
Teroluteista ei tule niin paljon vaivoja. Ne ovat suht helppo käyttää, kunhan vaan muistaa ottaa aina iltaisin.

Nyteilen aloitin Menopurin pistämisen kanssa iltaisin. Sitä pistetään tällä hetkellä se 112,5 IUI. Se on kaikista suurin aloitusannos, joka mulla on ollut. Vähän jännittää mitä tulee. Toisaalta taas ensimmäistä yritettäessä oli lopussa annos isompi. Toivotaan parasta! Mutta oireet tästä:
- pistoksen jälkeen raudan maku suussa
- tunne iltaisella munasarjoissa, jotain tapahtuu, nipistelyä
- tänään ajoittain tuntunut jotain munasrjojen kohdalla (ja kun tekee jotain tai puhuu jonkun kanssa tunne häviää kun ei kuulostele niin tarkkaan)
- viime kierrossa unen tarve oli suuri

Nyt en enmpää keksi, mutta kirjoitan jos tulee lisää tuntemuksia. Nyt sitten pistelyä ainakin nämä päivät ja perjantaina sitten katsellaan missä mennään. Jännää minusta aina nähdä mitä lääke saanut aikaan. Toivottavasti jotain! :)

torstai 3. tammikuuta 2013

Uusi vuosi tuo mukanaan taas...

Niin sitä mitä uusi vuosi tuo tullessaan ei tiedä ennen kuin katsoo ja elää sen mukana. Minulla vuosi vaihtui nukkuen ja mies herätti yöllä suukolle ja tuli itsekin nukkumaan. Pikkuinen nukkui sikeästi uuden vuoden yli myös. Silloin en vielä ajatellut, odotin. Nyt ajatuksia ensimmäisestä hoidosta ja kaikesta muusta. Menkkojen olisi pitänyt alkaa joko viime vuoden vika tai tämän vuoden eka. Mutta ei ne sitten alkaneetkaan.

Arvaahan sitä minkälaisen ajatusrumban se saa pienessä päässä pyörimään. Huh ja puh. Jospa vaikka olisinkin ollut raskaana. Testiä en sentään kaivanut vielä kaapista enkä siten oikein uskonut tähän mahdollisuuteen, mutta oli sitä näemmä "kiva" pyöritellä päässä. Ihmisen mieli on niin kummallinen. Vaikka kuinka yrittää tolkuttaa itselleen miten asian laita on niin silti tulee haavekuvat mieleen ja niitä alkaa yön pimeinä tunteina mielessä kasvattelemaan.

No, kuukautiset ilmoittivat eilenaamulla tulostaan, joten uusi kierto alkoi ja sitä myötä uusi yritys raskautua. Eilinen päivä menikin sitten soitellessa klinikalle ja odottaessa klinikalta soittoa. Se on muuten haastavaa olla lapsen kanssa kahdestaan kotona ja yrittää siinä sitten olla jonossa puhelimessa tai odottaa soittoa useita tunteja. Siinä menee jotenkin koko aika odottamiseen ja pikkuisen kanssa sitten aina toivoo ettei mitään itkuraivokohtauksia ilmene juuri puhelun aikana tai ei oleesimerkiksi vaihtamassa vaippaa. Kun soittivat takaisinpäin niin pikkuinen heräsi päiväuniltaan vaikka selvästi olisi vielä nukkunut enemmän, sitten oltiin niin syliä koko loppu päivä ja kärtty yllätti vähän väliä. Mutta tämä nyt välttämätöntä, että saadaan uusi yritys alulle ja toivottavasti pikkuiselle toinen pikkuinen kaveriksi.

Nyt siis toinen yritys alussa. Ihanaa on, että saan aloittaa loppuviikosta pistelyt ja suuremmalla annoksella mennään. Sen ansiosta pistelyt voivat ehkä jäädä vähemmälle oli lääkäri sanonut. Eikä tarvitse mennä ennen hoitoa tarkastuskäynnille vaan vasta ensi viikolla sitten käyn ensimmäisen kerran ultrassa. Joten eilinen päivä siltikin jäi plussan puolelle ja nyt on taas hyvä olo kun päästy askeleen lähemmäs tavoitettamme. Tänään sitten omistaudun tyttelin kanssa leikkimään ja olemaan kunnolla. :)