Mietin taas tällaista oman ajan käsitettä. Joskus ennen vauvaa sitä ajatteli ettei omaa aikaa tarvitse ja että sitähän saa yllin kyllin. Nykyisin, varsinkin tilanteessani kotiäitinä, omaa aikaa on mutta sitä on vain jos sen ottaa. Minulle kun on tärkeää se toisten kanssa vietetty aika. Mutta ihme ja kumma omaa aikaa tarvitsee ja jos sitä saa säännöllisesti voi perhekkin paremmin ja on hauskempaa heidän kanssaan.
Omaa aikaa ottaa jokainen ihminen sillä tavalla kuin haluaa. Minä käyn salilla hikoilemassa. Lapseni päiväunen aikaan luen tai olen vain tai nukun tai kirjoitan blogia tai... lista on pitkä. Käyn myös pitämässä joinakin sunnuntaina pyhistä tai olen avustajan tehtävissä. Joskus jos ei muuta menen koiran kanssa iltapissille yksin ja kuuntelen siellä luonnun ääniä. Mutta olen tullut siihen tulokseen että tarvitsen edes hiukan sitä omaa aikaa. Jos sitä ei löydy käyn kierroksilla ja sen saa mieheni kuulla kuntulee kotiin. Ei ole mitään huutamisen aihetta mutta kehitän sellaisen. Tämä pysyy poissa salilla. Siis oma aikani hoitaa myös parisuhdettamme ja sitä myötä lastamme.
Toisaalta lapsi ja toivottavasti lapset ja kodin pyörittäminen on meidän perheessä ykkönen. Yhteinen aika. Halaukset. Sanat. Hellyys. Niitä on arjessamme paljon ja toivon, että sen saa jälkikasvummekin kokea. Yhdessä tekeminen on jo pienenkin ja varsinkin pienen kanssa tärkeää ja se saa aikuisenkin paremmalle ellei aina hyvälle päälle. Kun olen pieneni seurassa, se aika on hirmu tärkeää ja korvaamatonta. Siksi osaksi olenkin jatkanut tätä hoitovapaata.
Menopur nyt jo aiheuttaa mulle päänsärkyä, joka ainakin tänään jatkunut koko päivän. Toinen jo huomattu oire ovat nuo kivut alavatsassa munasarjojen kohdalla. Inhoittavaahan nämä on, mutta tiiän kyllä et lääke toimii aikaista paremmin. Jes siis vain sanon kaikille oireille ja odotan loppuviikon ultraa aika innolla.
Nyt taas katsomaan pientä, kun se tuolta sängystänsä huutelee taas jotain. Kohta varmaan nukahtaa, veikkaisin. (Hetken päästä: toinen nukkuu jo.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti