maanantai 27. tammikuuta 2014

Huomenna

En ole tarkoituksella tai tarkoituksettomasti tänne kirjoitellut mitään hoidoista. En jotenkin ole jaksanut alkaa ihan kaikkea avammaan ja miettimään. Joskus näin. Päässäni kyllä, mutta ei tänne.

Menkat tässä kierrossa alkoivat vuoden alussa joskus siinä koulujen kanssa yhtäaikaa. Siitä sitä sitten taas mentiin. Huomenna on ehkä inssi, jos ei ole kuin vain se yksi nousukas sieltä kehittynyt.

Eilen piti pistää ovitrelle mahaan. Unohdin, kun se piti tehdä myöhemmin. Olin nukuksissa. Herätys olisi pitänyt laittaa. Pistin ovitrellen sitten noin kuusi tuntia liian myöhään. Vaikuttaako johonkin, en tiedä. Voi minua, jos tämä pilaa tämän kiertomme. Kerron tapahtuneesta huomenna.

Mutta toisaalta on hyvä ja luottavainen fiilis. Vaikka nyt en odota kyllä enää paljoakaan.

Huh ja puh.

Huomenna pitäisi olla aurinkoinen pakkaspäivä. Olin kuvitellut sellaista jo viime vuonna hoitojemme onnistumiseen. Olenko liian taas positiivinen. Flunssaa riiittää. Pöh ja höh, siinä meni hienosti alkanut urheiluni. Mutta sairastetaan flunssa pois taas pitkästi ja sitten taas kuntoilemaan.

Nut ajatukset huomisessa. Onneksi töihin en mene, kun aika niin keskellä päivää. Katsellaan mitä tuleman pitää. Peukut pystyyn.

2 kommenttia: