Tänään aamuyöllä terin testin, negatiivinen oli se. Vähän kuten arvasinkin. Menkat loistavat myös poissaolollaan. Hmm. Hämmentävää. En vielä aamulla tiennyt mitä oikein tehdä. En tiennyt soittaako klinikalle vaiko ei. Jätin siis soittamatta ja päätin odotella vielä hetken.
Menimme temppukouluun pikkuisen kanssa. Sieltä tultuani kävin vessassa tarkistamassa oliko menkat alkaneet. Temppuilemassa kun oli sellaisia tunteita. Nyt enää ei.
Soitin kuitenkin. Kerroin koko asiani. Soittavat uudestaan ajan kanssa. Odotin ja olin joutilaana, kun lapsi nukkui. Hoitaja soitti, eri hoitaja. Kysyi samat asiat ja oli yhtä ymmyrkäisenä kuin minäkin. Mietimme vaihtoehtoja: joko odottaa viikonloppu ja soittaa maanantaina tai sitten kysyä lääkäriltä jo nyt. Hoitaja ja minä olimme yhtä mieltä että jälkimmäinen on parempi vaihtoehto. Näin taas odottamaan uutta soittoa. Huoh. On se odottavan aika pitkä.
Hoitaja soitti. Lääkäri ei osannut sanoa mikä on. Haluaa katsoa ultralla ennenkuin tehdään mitään. Näin. Sain siis ajan klinikalle loppuviikolle. Siihen asti odotellaan ja uusintasoittoa klinikalle jos menkat alkavat nyt viikonloppuna, jota itse en usko.
Siis aika turha oli tämä soittorumba.Tai no. Aika klinikalle, jossa selviää sitten enemmän. No, onhan sekin jo jotain. Mutta koko ensi viikko melkein kärsittävä. Arvasin tämän jo jotenkin, etteivät näkemättä osaa sanoa yhtään mitään. Oireita on ollut puoleen jos toiseen koko tämän ajan ja eikös nuo menkkakivutkin voi viitata joskus raskauteen. Lisänä painontunnetta alavatsalla. Ota ja tiedä. Kunhan vain ei olisi mitään kovin pahaa tiedossa. Huh ja puh sanon minä.
Toisaalta tuntuu hyvältä ajatella, että olen osaavissa käsissä ja että saan apua ajatuksiini pelkällä puhelimen soitolla. Mutta inhoittavaa kun ei todellakaan tiedä mitä tuleman pitää. Kunpa, voi kunpa, siellä olisi hyviä uutisia huonojen sijasta. Kaikesta kyllä selvitään, mutta että kroppani ei olisi täysin pettänyt minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti