Joko nyt?

Tänään illalla väsymys yllätti kuin nurkan takaa. Puolen tunnin nokoset olivat todella tarpeen. Onneksi ihana mieheni hoiti tai hoitaa tytön unten maille. Kun heräsin äsken oli aivan hirveä kylmyyskohtaus päällä ja jo tuossa oli ihan vähän pahaa oloa. Hmm. Pistää todella miettimään. Toden teolla.

Tässä nytyöpukuun, villasukkiin ja shaaliin kääriytyneenä pohdin. Nämä oireet ovat loistaneet poissaolollaan koko viikon. Mutta en vielä osaa riemuita, sillä voivat olla täysin Lugejen oireita. Kunpa olisivat merkki siitä, että jotain vatsanipohjassa tapahtuu. Ole ole ole siellä jotain joka voimistuu päivä päivältä.

Tässä kierrossa minun piti olla tukimatta itseäni tarkemmin ja antaa olla. No, en ole tarkkaan katsonut oireitani tai ihmetellyt niiden puuttumista. Tämän päiväinen oli vain jotain erilaista jotain uutta mutta kuitenkin niin tuttua edellisestä raskaudesta.

Voi kunpa olisit siellä.

En itse osaa vielä sanoa mitään. En yritäkään. Elän ihanaa joulukuuta kaksi ja puolivuotiaan kanssa. Katsotaan mitä sen loppupää tuo tullessaan. Nyt on jo parempi olo. Ehkäpä tämä tästä iloksi vielä muuttuu.

Vuoden viimeisiä päiviä viedään.

Täällä koneen äärellä taasen. Oli lämminhenkinen ja hyvin tunteikas joulu poissa kotoa. Se sai hetkeksi unohtamaan hoidot ja katsomaan vain lasta ja hänen touhujaan. Ihanaa oli olla sekä muorilassa että mummilassa mutta aivan ihanaa oli tapanina palata omaan kotiin ja aloittaa taas arki. Tai kolme päivää ja sitten miehellä on kolmen päivän loma yli uuden vuoden.

Aina iltaisin, kun olen ottanut Terolut-tabletin, olen muistanut tulevan. Tuleva hoito ja koko ensi vuosi saa minut hymyilemään ainakin tässä vaiheessa. Jos tämä olisi meidän kertamme! Olisi aivan ihanaa olla raskaana ja saada pienen pieni nyytti kainaloon. Tämä on minun toiveeni ensi vuodelta. :)

Samalla taas yritän pitää pään poissa pilvistä ja ajatella järjellä tätä kaikkea. Kun kaikkeen on vain mahdollisuus. Näitä mahdollisuuksia pitää punnita ja ajatella. Tärkeintä kumminkin on elää tyttäremme kanssa täysillä hänen kevättään ja nauttia hänen riemustaan ja kolhuistaan täysillä.. Kaikki muu tulee omalla painollaan siinä vieressä, mutta onneksi täällä niitäkin saan laittaa järjestykseen kunnolla.

Nyt pitää mennä pikkuisen kanssa lukemaan kirjaa, kun hän osoittaa sohvan viereessä sohvaa kirja kädessään! Sanoja ei vielä juurikaan tule, mutta kyllä meillä saadaan tahto selväksi muullakin tapaa. Niitä sanoja odotellessa. Kyllä niitä jo aika monta on, mutta eleet kertovat tahdon paremmin ja nopeammin.

Joulu

Joulu on jo ovella. Ihan tuossa nurkan takana. Me lähdemme muorilaan ja sitten tulemme takaisin mummolan kautta. On hyvä tavata ihania rakkaita ihmisiä ja viettää heidän kanssaan joulua eri puolilla suomea. Odotn myös joulukirkkoa, joulutunnelmaa, menoa ja melskettä pakettien kanssa ja kaikkea sitä ihanuutta minkä yhdessäolo tuo tullessaan. Saamme mieheni kanssa myös yhteistä aikaa ennen joulua, kun pikkainen jää kahdestaan isovanhempien kanssa. Tarkoitus olisi mennä katsomaan leffaa pitkästä aikaa. Tällaista siis suunnitelmissa, mutta suunnitelmat eivät aina pidä paikkaansa. Ihanaa on myös se, että varmasti on muitakin lapsenkatsojia koko tämän lyhyen ajan. Josko sitä vaikka tohtisi ottaa yhden pokkarin mukaan. :)

Hyvää joulunaikaa kaikille teille täällä blogien ihmeellisessä maailmassa!

Taasen odottelua ja eilisen avausta.

Eilen olin todella huonolla tuulella. Sitä en tietenkään pikkuiselle näytä ja sitäpaitsi hänen läsnäollessaan olen aina hyvällä päällä tai tulen sellaiseksi. Ihana ilopilleri. Paitsi mitä nyt välillä pitää toista vähän napakammin komentaa ja kieltää, mutta sekin tapahtuu hyvillä mielin. Mutta esimerkiksi kun hän oli päiväunilla oli minulla aikaa olla itsekseen ja mietiskellä asioita.

Olen jo monta kertaa tullut tulokseen, että liika asioiden vatvominen ja veivaaminen ei sovi minulle. Se kääntää päässäni kaikki huonosti ja ylösalaisin, toisaalta taas liiallinen veivaaminen myös saa niistä huonoistakin jutuista taas näkemään ne hyvätkin puolet. Että puolensa ja puolensa siis tälläkin.

Ystäväni kirjoitti maanantaina saaneensa toisen vauvan maailmaan. Olen hänen puolestaan ikionnellinen, mutta eilen aloin ajatella, et miksi hänelle suodaan onni ja ei minulle. Hän on ensimmäisen lapsen kanssa käynyt läpi lapsettomuushoidot ja toinen ilmoitti tulostaan tuosta noin yrittämättä. Jotenkin alla minulla tuntuu kateus, suru ja häpeä omasta tilastani mille en voi mitään, ja tämä tunne on pientä ilon rinnalla. Olen silti ystäväni puolesta onnellinen ja aivan hämmästynyt heidän toisesta päivänsäteestä. Ehkä se onni osuu minunkin kohdalleni joskus tämän toisen lapsen muodossa. Milloin? Ei sitäpaitsi pitäisi vertailla elämiä milään lailla, koska toinen elämä on erilainen ja omansa kuin toinen. Jokaisella meistä on oma polkunsa tallattavana.

Plus eilen oli kaikki muut asiat kaatumassa niskaan siinä päivällä. En tiedä hakisiko töitä vai jäisikö kotiin vai tekisikö niin kuin aiemmin, että haen töitä mitä haluaisin, mutten voi saada mm. suuren hakijamäärän vuoksi. Sitten leivoin pipareita pikkuisen avustamana ja maailma hymyili taasen minulle. Kaikki kääntyy hyväksi ellei paremmaksi kun vain ajattelee oikein. Minun paikkani juuri nyt on tässä pienen ihmisen vierellä. Mutta toisaalta on huoli taloudellisesta pärjäämisestä ja siitä vyyhdistä minkä uusi työ, lapsettomuushoidot ja päiväkoti toisi tullessaan. Mutta olen ajatellut, että tuo huoli kyllä purkaantuu ajan myötä itsestään ja kaikki palaset kliksahtavat kohdilleen.

Huomenna saan taas kerran aloittaa Terot. Niitä siis loppuvuosi syöskennellään ja sitten heti vuoden alusta uutta yritystä kehiin. Olisikos jo meidän vuoromme onnistua ja saattaa uusi elämä maailmaan? Uusi vuosi ja uudet kujeet sanotaan. Kunpa se pitäisi paikkansa. Pitää tässä vaiheessa odottaa ja katsoa. Taas kerran. Mutta eka eletään joulu ja se on kerrassaan ihanaa!

Joulu on jo ovella...

En usein tiedä mitä kirjoitan, kun alan kirjoittamaan. Joskus on taas aihe mielessä, mutta usein mieli on yhtä tyhjä kuin paperikin. Hmm. Täällä eletään välivaihetta hoitojen kanssa. Toisaalta hyvä välillä levähtää ja vain elää kuin siirtyä hoidosta toiseen. Siinä ehtii myös nollata pään ja ajatukset jotka aina ovat korkealla epäonnistumisen pelosta huolimatta. Toisaalta aika liitää eteenpäin. Pikkuisen kanssa katselemme Histamiinin joulukalenteria ja availemme kuvakalenterin luukkuja ja joulu on jo ovella.

Kohta saan aloittaa Terolut kuurin, josta sitten vuoden lopuksi tai ensi vuoden aluksi alkavat kuukautiset. Eli taas mennään ja katsotaan mitä tämä toinen hoito tuo tullessaan. Joulun odotus on ollut oikein tervetullut juuri tähän paikkaan sillä jotenkin se saa päivät täyttymään ja ajatukset hiukan jonnekin muualle. On ihanaa aikaa odottaa ja valmistella, olen aina ollut sitä mieltä. Jo yläasteella kävin ostamassa joululahjat jo marraskuussa ja siihen se tänäkin vuonna meni. Minusta tuntuu hyvältä tehdä kaikki rauhassa valmiiksi ja olla rauhassa jo joulun alla. Ilmeisesti tällä lailla mieleni paastoaa ennen joulua. Hullua, en ole ennen sitä ajatellutkaan.

Pikkuinen tykkää kun koristeita tuli eilen lisää asuntoomme. Hän on aivan innoissaan tontuista ja enkeleistä ja haluaisi aina ottaa kaiken ja koskea kaikkeen. Päätin, että joulukoristeet jää puoleen entisistä ainakin tänä vuonna, mutta silti tuntuu että koko ajan saa pitää toista silmällä. Mutta toisaalta eiväthän ne rikki mene ja jos menevät niin entä sitten. Kunhan pikkuisella on hauskaa niin se on pääasia. Meillä on puinen pieni joulukuusi, joka koottiin eilen. Se on aivan mahtava pikkuisen mielestä ja sen koristeita täytyy olla koko ajan ottamassa pois ja laittamassa paikoilleen. Mahtava katsella kun toinen on niin tohkeissaan kaikesta. Se tuo itsellekin hyvän mielen!

Tällaista tällä kertaa tuli mielen päälle. Aina en pääse koneelle vaikka olin ajatellut tulla kirjoittamaankoska aika ei riitä kaikkeen ja tuo pikkuinen valveilla ollessaan vie suurimman osan ajasta. Iltaisin usein nukahdan ennen kuin kirjoittelen koneella. Mutta kyllä tähänkin aikaa riittää sillä tätä kautta saan purettua itseäni ja tunteitani eri tavalla kuin arjessa ja menossa. Kirjoittaminen on hienoa. Se, että joku lukee ja vieläpä vastaa kirjoituksiini on vieläkin mukavampaa!