Tuulahdus

Tänään olin ajamassa fyssarille ennen töitä radiota kuunnellen, kuten tavallisesti minulla on radio päällä kun ajelen. Olen huomennut että useimmat tutut laulut tuovat aina jonkun tilanteen jollain tapaa mieleeni, vaikkeivät olisi soineet paikalla tai saavat minut herkäksi, koskettavilla sanoillaan.

Radiosta soi aamulla Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen kappale:

Missähän sut tehtiin?

Tähtien tuolla puolella

muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä

kadota tuota katsetta?

Mitähän sä vielä kantaa voit

korkealla kun noin sä soit

Ei mitään tuu niin painavaa

et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen

Sä olet ainutlaatuinen

Mitä vastaan tuleekaan,

toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä 

Sen tajuu vasta jälkeenpäin

Taidat aavistaa jo sen

Yksin täytyy jokaisen

polku mennä pimeään

että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen

Sä olet ainutlaatuinen

Mitä vastaan tuleekaan,

toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä

vähin vammoin matkalla

Ystäväsi huolehtii

kun askelees on hatarat

Elämässä pitää kii

jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen

Sä olet ainutlaatuinen

Mitä vastaan tuleekaan,

toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen

Mitä vastaan tuleekaan,

toista sua ei milloinkaan

Herkistyin heti kun biisi alkoi soida. Tämän kappaleen vähän muunneltuna pikkusiskoni valitsi pienimmäisen kastekorttiin ja antoi sen myös cd:llä lahjaksi. Tätä ennen olin kuullut kappaleen vain toisenlaisissa yhteyksissä ja tajusin että kaikki siitä on totta. Kylläkin ennen tätä se soi myös pienimmäisen serkun kasteessa ja silloin vain kuuntelin sitä ja ajattelin sen sopivuutta tähän. Aikaisemmin se on ollut hyvin vahvasti biisi, joka on tullut vastaan lapsettomuusblogeissa.

Sain jo silloin oman lapsen kohdalla ajatukset tästä biisistä muuttumaan. Se on täynnä onnea.

Nyt aamulla minä herkistyin täysin. Muistin silloin taas että kaikella on aikansa ja paikkansa. Jokaisella tapahtumalla. Niin meidän pienimmäisen elämälleä ja hoidoilla ja kaikella. Asioita ei aina muista tarkastella pitkällä aikavälillä, pitäisi useammin.

Elämämme pienen kanssa on sujunut hyvin ja biisi toi mieleeni taas sen ensimmäisen kesän ja ajan jota ei unohda koskaan. Se toi myös kaipauksen suuremmaksi, halun saada toinen lapsi ensimmäisen rinnalle. Kanssakulkijaksi matkaa jakamaan ja taittamaan. Tämä toinen lapsi täydentäisi perheemme. Se olisi yhtä odotettu kuin ensimmäinenkin, mutta antanut odottaa itseään kauan.

Nyt tuntuu toisaalta, että kauan, kauemmin kuin ensimmäinen. Mutta toisaalta taas olen saanut ensimmäisen kanssa harjoitella ja todeta kaiken onnistuvan ja kohdannut ylä ja alamäkiä. Mutta kaiken tämän haluaisin kokea uudestaan ja pienokaisen, taaperon valloittamassa siinä rinnalla.

Tiedän että sen aika tulee. Tulisi pian sillä taapero kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Toisaalta jaksan jatkaa hoitoja, kun on se tunne että joskus ne tuovat vielä toisen kullan luoksemme. Milloin? Se on sitten toinen kysymys, mutta edetään vain päivä kerrallaan katse kuitenkin tulevaisuudessa.