Huh ja helpotus

Että voi ihmisen mieli olla kelju ja tehdä tepposet. No näinhän se mun mieli aina työskentelee kun sille annetaan mahdollisuus. Juu.

Eli viime viikolla loppui primolut-kuuri, josta yleensä menkat tulleet yhden päivän päästä tai jopa seuraavana päivänä. Niitä siis odoteltiin ja odoteltiin. Samalla oli hirmuinen pikaflunssa joka vei ääneni. Ehdin ajatella jo vaikka mitä, mutta en sentään testiä ehtinyt tehdä.

Tänään sitten menkat loistivat aamulla poissaolollaan, mutta sieltä ne kymmenen maissa alkoivat vihulaiset. Juuri kun olin jo ehtinyt antaa itselleni luvan hitusen nostaa päätäni.

Siinä sitten toisesta asiasta lääkäri meni ajatellessa ehdinkö soittaa klinikalle vielä tänään. Ehdin. Siellä vain ilmoitettiin että en ehkä mahdu hoitoihin juuri nyt, koska heillä oli tullut aamun aikana niin monta soittoa samoihin hoitoihin. Sanoin tilanteestani, mutta siinä en saanut varmistusta.

Töihin lähdin murtunein mielin ja asenteella ettämistään ei nyt tule mitään. No, töissä kiirettä piti ja hoitaja kun soitti oli melutaso lapsista ympärilläni suuri. Onneksi sain mentyä rauhallisempaan paikkaan, vaikka työntekijävajaus ei olisi antanut ehkä periksi. Tietenkin haluan puhua, vaikka hoitajan kysymys sopivasta ajasta oli ehkä vain inhoittava.

Hienoja uutisia kaikesta huolimatta, pääsimme hoitoihin. Jes. Tuli hyvä mieli, kyllä tästä selvitään. Tänään on aurinkokin näyttäytynyt ja uskon sen olevan hyvä merkki. Koko loppupäivä meni hyvin ja ilta tyttösen kanssa myös, lukuunottamatta hirveää kiukinpuuskaa kun kaikki ei mennyt niin kuin hän suunnitteli, mutta näihin on jo totuttu ja osa menee pikkaisen väsyn piikkiin.

Nyt vain paljon uskoa ja toivoa kehiin. Ehkäpä tämä olisi medän toisen pikkuisemme aika. Viikon lopulla alkavat pistelyt ja sitä ennen vielä ultra. :)

Kohti uutta

Täällä puhaltavat nyt liikunnan ja uuden ruokavalion tuulet. Tietysti lisähöysteenä perheen muut jäsenet ja koko muu elämä. Mutta pääasiassa olen iloinen, kun olen saanut intoa ja voimaa jostain tarttua taas tähän ikuisuusprojektiin, joka välillä on ollut jäissä.

Liikuntaa olen lisännyt menneen kuukauden aikana säännöllisesti. Olen huomannut että kun liikuntamäärän laittaa ylös ja katsoo jälkeenpäin niin tulee hyvä mieli. Kuntosalilla käyn kolmasti viikossa ja huhkin sen minkä haluan. Joskus tulee aika vastaan ja ehdin olla puoli tuntia ja joskus tunnin verran. Kivaa se on. Lisänä kävelen iltaisin ja muulloinkin olen ottanut arkiliikunnan ohjeet itseeni. Kyllä sitä aikaa tuntuu löytyvän ja varsinkin kun mies kannustaa. Ihanaa huomata miten hyvän olon liikunta tuo ja siitä nauttii. Täytyy nyt vain pysyä tässä  ja ehkä liikuntaa vain lisää jos aika vain antaa periksi.

Toinen on ruoka. Olen lisännyt kasviksia ja hedelmiä paljon ruokavaliooni. Ja tavoitteeni on tässä ollut, että söisin vähintään kaksi hedelmää per päivä. Toinen ehkä tärkeämpi tavoite on ettei koskaan saa olla nälkä.

Näillä on menty ja olen vakuuttunut että tuloksia näkyy ainakin sisäisesti. Kyllä se ulkoisestikin tulee ajan myötä näkymään, mutta haluaisin että ulkoiset tulokset muuttuisivat piakkoin mahan pyöristymiseen. :) Vaikka nyt onkin laihduttamisesta ja elämäntavasta kyse niin kaiken takana aina piilee se perimmäinen syy; uusi raskaus.

Aika

Aika on ihmeellinen. Aika parantaa. Aika uudistaa. Aika antaa perpektiiviä kaikkeen. Olen tässä miettinyt kaikenlaista omaa minääni ja hoitoja koskien. Nyt mennään seuraavaa hoitoa kohden, kun huomenna alkavat taas primolutien napsimiset. En enää halua muistella menneitä hoitija ja katsoa onnistumisen mahdollisuutta niistä käsin.

Uusi hoito on meille taas uusi ihana mahdollisuus. Niin ajattelen.

Aukiolotutkimus oli viime viikolla ja olen auki. Klinikalla lääkärin huoneessa oli hyvä olo koko ajan, miinus mahan nippailut. Siinä autoa ajaessani alkoi hirveät vatsakivut jotka päättyivät kotona oksuun. Siitä sitten vielä maha arkana viemään rakkaimpiani juna-asemalle ja sitten töihin. Mutta päivästä selvittiin ja lääkäri totesi joskus tämänkin tutkimuksen auttavan, vesi kun poistaa ylimääräisetkin tukokset munanjohtimista.

Nyt olen keskittynyt itseeni ja hyvinvointiini, siis tuon pikkaisen lisäksi ja kaiken muun. Olen kuntoillut ja mietin mitä syön. Se kaikki on tuottanut tulosta ja tunnen itseni paljon energisemmäksi ja painoni on alkanut laskea ainaisen nousun tai paikoillaan junnaamisen sijaan. Jes, mulla on hyvä olla pitkästä aikaa ihan kunnolla, vaikka joskus väsyttääkin todella.

Viikonlopulla olin koiran kanssa kaksistaan kotona. Sain aikaa käydä kampaajalla ja järjestellä kunnolla paikkoja ilman yhtä pientä roikkumassa lahkeissa. Tämä kaikki oli hyvin rentouttavaa ja terapeuttista. Ahh. Oli myös ihana eilen kun toinen puoli perheestä tuli kotiin.

Pikkuisemme on alkanut höpöttelemään toden teolla. Nyt juuri ovat kysymyssanat in-juttu. Kaikesta ei saa selvää ja täytyy arvailla, mutta puhetta tulee todella paljon. Hauskaa kuunneltavaa ja koettavaa. Ihanaa aikaa tämäkin.

Ei toivoa.

Arvot olivat laskeet viielä viime tiistain verikokeissa. Ultrassa löytyi tänään klinikkakäynnillä yhä se yksi folli, joka ei ollut kasvanut yhtään. Huoh. Lääkäri ja myös minä olimme ihmeissämme tästä. Mutta koska ne verikokeen arvot eivät olleet nousseet päätti hän laittaa pisteen tälle hoidolle.

Ikävältä tuntui, mutta täältä sitä noustaan.

Ehkä parempi näin, kuin taas pettymys sitten piinailun ja testin jälkeen.

Tällaiset uutiset vain tulevat vähän odottamatta, mutta niinhän kaikki elämässä tärkeä tapahtuu ainakin melkein.

Nyt surettaa, kovasti. Mutta antaa surettaa ja sitten taas välikierron jälkeen uutta yritystä kehiin.

Välikierto, joka sekin käynnistetään primoluteilla, on sekin erilainen. Siinä tehdään munanjohdinten aukiolotutkimus. Lääkäri kysyi siitä jollain tapaamisellamme. Yleensä sellainen on tehty jo kokeiden yhteydessä, mutta ei tapauksessani. Nyt tehdään ja suljetaan sillä pois ainakin se. Ihmettelevät varrmaan samaa kuin minäkin; miksi raskautuminen ei ota onnistuakseen.

Siis hei hei kevätvauva. En edes kuvittele vielä seuraavan vauvanteon päivämäärää saati milloin se syntyisi. Elän ensin tämän lokakuun ja katsotaan sitten mitä tuleman pitää.

Näin. 

Vihdoin

Tänään tapahtui ihme. Tai no, oli se ihme koko ajan jo tapahtumassa mutta hyvin hitaasti ja rauhallisesti. Hih. Mentiin taas eteenpäin. Siis munasarjani reagoivat kasvaneeseen lääkkeen määrään lääkärin ja tietenkin minun toivomallani tavalla. Siellä on nyt yksi johtofolli kasvamassa ja kaikki muut vain olla möllöttävät.

Ihmettelen sitä miten koko elämä tuntuu pyörivän tuossa pienessä asiassa. Ei nyt tietenkään kaikki elämäni osaset, elän tavallista elämää ,mutta on se suuri osa minua, meidän tulevaisuuttamme. Toivottavasti, jos kaikki sujuu.

Tuntuu niin hyvältä. Koko tämä pitkääkin pidempi hoito on ollut raskas, todella. Mutta kun tänään taas tuli tuollaisia uutisia niin mikäs sen innostavampaa. Loppuviikosta ultra vielä ja tsekataan tilanne. Kunpa vain se yksi olisi suurentunut. Voi kunpa.

Sitten pääsisimme inssiin ja odottelemaan taasen. :) Nyt ei lannista. Tuntuu vaan niin hienolta ja oikealta.

Olen paljon miettinyt allergiaani ja noita hoitoja. Oliko koko kevään ja kesän epäonnistumiset hoidoissa pantava niiden piikkiin? Että elimistöni ei olisi pystynyt kuormittamaan itseään liikaa. Voi olla. Minulla kun oli tänä kesänä huhtikuusta elokuun loppuun jos jonkinlaisia oireita ja niihin syyksi epäilen kaikkiin allergiaa.  Nyt ei enää ole vähään aikaan mitään allesrgisoivia juttuja tiedossa, joten nyt olisi sopiva hetki kehoni panna alkuun uusi elämä.

Tyttö nukkuu. Hän puhuu jo paljon. Lauseitakin ja yhdyssanoja on alkanut tulla. Hauskaa seurattavaa riittää eikä kotona vain istuksita vaan koko ajan on joku asia hommattavana.