Ulkona koko viikon on aurinko hellinyt meitä ja nautittu on joka solulla. Sisällä mielessä ajatukset mylläävät ja huoli kaihertaa ja vie osaltaan voimia.
Olen aina välillä tehnyt testejä. Minusta vain on tuntunut hyvältä nähdä ja saada varmistusta myös tällä lailla. Vaikka oireet ovat kasvaneet ja jotkin hieman laantuneet, mutta jotain on koko ajan.
Testit eivät ole lähellekkään aina olleet plussaa tai viivaa. Kerran tai kaksi vain mieheni näki testissä punaisen viivan.
Tänä yönä tein viimeisen testin ennen ensi viikonultraa. Se oli puhdas nega.
Nyt olen miettinyt asiaa pääni puhki ja selaillut nettiä. Ei se auta, ei kummatkaan. En saa selvyyttä asiaan.
Oireita on vaihtelevasti. Painontunne mahassa on ja pysyy. Se häviää kun liikkuu, mutta muuten se ilmestyy. Nälkää ja närästystä on ja väsy olen myös, mutta se ehkä menee allergian piikkiin. Tiedä häntä, moneen vuoteen en ole ollut näin väsynyt.
Ei auta muuta kuin toivoa, että kaikki olisi hyvin. Ultraa odotamme mieheni kanssa kuin kuuta nousevaa. Toivoa on vielä, mutta enää se on hyvin hyvin pieni.
Tässäkö se sitten oli. Iloitsinko turhasta, aivan liian aikaisin vai onko siellä silti joku mukana. Pöh ja höh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti