tiistai 22. tammikuuta 2013

Lääkärissä sanottua ja oireita

Minua jäi mietityttämään eilinen lääkärin kommentti. Hän sanoi, ettei kannata tehdä raskaustestiä ennen tuota soittopäivää, sillä siihen voi irrotuspiikistä tulla haamuplussa. No, minulla hoitaja soittelee siis 11.2. ja en tiedä miten onnistun olemaan taas niin kauan testaamatta. Hmm. Eivätkä taaskaan määränneet verikokeita vaan vain pelkkä raskaustesti. Verikokeet ovat ensi maanantaina, mutta tästä katsotaan vain keltarauhashormoonin eritys, että onko sitä tarpeeksi kehossani. Uskon, että lääkärit tietävät mitä tekevät, mutta tuo aika on niin pitkä. Toisaalta koko ajanhan sinne päin mennään ja hetki hetkeltä ollaan lähempänä. Ja onhan välissä sitten sekin mahdollisuus että menkat alkaa. Joo. En ajattele sitä.

Oireita on. Jatkuva pääkipu on vaivannut minua. Luulin että se katosi Menopurin loputtua, mutta eilen illalla ja tänä aamuna se tuli taas. Sellaista pientä, mutta inhoittavaa. Sitten väsymys jatkuu. Lisänä on tunne alavatsalla. Samanlaista tunnetta ei minusta viimeksi ollut. Sitten nännini ovat olleet kauhean arat. Ei nyt mitään yltiöpäistä arkuutta, mutta niin että sen huomaa. Tästä olen aivan varma, ettei ollut viime yrityksessä. Peukut siis vielä kovempaa nyt pystyyn niin konkreettisesti ja rukouksen muodossa ja ei kun odottelemaan.

2 kommenttia:

  1. Mun muistaakseni Pregnyl-irrotuspiikki voi näkyä testissä 10 päivää, joten tuntuu aika liioitellulta tuo sun lääkärin kommentti. Meillä veritesti tehdään pp.12 ja ei kai sitäkään määrättäis ennen kuin on varma, että plussa ei johdu irrotuspiikistä.

    Mulla oli kans pääkipua oireena, luulen että johtu Progynovasta ja/tai Lutinuksesta. Ja väsymystä myöskin, aloitin nukkuun päikkärit päivisin neidin kanssa ja nyt raskausaikana sama meno jatkuu :) Nuo oireet on kyllä viheliäisiä, kun tuntuu että monen asian pystyy myös selittään lääkkeillä. Oliko sulla viime kierrossakin muuten Lutinus käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin toi aika on niiin pitkä ja olettaisin piikin hormonien poistuvan elimistöstäni aiemmin. No, ei auta muuta kun odotella. Mulla oli Ovitrelle-irrotuspiikki käytössä, mutta kuulemma sama aine eri pakkaus.

      Mulla oli Lutinus viimeksi myös mukana. Mutta toisaalta Lutinus alkoi vasta tänään. En sitten tiiä. Toivotaan, että oireet jatkuu ja aika menee hyvin nopeaan. Kyllähän päikkäreitä on tullut nukuttua, oikeestaan ihan koko ajan kun pikkuinen nukkunut vaan yhet unet niin äiti on kanssa mennyt päivällä lepäämään ainakin. Nyt unet ajaa tuon pääkivun pois.

      Poista