sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Vastauksia

Silmu haastoi minut vastaamaan joihinkin kysymyksiin. Ihan hauskaa, tulee kaikki ystäväkirjat ja slämyt mieleen ala- ja yläasteajoilta. :)

Eli alla Silmun kysymykset ja vastaukseni niihin:
1. Mikä on parasta mitä sinulle on tänä päivänä tapahtunut?
Kun pikkuinen antoi halin ja suukon nukkumaan mennessään. Se on aina yhtä ihanaa. Ja koko päivä on oikeastaan sujunut hyvin ja varsinkin aamupäivä, kun mieskin oli  kotosalla ja olimme ihan vaan perheen kesken kotosalla. Sekin on välillä kivaa.
2. Kuka tai mikä sai sinut viimeksi hymyilemään?
Pikkuinen ja sen nukkumaanmenorituaalit. Nykyään kun sängystä huudetaan monta kertaa, että "äiiitiii, äiiitiii!"
3. Kuvakysymys: Jos pääsisit tältä istumalta minne tahansa maailman kolkkaan helposti ja vaivattomasti, minne menisit/matkustaisit? (tässä kohtaa unohdetaan kaikki rajoitteet, lapsenhoidot, yms..) Jos mahdollista lisää tähän kohtaan kuva paikasta, jonne menisit. 
Lontooseen. En ole käynyt, mutta se haluttaisi nähdä. Tai sitten johonkin lämpimään.

4. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? (ja perustelu halutessasi)
Varmaankin koira, mopsimme kun osaa tuon rentouden taidon. :) tai sitten tuhatjalkainen, koska yksi lisäkäsipari tai monta ei olisi pahitteeksi.
5. Juhlapyhiä on vuoden mittaan monenlaisia - mikä on suosikkijuhlapyhäsi? Entäs onko sinulla perinteitä liittyen tähän suosikkijuhlapyhään?
Varmaan joulu on suosikkini. Jouluna pitää rauhoittua ja olla lähimmäisten kanssa. Unelmatyössäni, jos joskus siihen pääsen. joulu muuttuu, mutta ei sen sisältö kylläkään. Ihanaa on nykyisin käydä joulukirkossa jos siihen on mahdollisuus.
6. Suosikkiurheilulaji tai mieleisin tapa harrastaa liikuntaa?
 Mieleisin tapa liikkua on ehdottomasti pitkät lenkit kera kaikkien perheenjäsenten. Myös vesijuoksu ja sali kuuluvat hyviin tapoihin liikkua.
7. Luettele neljä asiaa, jotka ovat elämässäsi oikein hyvin ja joihin olet tyytyväinen.
- rakkaus
- kodin tuntu, vaikkei tämä oma olekkaan
- saan olla kotona pikkuisen kanssa, se on ihanaa ja ihanaa kun voin olla
- läheiset ihmiset
8. Lempijuoma kaikista maailman juomista...
tällä hetkellä maito tai vesi. niitä arvostaa, kun tietää ettei niitä läheskään kaikilla ole ja ne on hyviä. Vailon valkoinen glögi kylmänä on myös hyvää. :)
9. Jos sinun pitäisi vaihtaa nimesi, mikä olisi uusi nimi ? Perustelutkin voit kertoa, jos haluat.
 En oo ikinä miettiny. Riippuu minkä takia. Tuula Manner. Se ei mitenkään viittaa nykyiseen nimeeni.
10. Paras lomamuisto?
Varmaan unohtumaton muisto oli tänä kesänä minilomamme Naantalissa. Sitä pikkuisen kijahduksia kun pääsi uimaan lämpimään veteen ja muumimaailma oli kokemus. Oli hauskaa.
11. Kuvakysymys: Liitä tähän kohtaan vastaukseksi kuva, joka saa sinut hyvälle tuulelle. Kerro vielä miksi kuva saa sinut hyvälle tuulelle :)  ?

Tällaiset kuvat saavat minut aina hyvälle tuulelle ja muistamaan sen että elämä pitää ottaa rennosti. :)

Minun kysymykseni haastetuille:
1. Mitä teit äsken?
2. Kenelle puhuit viimeksi?
3. Mitä joulu sinulle merkitsee?
4. Omistatko TV:n? Kuinka usein katselet sitä?
5. Lempiruokasi?
6. Onko sinulla omaa aikaa? Millaista?
7. Lempiliikkumavälineesi? Miksi?
8. Jos sinulla on auto, suurin haitta ja hyöty mitä sinulla siitä on ollut?
9. Lempivärisi?
10. Käytkö kosmetologilla? Kuinka usein?
11. Keksi itse oma kysymys ja vastaa siihen?
 
Haastan kaikki jotka blogiani lukevat vastaamaan näihin kysymyksiin. Pakko ei ole vastata, mutta saa jos haluaa ja jaksaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti