Että voi ihmisen mieli olla kelju ja tehdä tepposet. No näinhän se mun mieli aina työskentelee kun sille annetaan mahdollisuus. Juu.
Eli viime viikolla loppui primolut-kuuri, josta yleensä menkat tulleet yhden päivän päästä tai jopa seuraavana päivänä. Niitä siis odoteltiin ja odoteltiin. Samalla oli hirmuinen pikaflunssa joka vei ääneni. Ehdin ajatella jo vaikka mitä, mutta en sentään testiä ehtinyt tehdä.
Tänään sitten menkat loistivat aamulla poissaolollaan, mutta sieltä ne kymmenen maissa alkoivat vihulaiset. Juuri kun olin jo ehtinyt antaa itselleni luvan hitusen nostaa päätäni.
Siinä sitten toisesta asiasta lääkäri meni ajatellessa ehdinkö soittaa klinikalle vielä tänään. Ehdin. Siellä vain ilmoitettiin että en ehkä mahdu hoitoihin juuri nyt, koska heillä oli tullut aamun aikana niin monta soittoa samoihin hoitoihin. Sanoin tilanteestani, mutta siinä en saanut varmistusta.
Töihin lähdin murtunein mielin ja asenteella ettämistään ei nyt tule mitään. No, töissä kiirettä piti ja hoitaja kun soitti oli melutaso lapsista ympärilläni suuri. Onneksi sain mentyä rauhallisempaan paikkaan, vaikka työntekijävajaus ei olisi antanut ehkä periksi. Tietenkin haluan puhua, vaikka hoitajan kysymys sopivasta ajasta oli ehkä vain inhoittava.
Hienoja uutisia kaikesta huolimatta, pääsimme hoitoihin. Jes. Tuli hyvä mieli, kyllä tästä selvitään. Tänään on aurinkokin näyttäytynyt ja uskon sen olevan hyvä merkki. Koko loppupäivä meni hyvin ja ilta tyttösen kanssa myös, lukuunottamatta hirveää kiukinpuuskaa kun kaikki ei mennyt niin kuin hän suunnitteli, mutta näihin on jo totuttu ja osa menee pikkaisen väsyn piikkiin.
Nyt vain paljon uskoa ja toivoa kehiin. Ehkäpä tämä olisi medän toisen pikkuisemme aika. Viikon lopulla alkavat pistelyt ja sitä ennen vielä ultra. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti