Odottelin menkkoja alkavaksi vasta huomenna, koska Primolutit ovat aina odotuttaneet sen päivän. No menkathan alkoivatkin tänään, aivan puun takaa. Tai no, turuahan se mulla aina ekana on, mutta laskettavaa kuitenkin, koska jo paperiin jää. Ihanaa. Olisi se pitänyt jo arvata, koska ilen ja koko loppuviikon oli olo niin jotenkin pinkeä ja miehelleni siitä jo sanoinkin.
Eilen mieheni oli jäjestänyt hienon yllätyksen. Se alkoi jo mieheni syntymäpäivänä ruusuilla. Lähetti toi ruusupuskan ovelle ja tietysti luulin niiden olevan miehelleni. Siinä sitten ruusuja avatessa huomio osui korttiin, jossa luki nimeni. Mitä, nythä on mieheni synttäri, ei. No, avasin kortin ja lukiessani tajusin. Mieheni oli varannut meille leffan ja pöydän turkkilaisesta ravintolasta ja lisäksi lapsenhoito oli järjestetty. Ihanaa. Tänä siis eilen. Leffa oli hyvä ja rsvintola ja ruoka vieläkin parempi. Tunnelma ravintolassa oli juuri se mitä romanttiselta ruokailulta tarvitaan. Ihanaa oli. Mies ja minä kaksin. Hempeitä sanoja, katseita ja yhdessäoloa. Tavallista samaan aikaan mutta toisaalta nykyään niin harvinaista herkkua.
Ihana silti oli tulla kotiin ja huomata että minua ja meitä tarvittiin sielläkin. Pikkuisella ja siskollani oli mennyt oikein hyvin, mutta äidin tai isän syliä ei voita mikään.
Pikkuisesta on kehittymässä varsinainen käskijä nyt kun käytössä on jo aika laaja sanavarasto. Ei tule lauseita vielä mutta haluu ja saa ovat nyt kovia sanoja. Aina on jotain mitä häneltä täytyy kieltää, mutta sitten tilalle jotain muuta ja iso pusu päälle. Aina tai milloinkaan tilanteet eivät mene saman kaavan mukaan, mutta äitinä sitä osaa kehitellä esim. hampaanpesusta leikin, jossa hiusklipsit ovat kaloja ja niitä ei pääse ruokkimaan ennen kuin hampaat on pesty. Ihana tuo pikkuinen on ja hänestä kehittyy koko ajan yhä isompi ja osaavampi ihminen, joka vaatii rajoja ja järjen käyttöä paljon vanhemmiltaan.
Viime viikolla toinen oli rintarepussanu, kun menimme iltapissille mopsimme kanssa. Taivaalla lensi kolme kuumailmapalloa. Toinen oli aivan ihastuksissaan.Hän oli nähnyt kyseisiä lentovälineitä vain kirjoissa. Hän alkoi tavalliseen tapaan kyselemään osoittaen palloa ja toistelemaan nimiä, Liia, äiti, isi, pappa, mummu ja Hanna. Ei meistä kukaan ole ollut pallossa matkalla minä selitin. Hän päätti yrittää vielä itseä. Sanoin ettei hänkään ole ollut kuumailmapallossa. Samanlaista keskustelua käymme lentokoneista. Aina. Hän vain jatkoi ja tuli sitten tämä haluu sana ja taivaalle näyttö. Sanoin siihen että joskus isona saa. Se keskustelu eteni siihen pisteeseen, että tiedän mitä hänelle ostaa lahjaksi kun hän on iso. :) Toinen keskustelumme rintarepussa on hytty eli hyttynen. Hän sanoo hytty ja minä sanon sitä mitä erilaisimmilla äänillä. Hauskaa pienestä ja isostakin. Aika veikeä veijari meillä tuossa kasvamassa.
Ja vielä tällainen ihana kaunis ilma on hellinyt meitä koko viikonlopun. Ei oikein tunnu syksyltä, mutta olen varma että se viileys ja kirpeät aamut astuvat piakkoin kehiin. Merkkejä on jo ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti