Huoh. Kuinka sitkeä voikaan pikkuinen olla iltanukahtamisensa kanssa? Sitä on jatkunut jo useamman viikon. Eilen nukutettiin toista melkein kaksi tuntia. Tutinvieroitusrumba meni ohi viime viikolla ja siirryimme taas käytäntöön jossa emme ole hänen vierellään iltaisin. Tähän mennessä toiminut aika hyvin. Mutta nyt ei. Sitkeästi koitetaan vielä tämä viikko ja ehkä seuraavakin.
Iltarutiinit aloitetaan jo viimeistään seitsemältä iltapalalla ja päättyen hampaidenpesuun ja iltasatuun sängyssä. Sitten vielä unilaulu ja hyvät yöt ja sitten siirryn tai miehini siirtyy huoneen ulkopuolelle istumaan. Tässä nytkin istun ja kuuntelen. Uutta on istumapaikka ihan oven vieressä ja se, jos tulee ovelle niin saatetaan omaan sänkyyn. Itse huoneessaan saa leikkiä, mutta ulos ei saa tulla. Näillä mennään. Päiväunet nukutetaan vierellä istuen, mutta päivällä nukahtaa melkein heti.
No, katsellaan mitä tuleman pitää. Ehkäpä tämä on taas jokin vaihe ja pääsemme tästä suosta voittajina ylös. Ja en ole huolissani, koska kuitenkin tavalla tai toisella toinen nukahtaa. Mieheni vain sanoi, ettei kestä sitä vieressä nukuttamista ja kyllä itsekin olen sitä mieltä, että unen olisi löydyttävä ilman aikuisen apua. Mutta tässä vaiheessa se tuntuu olevan aika hankalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti