torstai 6. joulukuuta 2012

Tavallinen päivä...

Onko niitä, tavallisia päiviä tuollaisen puolitoistavuotiaan kanssa? Tätä aloin miettimään tässä yksi päivä.

On meillä kyllä tavallisissa päivissä tietty rytmi:
6-7 aikaan heräillään, ja mennään vessaan, hammpaat pestään ja aamupala
tässä välissä ulkoillaan tai käydään kerhoissa
11-12 syödään lounas
12-14 nukutaan
14-15 välipala
tehdään jotain, yleensä ollaan sisällä talvella tai kauppaan, kesällä ulos
16-17 iltaruoka
ulos tai kauppa, koiran lenkitys
18-19 iltapala
->20 iltapesut, touhut, laulut ja nukkumaan

Aika paljon tuossa tekee ruokien pysyvät paikat. Meidän tyttö kun kiipeää itse syöttötuoliin ja vaatii ruokaa tai jotain muuta välipalaa. :)

Myös tuon kaavaillun aikataulun sisään mahtuu vaikka mitä. :) Vierailupäiviä mummilassa, ulkoilla yritetään kahdesti päivässä, kauppakäyntejä, joista pikkuinen tykkää erityisesti ja kaikkea muuta mahdollista. Hyvä on myös vain olla ja nauttia toisten seurasta ja kodista. Meidän pikkuinen vain tuntuu olevan sellaista sorttia, että joskus on päästävä pois kotoa tai seinät kaatuvat päälle. Tämän tähden olen kehitellyt aina jotain tekemistä aina johonkin väliin. Kyllä, tekeminen voi olla kotonakin, esim. ruuanlaittoa tai leipomista tai vain pihalle menoa mutta joskus myös muskaria ja temppistä. Ja sitten on ne päivät kun ollaan yhdessä kaikki kotosalla tai jossain muualla, niitäkin rymittää ruuat, mutta muuten on vapaampaa ja tehdään mitä päähän pälkähtää.

Hauska on ollut pikkuisen kanssa touhuta ja hauskaa se tulee olemaan aina vaikka toinen kasvaa ja kehittyy. Mikään päivä ei ole eikä tule olemaan täysin samanlainen vaikka tietyn rytmin ne ovat saaneet. Toisaalta hyvä että on joku rytmi ja järjestys. Tuntuu että pikkuinen tykkää myös siitä.

Viime kuussa hankaluuksia aiheutti minun hoitoni. Mutta sekin tiedettiin ja niihin osattiin varautua kyllä jo etukäteen, mutta ikinä ei voi kunnolla tietää minkälaista se on. Ensi vuonna siihenkin osaa taas hiukan paremmin varautua ja tietää että kyllä ne sujuvat ihan mallikkaasti. Tällä viimeisellä hoitorupeamalla minulla oli kuusi käyntiä klinikalla plus lääkkeet apteekista päälle. Aika vähän, mutta taas toisaalta paljon. Mitä uusi hoito tuo tullessaan? 

2 kommenttia:

  1. Mitä teillä on suunniteltu seuraavaksi hoidoissa? Nuo hoitoihin liittyvät käynnit ja järjestelyt niiden takia aiheuttavat kyllä aina pientä päänvaivaa. Nyt joutuu vaan mies joustamaan (onneksi on sellainen työ, että onnistuu), kun neitiä ei voi ottaa mukaan. Onneksi meillä hoitopaikka ja miehen työpaikka ei oo fyysisesti niin kovin kaukana toisistaan, että periaatteessa voisin viedä neidin miehen työpaikalle siksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on uusi ovulaation induktio plus sitten inssi siihen päälle. Näitä ilmeisesti vielä kaksi kertaa. Viimeksi meidän pikkuinen syntyi kolmannesta tällaisesta hoidosta, joten toiveita on. Raskasta vain aloittaa aina pohjalta, mutta ei mahda mitään.
      Meillä miehen työ joustaa hiukan. Aamuvuoron voi joskus siirtää illaksi sanomatta edes miksi, jos joku vaihtaa. Sitten vain mulla hirveesti yksinäisiä iltoja, mutta jostakin on tingittävä. Sisko on pelastus. Kummankaan vanhemmille ei olla kerrottu. Mutta näillä mennään ja katsotaan. Eka hoitorupeama ainakin onnistui järjestelyiden osalta. :)

      Poista