torstai 6. helmikuuta 2014

Oireita

Juupa juu. Mun ei pitänyt tänne mitään ennakkoon kirjoitella, mutta kirjoittelenpa oireistani kuitenkin. Että paremmin pysyvät mielessä ja muistissa. Voihan olla jos tämä olisi se oikea kierto tai sitten taasen noista hormooneista johtuvaa vain. Mene ja tiedä sitten.

Mulla oli lauantaina ihan äkkiarvaamatta aivan löysä vatsa. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä oli pitkään tosi paha olla ja sieltä parin tunnin odotuksen jälkeen se oksennus tuli. Tällaista ei ennen ole ollut, mutta ekasta lapsesta muistan kuinka oireet alkoivat jo aikaisin.

Lisänä on jatkuva unen tarve ja tuntuisi ihanalta vaan illalla kääriytyä sänkyyn ja antaa kaiken muun olla. Plussana on se, että oksennus ei uusi, mutta maku on tullut useaan otteeseen ja paha olo yllättää vaikka yritän syödä oikein. Lisänä aina välillä tulevat ah niin ihanat röyhtäykset. Vielä kun tähän yhtälöön lisää aina päivittäin ilmaantuvan pääkivun, joka ei hoidu tavallisella lääkkeillä ja jatkuvat alavatsan jomotukset niin joo.

En oikein uskoisi, että mulla on näin paljon taas kolotuksia mutta näin on. Näköjään välillä pääsen tosi vähällä ja välistä en näiden oireiden osalta. Tai sitten siellä on joku on tarrautunut tiukasti kiinni ja kasvaa hyvää vauhtia.

Vielä katsottava miltä tulevaisuus näyttää tämän hoidon osalta. Samalla pelottaa ja samalla huojentunut olo. Jos ei nyt tärppää niin päästään eteenpäin, mutta siinäkin sitten taas uusia mutkia matkassa. Odotellaan.

Toivon kovasti että testiin tulisi nyt erilainen tulos ja menkat olisivat historiaa kohdallani. Pidetään peukkuja, toivotaan ja kaikkea muuta mahdollista. Huh ja puh, on tää aina niin jännää, vaikka aina sitä kuvittelee ettei oo.

2 kommenttia:

  1. Toivotaan todella, että siellä se nyt vihdoin olisi... Toivotaan ja kaikkea muuta mahdollista :) Jännää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Aina sitä luulee, ettei toivoa ole mutta jostain kummasta sitä löytyy vieläkin. Katsotaan ja ihmetellään sitten ensi viikolla. Nyt olen onnellinen näistä oireista, olivat ne sitten raskaudesta johtuvia tai eivät. Kunpa....

      Poista