torstai 12. kesäkuuta 2014

Kuvakirjat

Olen viime päivinä koonnut kuvakirjaa tyttäremme kahdesta viime vuodesta. Meillä on kaksi kuvakirjaa hänen ensimmäisestä vuodestaan ja varsinkin hän itse lukee niitä varsin usein. Mekin mielellämme siinä sivussa muistelemme pikku vauvaamme.

Toisen kuvakirjan olin jo joskus kauan sitten aloittanut, mutta aika ei vaan riitä kaikkeen ja se jäi kesken. Nyt aikaa tuntuu riittävän juuri tähän. Se on hyväksi niin valokuvakansioille, joita on yksi täällä koneella, toisella koneella ja vielä tuo kännykkä.

Voi, tulee hyvälle mielelle olo kun tuota ihanaa aikaa seuraa valokuvista. Niin paljon on ehtinyt tapahtua. Niin paljon pieneni jo osaa ja niin hyvältä jälkeenpäin tuntuu se, että olin kotona hänen kanssaan, menossa kylläkin koko ajan nuo kaksi ekaa vuotta. Ja niin hyvältä tuntuu myös, että näkee kuvista kehityksen ja että niitä on paljon, mutta ei liikaa. :)

Jäi myös haikeus. Enkö enää koskaan saa seurata toista tällaista matkaa? Sitä ei kukaan voi luvata, mutta toivoisin että saan ja että meidän toinen iso tyttömme saisi itselleen leikkikaverin. Muistan viime viikonlopulta päivä hänen synttäriensä jälkeen kysymyksen pihalla aamun ollessa vasta yhdeksän aamulla: Miksei täällä ole ketään? Mennään hakemaan joku ulos pihalle leikkimään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti