Täällä pitkän hiljaisuuden jälkeen

Oikeasti alle vuosi siitä on kun päätin pitää taukoa kirjoittamisessa. Halusin rauhaa ja hiljaisuutta, mutta en jättää blogiani vielä. Ajattelin, että se on hyvä tuolla taustalla jos joskus haluan siihen palata.

Mutta pitkä matka on tuona vuonna kuljettu. Välillä kyynelin varustettuna ja välillä odotuksin puhallettuna.

Kaksi IVF-hoitoa tehtiin tuona aikana. Ekassa saatiin yksi hyvä munasolu vaikka kerättiin 21. Se istutettiin kohtuun ja odotus alkoi mutta turhaan. Tämän vuoden alussa oli vielä yksi hoito ja viime vuonna jo sumuteltiin. Se olisi viimeisemme, näin lääkärit antoivat ymmärtää.

Siitä sitten tulikin hienoja uutisia. Olen RASKAANA! Meille tulee nyt ihan oikeasti vauva. :) Vieläkään en tiedä kunnolla mitä ajatella, mieleni täyttää vain suuri kiitollisuus ja toivo. Se on sittenkin totta, kaikki aika ja yritys eivät olleet turhaa.

Alkuraskauden ultrassa on käyty ja syke nähty. Huimaa. Neuvolakin oli jo. Nyt odotellaan ja katsotaan mitä seuraavassa ultrassa näkyy. Pahaa oloa, väsymystä ja närästystä on niin että kyllä siellä jotain tapahtuu ja eilen yöllä oli mahani tullut paljon ulospäin. Hih, ihanaa vaikka nuo oireet pitäisi olla pahasta.

Kuvakirjat

Olen viime päivinä koonnut kuvakirjaa tyttäremme kahdesta viime vuodesta. Meillä on kaksi kuvakirjaa hänen ensimmäisestä vuodestaan ja varsinkin hän itse lukee niitä varsin usein. Mekin mielellämme siinä sivussa muistelemme pikku vauvaamme.

Toisen kuvakirjan olin jo joskus kauan sitten aloittanut, mutta aika ei vaan riitä kaikkeen ja se jäi kesken. Nyt aikaa tuntuu riittävän juuri tähän. Se on hyväksi niin valokuvakansioille, joita on yksi täällä koneella, toisella koneella ja vielä tuo kännykkä.

Voi, tulee hyvälle mielelle olo kun tuota ihanaa aikaa seuraa valokuvista. Niin paljon on ehtinyt tapahtua. Niin paljon pieneni jo osaa ja niin hyvältä jälkeenpäin tuntuu se, että olin kotona hänen kanssaan, menossa kylläkin koko ajan nuo kaksi ekaa vuotta. Ja niin hyvältä tuntuu myös, että näkee kuvista kehityksen ja että niitä on paljon, mutta ei liikaa. :)

Jäi myös haikeus. Enkö enää koskaan saa seurata toista tällaista matkaa? Sitä ei kukaan voi luvata, mutta toivoisin että saan ja että meidän toinen iso tyttömme saisi itselleen leikkikaverin. Muistan viime viikonlopulta päivä hänen synttäriensä jälkeen kysymyksen pihalla aamun ollessa vasta yhdeksän aamulla: Miksei täällä ole ketään? Mennään hakemaan joku ulos pihalle leikkimään?

Hiljaisuus

Täällä on ollut hiljaista. En ole kokenut tätä oikeaksi kanavaksi vaan olen tehnyt muuta, no kirjoitellut esimerkiksi työhakemuksia. Lukenut kyllä toisten blogeja.

Ensin toukokuun alussa perhettämme vaivasi raju flunssa. Siitä toivuttuani olen panostanut liikuntaan. On ihanaa huomata taas edistyminen ihan todella ja oman itsen löytäminen.

Työasiat selvisi kuin itsestään parhain päin ja viime viikolla jäin hyvillä mielin lomille ja palaan elokuussa töitten ääreen. Nyt voi vain lomailla ja pitää hauskaa tyttären kanssa.

En tiedä kuinka useaan tänne kesällä tulee kirjoitettua, mutta hällä väliä. Nyt tuntemukseni vaihtelee hetkestä toiseen, mutta ei se toisen lapsen saaminen ole mihinkään päästäni hävinnyt, liventynyt hiukan ja paljon uusia näkökantoja olen ajatellut.

Kuulumisiani ehkä, en todella tiedä nyt mitä ja milloin tulee kirjoitettua. Voinko avautua ja onko tämä oikea paikka sitten sille. En tiedä. Katsotaan.

Kesä tulee ja se kuluu niin nopeaan, haluasn nauttia tyttäreni seurasta ja elää vain tässä ja nyt! Viime viikonloppuna oli tyttäreni kolmevuotissynttärit, se hätkähdytti. Iso tyttö on meillä jo.

Uudet tuulet

Päätin tässä tätä viikkoa eläessä, että panostan nyt taas itseeni. Otan itseäni niskasta kiinni ja vien tämän tytön lenkkipoluille, salille ja urheilemaan sekä katson mitä suuhuni pistän. Tämän viikon olen vain ollut ja surrut ja huomenna matkustamme mökille, jossa menoa riittää.

Aion taas ottaa liikkumisen kaksi kertaa päivässä ohjelmaan. Tässä kaikessa takana on oma hyvinvointi, jonka olen huomannut kasvavan liikunnasta ja myös lapsen saannin mahdollisuus kasvaa siinä samalla. Myös työtä haeskelen entistä ahkerammin.

Syksyä kohti siis. Nyt on minulla ollut kauheat allergiaoireet, jotka osaltaan estäneet liikunnan kun olen niin väsynyt. Voihan olla että myös tämä allergia vaikutti pikkuisen alkion kasvamatta jäämiseen. En tiedä ja en jaksa jossitella. Elämä on aivan liian lyhyt siihen.

Olen miettinyt sitä kuinka kauan nämä hoidot ovat meillä kestäneet. Tuntuu tosi pitkältä ajalta. Huh. Tuo meidän pienikin on jo iso ihan oma yksilö. Aika menee niin nopeaan. Toisaalta taas toinen raskaus antaa odottaa itseään yllättävän pitkään. Jo kymmenes yritys sitten syksyllä ja jo kaksi ja puoli vuotta hoidoissa on-off tulee oltua.

Olen myös miettinyt vaihtoehtoa että jos en tule ollenkaan raskaaksi. Mitä sitten. Olen totutellut ajatukseen perheestämme tällaisena pikkuperheenä. Ei sekään pahaksi ole. Mutta toisaalta en vielä antaisi periksi. Näen yhden pienen tai vähän isomman pään vielä lisänä tässä perheessä meitä ilahduttamassa iloineen ja surineen. Täällä meidän perheessä olisi paikka vapaana.

Oikeastaan haluaisin syksyn hoitojen olevan ohi niin päästäisiin lopulliseen tulokseen asiassa. Onko lapsia sitten yksi tai kaksi, on iso asia, muttei niin iso, että antaisin sen nielaista koko ensimmäisen lapsen lapsuuden. Koko ajan minulla on mielessä ollut toinen lapsi. Ja kun hoidot olisi saatu loppuun niin ei enää vaihtoehtoja tällä saralla olisi. Me emme ainakaan vielä jatka yksityisellä emmekä muuten hoitoja.

Siis vaihtoehdoksi jää jotain muuta. Jotain jolla saamme pikkuperheemme isommaksi. Mitä se on ja milloin se on, en tiedä. Aika näyttää ja haavat parantuvat. Mutta odotetaan vielä syksyn hoito niin nähdään mitä se tuo tullessaan. Pikku yllätyksenkö? Toivottavasti sen. Olisihan se ihana yllätys, todella yllätys. En osaa enää suhtautua siihen muuna kuin yllätyksenä.

Se tuli ja meni

Niinhän siinä kävi. Liian aikaisin iloitsin. Nyyh.

Siis lyhyesti, taas alkupisteessä.

Olen varustettu raskausoireilla, mutta en muuta.

Testit olivat plussaa mutta hetken vain. Nyt jo tyylipuhdas nega. Mutta mieskin ne viivat silloin totesi. En ole ihan hullu.

Ultrassa näkyi tyhjä kohtu jossa kaikki sinällään kunnossa, mutta ei raskaana.

Lääkäri totesi raskauden olleen joko kemiallinen raskaus tai hyvin varhainen keskenmeno, joka tullut vuotona pois.

Jääme  siis odottamaan sitä IVF-hoitoa.

En osaa muuta sanoa. Jotenkin osasin odottaa tätä. Viikon on jo ollut olo että kaikki ei ihan täsmää.