perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulu

Joulu on jo ovella. Ihan tuossa nurkan takana. Me lähdemme muorilaan ja sitten tulemme takaisin mummolan kautta. On hyvä tavata ihania rakkaita ihmisiä ja viettää heidän kanssaan joulua eri puolilla suomea. Odotn myös joulukirkkoa, joulutunnelmaa, menoa ja melskettä pakettien kanssa ja kaikkea sitä ihanuutta minkä yhdessäolo tuo tullessaan. Saamme mieheni kanssa myös yhteistä aikaa ennen joulua, kun pikkainen jää kahdestaan isovanhempien kanssa. Tarkoitus olisi mennä katsomaan leffaa pitkästä aikaa. Tällaista siis suunnitelmissa, mutta suunnitelmat eivät aina pidä paikkaansa. Ihanaa on myös se, että varmasti on muitakin lapsenkatsojia koko tämän lyhyen ajan. Josko sitä vaikka tohtisi ottaa yhden pokkarin mukaan. :)

Hyvää joulunaikaa kaikille teille täällä blogien ihmeellisessä maailmassa!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa joulua teidän perheellenne! Luin tota sun edellistä kirjoitusta ja kuulosti niin kovin tutulta, tuollaisia päiviä kun joskus tulee. Tuokoon ensi vuosi teillekin mukavampia asioita vatvottavaksi ;) Ennen kaikkea toivon, että saatte vihdoinkin saattaa sen uuden elämän maailmaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi! Toivottavasti teillä oli hyvä joulu! :)

      Poista