maanantai 17. kesäkuuta 2013

Taasen odotusta.

Joskus tulee fiilis, että eikö tämä jo lopu. Odotus. Mutta toisaalta sitten keksisi jotain toisia odottamisen aiheita. Mutta tämä kolme siis kolme viikkoa tuntuu jo pitkältä ajalta. Ensi viikolla tähän aikaan olen sitten viisaampi. Huoh.

Viisaampi, että ovatko nämä pienet mahakivut, yölliset pahaolot ja jatkuva herkistynyt hajuaisti vain Lutinuksesta johtuvaa vai niin kauan toivottua raskautta. Oi, niin olisin jo jälkimmäisen puolella, mutta ei saa toivoa. En testiä tee aikaisemmin kuin maanantaina. Lutinukset loppuvat ylihuomenna ja juhannus odotellaan menkkoja alkaviksi. Kunpa eivät alkaisi.

Oltiin pikkaisen kanssa mökillä pitkä viikonloppu. Oli kivaa ja erilaista ainakin. Aika lensi eri tavalla. Oikeastaan koko viime viikko kului hujauksessa. Kunpa tämäkin. Niin se varmasti tekee.

Mökillä ei sade haitannut eivätkä hyttyset. Oli ihanaa olla vaan ja kun vanhempani olivat taas aivan lääpällään tuosta pienimmästä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, jotka tätä sattuvat lukemaan!

1 kommentti: