Niin se odottelu. Ei oo ikinä ollu mun juttu, mutta kaikkea mä oon saanu ootella. Mutta sitten kun jutut tapahtuu niin niistä tietää ja osaa iloita kahta kauheemmin.
Toisaalta ei minkään pidäkkään tulla helpolla. Kaikki vaatii aikaa ja sulattelua, mutta joskus mullakin on lyhyt pinna.
No, ensi viikolla alkaa taas meidän elämässä tapahtua kerrakseen ja toivottavasti silloin aikakin juoksisi eteenpäin.
Hassua, toisaalta haluaisin ajan vierivän lujaa mutta toisinaan se saisi jarruttaa ja jopa mennä taaksepäin. Sellainen se mieli on.
Lapsen kohdalla esimerkiksi odottaa ihan jymynä kaikkia uusia juttuja ja puuhia joita lapsi oppii. Toisaalta taas haluaisi vaan kaivautua siihen vauva-aikaan ja jäädä sinne.
Tämä viikko on ollut ihanaa aikaa miehen kanssa kotona. Mutta silläkin on kääntöpuolensa. Meidän pientä ei saa päiväunille ja esim. tänään oli toinen sammahtanyt sohvalle ja nukkunut siinä ties miten kauan. Nyt on pienen itkupotkuraivarin kanssa nukkumaanmeno. Ei tietoa että olisi väsymystä mutta huuto ja olemus kertovat toista. Voi pientä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti