Liikuntaa ja lomaa

Uusi vuosi ja uudet kujeet ainakin liikunnan saralla. 

Marraskuussa sairastin ja siitä jäi päälle huonosti syöminen ja liikkumattomuus. Jälkimmäinen oli siksi että tunsin itseni pitkään taudin loppumisen jälkeen kipeäksi. Ensimmäinen taas on omaa saamattomuuttani plus joulu ja uusi vuosi perään.

Nyt olen jo kolme päivää, kun kotona olemme olleet, olemme kiinnittäneet huomiota syömiseen ja minä olen liikkunut taas kunnolla. Se on tehnyt hyvää ja otan siitä kaiken irti.

Olen zumbaillut kotona, kun mieheni antoi zumbavideon joululahjaksi. Sitten olen pitkästä aikaa käynyt jo kaksi kertaa salilla ja joka päivä vähintään puolen tunnin reippaan kävelyn ulkona. On hyvin mukava olo. Tätä lisää.

Olen myös lomalla levännyt. Pikkuinen on alkanut nukkumaan jopa yli seitsemään asti, kun kukaan ei ole lähtemässä mihinkään. Tämä takaa myös vanhemmille hyvät ja pitkät yöunet. Ihanaa herätä siihen kun pikkuinen kapuaa viereen.

On tuluut tämä loma tarpeen kaikessa suhteessa. Ihana taas myös palata arkeen ja nähdä työpaikka. Molempi parempi!

kaikki kulkee omalla painollaan

Hyvä olo. Loma alkoi ja olen pikkuisen kanssa yli kaksi viikkoa ilman töitä ja sitä tavallista arkea. Arkikin on ihanaa ja pysäyttävää, mutta loma silloin tällöin on tarpeen. Varsinkin kun saamme olla niin perheen kesken kuin sukulaisissa. Ihanaa kun joulu tulla jollotta!

Ihana katsoa miten lapsi nauttii kaikesta niin sanomattomasti. Itse olen aina ollut jouluihminen. Kaikkein parasta jouluna on yhdessäolo ja kiireettömyys. Se tunne että on onnellinen. Pikkuinen odottaa lahjoja yli kaiken, joten pukki ja tontut on kova sana. Ihanaa!

Menneinä viikkoina olemme availleet joka aamu kalentereita ja onpa hänellä jopa kaksi samaa kalenteria. Se ei haittaa vaan aina on yhtä ilahduttavaa nähdä että sieltä tulee samanlaiset. Ollaan katsottu myös tv:n joulukalenteria, tehty kortteja, leivottu pipareita ja paljon muuta. Joulu on mukavaa aikaa.

Tällä viikolla kai keskiviikkona tuli itku, kun olin pientä vienyt päiväkotiin. Hänet vein aikaisin, koska piti olla kirkkoretki, mutta resurssipulan vuoksi sitä ei tehty. Tajusin syyn. Pahastuin siitä, koska nytei ole kirkkoa, mutta ehkä ensi vuonna ja voi olla että aikaisemmin sitten joskus. Itse menen joulumessuun avustamaan, mutta pikkainen on sinne vielä liian pieni. Matkalla kotiin swilmäni kostuivat ja itku vain tuli. Itkin kotona pitkään ja hartaasti, teki hyvää. Kaikesta, mutta varmaan eniten menetettyä tilaisuutta taas tulla raskaaksi.

Se siitä, nyt eteenpäin ja katse vain tulevaisuuteen. Toivottavasti seuraava oi tuo mukanaan jotain ihanaa.

Tänään töissä lapset olivat ihania. Oli hyvä olla. Kaikilla jo joulumieli päällä. Niin täälläkin. Joulu se tulla jollottaa! :) Jaaurinkokin pilkisti tänään.

Ei meillä

Olin taas tyhmän toiveikas. Minä.

Loppuviikosta tein jo testin ja negaa näytti.

Mutta kun närästys ja muut eivät kadonneet niin toivo jatkui.

Ehkäpä liiankin kovana.

Tein aamulla uuden testin. Nega.

Itku pääsi, epäonnesta. Jatkuvasta.

Päivällä alkoi kuukautiset.

Houh. Taasen alussa. Milloin on meidän vuoromme.

Tämä kierto välikierto ja ensi kierto sitten taas uusi toivo.

Väliin mahtuu taas yhden lapsentoiveen hautaaminen ja joulut ja uudet vuodet.

Ja lupaus pysyä terveenä, syödä paremmin ja liikkua enemmän.

Surin tämän päivän ja nyt nokka katsoo jo uutta vuotta ja uusia haasteita.

Joulun aion viettää perheeni kanssa ja vain nauttia ja olla ja antaa taas ajan parantaa.

Voisiko olla?

Mietin samassa tilantessa olevia ihmisiä, teitä joiden kirjoituksia luen ja seuraan vaikken suurimmalle osalle kirjoitakkaan. Heistä suuri osa on jonkinlaisessa taitoskohdassa. Joillakin raskaus alkaa olla lopuillaan ja siirtyminen vauvaelämään edessä, joillain taas uudet kuviot muuton. Paljon on nyt blogeissa sellaisia joille haikara on suonut onnen plussatestin muodossa. Ihanaa on seurata ja lukea kaikkien ajatuksia ja elämää.

Samalla sitä miettii myös itseään ja meidän perhettä. Olisiko tämä Se Oikea hetki meilläkin, voisiko olla?

Kohta sen saa tietää. Enää reilu viikko. Samalla taas pelottaa ja samalla on taas jotenkin kasvattavaa huomata että voi eläytyä muihin ja unohtaa hetkeksi itsensä. Olen varma, että pienokaisemme kyllä tulee eikä jää vain haaveeksi.

Tänään tyttäreni kummitäti ilmoitti raskaudestaan. Emme olleet nähneet aikoihin ja hän onkin jo pitkällä. Samalla olin onnellinen heidän puolestaan ja iloinen. Ei heilläkään helpolla vauvaa tullut vaan sitä tehtiin melkein vuosi. Samalla ajatukseni lensivät meihin ja siihen että tätä toista lasta on tehty nyt jo ties kuinka kauan, siitä asti kun ensimmäisen laitoimme alulle. Pitkään ja hartaasti.

Jokainen taplaa tyylillään. Toivottavasti meille suodaan taas pian onni pieneen ihmiseen.

Olin nähnyt unta, että kaverini olisi raskaana. Senpä takia en ollut järjin ihmeissäni kun hän asian ilmoitti. Ja tiesinhän hyvin sen, että raskautta yrittävät. Mutta se, että unessa meidän lapsemme ikäero oli juuri se, mikä olisi jos olisin nyt raskaana. Sen muistan selvästi. En muuten näe nykyään enää juurikaan unia, mutta nyt viikon sisällä niitä on taas tullut. Kumma.

Tällaista tänään. Muuten meillä on tänään tuoksunut pipari ja raikunut nauru, kun pienimmäisen kanssa olemme leiponeet ja maistelleet taikinaa sekä koristeita. Ihanaa aikaa on tämä joulunaika, olen aina tykännyt ja kun nyt on pieni jakamassa iloa kanssani.

Joko nyt?

Tänään illalla väsymys yllätti kuin nurkan takaa. Puolen tunnin nokoset olivat todella tarpeen. Onneksi ihana mieheni hoiti tai hoitaa tytön unten maille. Kun heräsin äsken oli aivan hirveä kylmyyskohtaus päällä ja jo tuossa oli ihan vähän pahaa oloa. Hmm. Pistää todella miettimään. Toden teolla.

Tässä nytyöpukuun, villasukkiin ja shaaliin kääriytyneenä pohdin. Nämä oireet ovat loistaneet poissaolollaan koko viikon. Mutta en vielä osaa riemuita, sillä voivat olla täysin Lugejen oireita. Kunpa olisivat merkki siitä, että jotain vatsanipohjassa tapahtuu. Ole ole ole siellä jotain joka voimistuu päivä päivältä.

Tässä kierrossa minun piti olla tukimatta itseäni tarkemmin ja antaa olla. No, en ole tarkkaan katsonut oireitani tai ihmetellyt niiden puuttumista. Tämän päiväinen oli vain jotain erilaista jotain uutta mutta kuitenkin niin tuttua edellisestä raskaudesta.

Voi kunpa olisit siellä.

En itse osaa vielä sanoa mitään. En yritäkään. Elän ihanaa joulukuuta kaksi ja puolivuotiaan kanssa. Katsotaan mitä sen loppupää tuo tullessaan. Nyt on jo parempi olo. Ehkäpä tämä tästä iloksi vielä muuttuu.