Olen miettinyt mitä tapahtui tuolla klinikalla odotushuoneessa perjantaina. Siellä oli ruuhkaa ja ajat heittivät häränpyllyä. Siksi saimme istua muiden kanssamatkustajien kanssa pitkän tovin. Sinne tuli myös pieni vauva vanhempineen odottamaan lääkäriä. Seurasin sivusta kaikkea sitä toimintaa ja mietin miksi kaikki ovat siellä. Myös minä olen istunut siinä samassa odotustilassa jo 18-vuotiaana kun menkkani eivät alkaneet. Syitä on siis monia, mutta uskoisin että useimmilla on lapsettomuushoidot menossa. Näin arvelen.
Itse en toisi lastani klinikalle vasta kuin jos olisi äärimmäinen pakko. Siellä kun on ihmisiä, joille pelkkä lapsen näkeminen saattaa olla tuskan paikka. Varsinkin siinä tilassa ei kovin usein näe lapsia. Ja se mitä koko lääkäri-ruljanssi pikkulapsesta tuntuu. Se jää aina vanhempien omaan harkintaan mitä tekevät. Minulle sanottiin kun aloitin hoidot, että ainakaan tutkimushuoneeseen ei ole hyvä tulla lapsen kanssa tai jos tulee niin on oltava toinen ihminen mukana.
Siinä sitten kaikki huudettiin vuorotellen sisään ja jäimme kolmistaan, minä, mieheni ja eräs nainen. Kohta kuitenkin hänen miehensä tuli ja he alkoivat puhua. En kuulluut enkä kuunnellut, mutta käsityksen sain että ekaan ultraan ovat menossa ja että ovat jo puolitoista vuotta olleet hoidoissa. Nainen kun puhui pienessä huoneessa aika lujaa. Siinä sitten heidät kutsuttiin sisään ja luulin että meidät kutsutaan sinä aikana. Tämä nuori nainen oli aivan intona ja jännittynyt ja odotti aikaa suuresti. Kumminkin juuri ennen kun meidät kutsuttiin toiseen huoneeseen, näin kun he tulivat pois huoneesta ja tämä nainen itki aivan hulluna. Tulin surulliseksi. Ilmeisesti kaikki ei ollutkaan niin hyvin kuin he luulivat olevan.
Itselleni en ikinä haluaisi samaa tilannetta. Jos tuollainen keskenmeno kävisi, en tietäisi mitä tehdä. Ensin sitä on iloinnut plussasta aivan kauheasti, mutta sitten tippuukin korkealta. Uskon, että nämä miinukset jotka tullut nyt testeihin valmistavat minua plussaan ja koko odotukseen. Mielummin otan miinuksen heti alkuvaiheessa kuin plussan ja ultrassa sitten tiedon että sisälläni ei ole elämää. Voin vain uskoa, että tämä on kova isku kenelle tahansa. Toisaalta voisin vain kiittää, että edes hetken olen saanut kantaa pientä ihmisenalkua sisälläni. Silti se olisi kova pala. Voin vain osoittaa sympatiaa niitä kohtaan jotka tämän joutuvat kokemaan.
Pakko kommentoida kun kuulostaa niin tutulta. Meidänkin polin odotusaulassa tulee valitettavan usein itkeviä vastaan, ja juurikin niitä pienten ihmisalkujen menettäneitä... itsekin olen heihin kuulunut. Tulee niin paha olo itsellekin kun katsoo vierestä. Toivotaan kovasti, että säästytte siltä ja kuulisitte siellä vain hyviä uutisia ;)
VastaaPoistaJa samoin ajattelen tuosta lapsen tuomisesta sinne, en myöskään ottaisi lasta mukaani ellei olisi aivan pakko ja onneksi sellaista tilannetta ei ole vielä tullut. Syksyllä siellä oli pariskunta pienen vauvan kanssa menossa naistentautien polille (lapsettomuuspoli samassa paikassa) ja en vain voinut olla huomaamatta kuinka moni pariskunta katsoi heitä kyynel silmäkulmassa...
Meillä oli neiti mukana syksyllä, kun oltiin siellä PAS:sin aloituskäynnillä ja mietin kans kovasti, että miltä se tuntuu muista. Mies ois menny neidin kanssa sinne odotustilaankin istumaan, mutta mä olin sitä mieltä, että odotetaan siellä käytävällä. Meillä ei tosiaan lapsenvahteja täällä suunnalla ole ja tuonne tarvittiin kummatkin paikalle, joten pakkotilanne sinänsä.
VastaaPoistaKiitos emma ja Keväänlapsi kommenteista! :) Toisaalta ihmisiähän mekin yhden lapsen jo saaneet olemme ja lapsi on osa meitä. Jos itsellä olisi pakkotilanne edessä niin ottaisin lapsen mukaan eihän sitä muutakaan voi. Tietenkin onhan noita maksullisia lastenhoitajia, joita meillä harkittu viime hädässä käytettäväksi. Toivottavasti ikinä ei lasta tarvitse sinne klinikalle viedä. Pidetään sormet ristissä tämän suhteen, sitten vasta uutta vauvaa katsomaan. Toivo siis elää!
VastaaPoista