maanantai 17. joulukuuta 2012

Hampaat

Jotenkin tuli nyt hampaat mieleeni. Tänään aamulla kävin hammaslääkärissä, jossa paikattiin yksi hammas ja tehtiin hammaskiven poisto. Nämä hammaslääkärikäynnit alkoivat jo joulukuun alussa julkisella puolella. Siellä huomattiin kaksi reikää röntgenkuvilla. Kuvat otettiin, kun en ollut sanonut mitään että olisin raskaana. Testin olin tehnyt ennen lääkäriä ja negaa se silloin näytti. Määräsivät minut maksusitoumuksella yksityiselle, koska kuulemma julkisella voi joutua odottamaan.

Viime tiistaina sitten sain tiedot hampaistani ja lähdin varailemaan aikaa. Sain yhden lääkärin, joka oli samoissa hinnoissa kuin julkisen puolen käynnit. Mutta aika oli tuonne tammikuun alkuun. En halunnut jäädä sitä odottamaan joten soitin seuraavaan lääkäriin. Sain ajan viime viikolle, jolloin aloitettiin juurihoito ja tällä viikolla on sitten kaksi kertaa, tännä ja torstaina.

Halusin hammaslääkärin alta pois. Jostain muistelen, että hampaat voivat liittyä keskenmenoon. Tiedä sitten onko tämä totta vai vain kuvitelmaani. Ainakaan raskauden aikana ei saisi tehdä röntgenkuvausta. No, minulle on nyt tehty kaksi. Nyt tuntuu ihan hyvältä, ettei se raskaus alkanut heti. Olisin joutunut kärsimään tuon hampaan kanssa hyvin hyvin pitkään. Nyt on sitten ainakin hampaat kunnossa seuraavaa raskautumisyritystä ajatellen. Jotain hyvää tässä leuan puuduttamisessa on. Ja se, että saan hampaani kuntoon vaikkeivät ne niin huonot olleetkaan.

Nyt painun minäkin peiton alle ja seuraan pikkuisen mallia. Hyviä päiväunia siis! Itselläni on jo pitkään ollut tapana levähtää ja ottaa iisisti, kun toinen nukkuu. Ei siivousta tai muuta hössötystä vaan omaa aikaa hiljaisesti sohvalla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti